Lucia Santa on pieni ja pyöreä kaunokainen. Hän on sielullisesti
ja ruumiillisesti parhaissa voimissaan eikä pelännyt elämää tai
vaaroja. Hän on luonteeltaan vahva, kokenut, varovainen ja valpas,
niinpä hän on hyvin kykenevä kasvattamaan suuren lapsikatraansa.
Hänen ainoa heikkoutensa on nokkeluuden ja oveluuden puute. Nuo
ominaisuudet tuovat valitettavasti enemmän menestystä kuin
hyveellisyys.
Hän muutti kotimaastaan Italiasta Yhdysvaltoihin vain
seitsemäntoistavuotiaana. Hän matkusti viisituhatta kilometriä
synkän valtameren ylin vieraaseen maahan vieraiden ihmisten pariin.
Sitten hän oli ryhtynyt elämään sellaisen miehen kanssa, joka oli
hänen lapsuuden leikkitoverinsa. Usein hän kertoo tarinansa
huokaillen nuoruuden hulluuttaan tuntien silti ylpeyttä. Hänen
vanhempansa olivat olleet köyhiä ja velkaantuneita, niinpä heillä
ei ollut varaa hankkia Lucialle edes kapioita. Sillä hetkellä hän
menetti kaiken kunnioituksen isäänsä, kotiaan ja maataan kohti.
Kapioton morsianta paheksuttiin yhtä paljon kuin verettömältä
häävuoteelta nousevaa morsianta. Oikeastaan kapioton morsian oli
vielä paheksuttavampi, sillä neitsyytensä menettänyt morsian
saattoi sentään kieroilla hääyönsä sijoittumaan naisten
vaivojen ajaksi. Kukapa mies ottaisi köyhän kirkon rotan
vaimokseen?
Amerikasta tuli kirje naapurin pojalta. Naapuritilan poika pyysi
kirjeessä Luciaa tulemaan luokseen uuteen maahan. Kaikki hoidettiin
oikealla tavalla molempien isien välityksellä. Nuorelle parille
syntyi kaksi lasta Lorenze ”Larry” ja Octavia. Aviomies sai
surmansa onnettomuudessa tai huolimattomuuttaan Lucian odottaessa
kolmatta lastaan Vincenzoa. Silti Lucia Santa hyväksyi kovan
kohtalonsa vajoamatta itsesääliin. Toki hän valitti osaansa, mutta
hän rukoili armoa vain kohtalolta. Niinpä nuori raskaana oleva
leski ei joutunutkaan epätoivon tai kauhun valtaan, vaikkei hänellä
ollutkaan ketään johon turvautua. Hänellä oli suunnattomat voimat
vastoinkäymisten kestämiseen. Kohtalo ei tehnyt hänestä katkeraa,
vaan se osa lankesi hänen ystävilleen ja naapureilleen.
Lucia avioitui uudelleen siirtolaistaustaisen Frank Corbon kanssa.
Tuolloin kolmekymmentäviisivuotias mies ei ollut koskaan ollut
naimisissa. Lucia sai vielä kolme lasta – Ginon, Salvatoren eli
”Salin” ja Aileenin jota kutsuttiin Lenaksi, sillä italialaine
kieli ei taipunut lausumaan tuota nimeä.
Angeluzzi-Corbot asuvat New Yorkissa 30.kadulla kuten monet muutkin
Italiasta kotoisin oleva siirtolaiset. Kirkkaasti valaistu leipomo
sijaitsee lähellä 30.kadun kulmaa. Leipomon vieressä 31. kadulle
päin ruokatavarakauppa ikkunoineen, jotka ovat täynnä keltaisia
provolone-pötköjä sekä prosciutto-kinkkuja, jotka
riippuivat värikkäisiin papereihin käärittyinä lihakolmioina.
Seuraava liike parturinliike, joka on liikeajan jälkeen yhä avoinna
kortinpeluuta varten. Kesällä jalkakäytävällä kirmaa vielä
iltaisin vallattomia lapsia ja mustapukuiset naiset muodostavat
pieniä ryhmiä jokaisen asuintalon edustalle. Jokainen talo on kuin
kylätori. Jokaisesta löytyy oma naisryhmänsä, joiden suuri huvi
on istua juoruilemassa laatikoilla ja tuoleilla istuen. He
muistelevat menneitä, väittelevät moraalista sekä
yhteiskunnallista säädöksistä.
Järjestynyttä rikollisuutta esiintyy Mamma Luciassa vähemmän kuin
muissa Mario Puzon romaaneissa, joista tunnetuin on tietenkin Kummisetä. Tämä kirja kuvaa enemmän
Angeluzzi-Corbon amerikan italaisen perheen elämää ihmissuhteineen
kuin raakaa mafiajuonittelua ennen toista maailmansotaa. Aluksi Lucian kaikki vanhemmat lapset elättävät itsensä rehellisellä työllä. Kuitenkin Lucian esikoisesta Larrystä tulee sattumalta gansteri, sillä nuori mies on siinä vaiheessa
naimisissa oleva kahden lapsen isä, jolle ei löydy enää
rautateiltä töitä enemmän kuin kolmesti viikossa. Milläs
perheenpää elättää perheensä noin vähäisellä työllä?
Aluksi hänellä ei ole silti mitään aikomusta lopettaa nykyistä
työtään, vaikka totta kai hyvä työpaikka tulisi tarpeeseen.
Kotikadun leipurin poika esittelee hänelle leipomon takahuoneessa
selvästi italialaisen miehen, olkoonkin että tämä on pukeutunut
huolitellusti amerikkalaiseen tapaan. Miehen nimi on Herra di Lucca
ja hänen kaikki bisneksensä eivät missään nimessä ole
rehellisiä. Larry saa muun muassa uudelta pomoltaan käskyn piestä
ihmisiä rahasta. Nuoren miehen omatunto soimaa aluksi, mutta sitten
herra di Lucca lupaa maksaa alaiselleen sata dollaria viikossa ja
järjestää hänelle paremman piirin. Niinpä Larry kiitää pomoaan
ja ottaa tarjouksen vastaan.
Herra di Luccan jätettyä hänet autosta 10. Avenuelle Larry
käveli jonkin aikaa ratapihan viertä. Hän tajusi, ettei aina
voinut olla kiltti ihmisille ja odottaa että nämä tekivät mitä
tahtoi heidän tekevän, ei ainakaan mikäli oli kysymys rahasta. Oli
oltava halpamainen. Hänen mieltään hämmensi se ihailu, jota
osoitettiin miehelle joka teki vääryyttä.