Author: Hannabella
Beta: Nalinea luku 1, Sädekehä luvut 2 - 3
Pairing:
Rabastan/Erica, Benji Fenwick/Nastya, Walden/Nastya, Erica/Benji
Fenwick, Bordeaux Avery/Beatrice
Rating: K-15
Genre:
eroottista draamaa
Chapters: 3
Kirjoitettu: 2009 tai 2010
Disclaimer: En omista J.K.
Rowlingin luomaa maailmaa.
Summary: Erica ei ollut aivan
tosissaan sanoessaan Rabastanille, ettei huomista täytynyt ajatella
etukäteen, sillä juonittelun yksityiskohdista alkoi kehittyä
viittä vaille valmis, tiivis ja pitävä ansaverkko, jota kavalan
kaunis femme fatale pääsisi pian virittelemään.
- Ensimmäinen
luku -
Mielikuvitusmuusa
”Haluan
että Benji Fenwick tapetaan”, jäätävä miesääni
virkkoi.
Kalju, luuhun asti laiha mies istui korkeaselkäisessä
valtaistuinta muistuttavassa tuolissa, jonka verenpunainen
silkkibrokadiverhoilu kuvasti osuvasti hänen tekemiään
hirmutekoja. Verisuonien rihmastot kuulsivat ohuen ihon
kalmankelmeyden lävitse. Hän pystyi pitämään katsekontaktia
huoneeseen kokoontuneisiin ihmisiin räpäyttämättä kertaakaan
silmiään. Mustakaapuinen joukkio oli polvistunut nojatuolin
ympärille säännölliseksi kaareksi.
Yksi mustakaapuinen
hahmo liikahteli joko vaivaantuneisuuden tai kärsimättömyyden
takia. ”Minä voin hoitaa Fenwickin päiviltä, herrani”, hahmo
tarjoutui kepeällä äänellä.
Pimeyden lordi naurahti
painaessaan luisevat kätensä vastakkain. ”Tehtävä on
luonnollisesti sinun, Macnair - muttei ihan vielä”, pimeän lordi
moitti toruvaan sävyyn. ”Joudut odottamaan vähän aikaa.”
Walden
Macnair nyökkäsi hillitysti, mutta hän vilkuili huomaamattomasti
vierustovereitaan. Hänen paras ystävänsä Rabastan Lestrange
pyöritteli hermostuneena sormuksiaan. Erica Lavenham puolestaan
antoi käsiensä roikkua suorana sivuilla. Naisen pää oli yhtä
pystyssä kuin muutamalla muulla, joskin hän piti katseensa
alaviistoon suunnattuna.
”Tule lähemmäs, neiti Lavenham”,
mestari käski.
Alushameet kahisivat naisen noustessa. Tämä
otti kymmenkunta askelta ja polvistui uudelleen. Rabastan sävähti.
Walden tiesi ettei ystävä pitänyt siitä ajatuksesta, että joku
heistä joutui jättämään puolikaaren suojaisan yhtenäisyyden
joutumalla polvistumaan yksin heidän mestarinsa jalkojen juureen.
Rabastanin kaltaiset kauniita naisia palvovat herrasmiehet joutuivat
tällaisilla tilanteissa kamppailemaan itseään vastaan.
Herrasmiehet olisivat halunneet kietoa käsivartensa suojelevasti
rakastajattariensa ympärille, vaikka nämä eivät olisikaan olleet
helposti särkyviä posliininukkeja.
”Minulla riittää
tehtäviä miestennielijöillekin.”
”Olkaa hyvä ja
kertokaa, herrani”, Erica Lavenham virkkoi.
***
Autiotalon
pölyisessä salissa parveili velhoja ja noitia, jotka yrittivät
saada itselleen parhaan mahdollisen näköyhteyden tarjoavat paikat.
Noidat ja velhot olivat vetäneet viitanhuput syvälle päähänsä
ja puolinaamiot kasvoilleen. Kyseessä oli vain näennäinen
varotoimenpide, sillä yksittäiset ihmiset ja pienet ihmisryhmät
vain teeskentelivät etteivät tunteneet toisiaan. He kätkivät osan
kasvoistaan, mutta heidän yksilöllinen vaatetuksensa kavalsi heidän
henkilöllisyytensä. Velhot olivat ensisijaisesti Britannian
ylimystöä ja noidat heidän rakastajattariaan tai muita heihin
tilapäisesti ripustautuneita puolimaailmannaisia, jotka olivat
tavallisia ilotyttöjä parempiosaisia. Vain harvoja salin naisista
saattoi pitää elegantteina. Muutama vähäeleisen tyylikäs nainen
ja rubiininpunaiseen turnyyrilliseen leninkiin pukeutunut nuori
nainen erosivat kirkkaissa väreissä pörhistelevistä naikkosista,
joiden kikatus kaikui kalustamattomassa huoneessa. Pelkistetyn
yhtenäisesti pukeutuneet naiset edustivat velhomaailman
aristokratiaa. Sen sijaan rubiininpunaiseen leninkiin pukeutunut
nainen ei ollut kurtisaani eikä liioin aristokraatti.
”Kuinka
paljon lyöt vetoa, Erica?” kysyi yksi naisen seurueeseen
kuuluvista miehistä.
”Kolmetuhatta kaljuunaa”, Erica
ilmoitti asetellessaan helmojaan paremmin. Hän hymyili ilkikurisesti
mustaviiksiselle Waldenille, joka löysäsi jo valmiiksi rahapussinsa
nyörejä. ”En ole kuitenkaan niin uhkarohkea, että löisin vetoa
omasta pussistani. Mutta Luciukselle se on pikkusumma.”
Erican
vieressä istuva mies ojenteli hansikoituja sormiaan. ”Älkää
uskoko Ericaa”, mies sanoi laiskalla äänellä. ”Hän yliarvioi
varallisuuteni.”
Walden ja Erican kanssa silmäpeliä pitävä
Rabastan Lestrange tuhahtivat, sillä Luciuksen oli turha tekeytyä
vaatimattomaksi.
Ovet avautuivat ja sisään tuli viisi
miestä. Yhdellä miehistä oli päässään huppu, joka varjosti
hänen nuorehkoja piirteitään. Muilla ei kuitenkaan ollut huppuja
eikä naamioita. Viisihenkinen seurue käveli salin etuosaan ja
pysähtyi parin metrin päähän etummaisesta
penkkirivistä.
”Tervetuloa, tervetuloa, naiset ja herrat”,
huppupäinen mies tervehti lipevään sävyyn ja osoitti
taikasauvallaan kahta vierekkäin seisovaa miestä piirrellen ilmaan
kahdeksikkoja ja pelkkiä kiemurtelevia viivoja. Sauvan heilautus
paljasti pitkän, lukitun laatikon. ”Alohomora.” Laatikosta
kuului sihinää ennen kun myrkynvihreä käärme nosti sen verran
päätään, että sen pieni pää pilkotti matalan reunan yli.
Kolmikon tuomien miesten hälytyskellot eivät edelleenkään
alkaneet soida. Näiden silmät olivat lurpallaan eivätkä uneliaan
ilmeettömät miehet olleet edes tietoisia missä olivat.
Velhomaailman silmissä vieras ruutupaidan ja farmarihousut käsittävä
vaatetus paljasti heidät jästeiksi. Kaikki laittomien vedonlyöntien
takia kuolleet uhrit olivat umpimähkään kaapattuja jästejä,
vieraan ja alempiarvoisen kansan jäseniä, joita ei kaivattu
sivistyneemmässä rinnakkaismaailmassa.
Lipevä-ääninen
mies leijutti vihreän pikkukäärmeen huteralle pöydälle
nostettuun lasiterraarioon. Ruutupaitaiset miehet jästimiehet
marssivat velhon käskystä terraarion äärelle ja työnsivät
kätensä terraarion pyöreisiin aukkoihin.
”Kumman tämä
pieni mutta sitäkin myrkyllisempi vihreä mamba valitsee? Vasemman-
vai oikeanpuoleisen; lyökää vetoa vihreän mamban valinnasta”,
huputettu mies kuulutti.
Hänen apurinsa - roteva
hidasälyiseltä vaikuttava mies ja hintelä mies, jolla oli erittäin
paksut pullonpohjalasit - lähtivät kiertämään penkkirivejä
toisen kirjatessa summia muistikirjaansa.
”Miksi sinä löit
vetoa vain kuudestasadasta kaljuunasta, Walden?” Lucius venytteli
huvittuneena, kun heidän neljähenkinen seurueensa oli maksanut
vedonlyöntimaksunsa.
”Siksi että minun isäni ei ole yhtä
antelias kuin Abraxas Malfoy, vaan Walter Macnair -niminen
kitupiikki, joka ei mielellään maksa poikansa pelivelkoja”,
Walden letkautti.
Erica suipisti näyttävästi huuliaan.
Hänen meripihkankellertävinä loistavat vinohkot silmänsä
seurasivat vihreää mambaa; käärmeen luikertelu oli yhtä sulavaa
kuin hänen kissamaisen joustavat liikkeensä. Käärme harkitsi
samaan aikaan kun Erica hioi alustavasti omia
suunnitelmiaan.
***
Tummaverikkö veti Rabastanin
ohuen ja säädyttömän lyhyen yöpaidan verhoamaa vartaloaan
vasten. Roosanvärinen yöpaita oli niin ohut että verenpunaiset
rintaliivit ja alushousut kuulsivat kankaan vaaleuden läpi. Erica
pyöritteli miehen otsalle valahtanutta pronssinruskeaa kiharaa
sormensa ympärille Rabastanin hymyillessä suloisesti. Nuorukainen
taivutti Erican päätä taaksepäin ja suuteli häntä. Huomatessaan
Erican vastaavan innokkaasti hänen lämpimien huultensa ja kielensä
kutsuun Rabastanin suudelma muuttui intohimoisen palvovaksi. Hän
kiusoitteli heitä molempia vetämällä viekoittelevan yöpaidan
tarkoituksellisen hitaasti naisen pään yli. Rabastan liu’utti
käsiään Erican selän kermanvaalealla sileydellä ennen kuin avasi
pitsillä koristettujen rintaliivien hakaset.
”En saa ikinä
tarpeekseni sinusta ja ihastuttavasta vartalostasi”, Rabastan
mutisi karheasti.
Hän hyväili höyhenenpehmeästi kahta
rehevänä kohoavaa rintaa ja vei toisen punertavan, tuntoherkän
rinnankärjen kuumaan, viileää ihoa melkein polttavaan suuhunsa. Se
tuntui aivan ihanalta, mutta fyysisen läheisyyden nostattama
todellinen euforia oli vielä kokematta. Nuori nainen levitti
avuliaasti muodokkaita reisiään, kun Rabastanin aristokraattinen
käsi vaelsi silkkialushousujen reunan alle suun jatkaessa rintojen
hyväilyä.
”Minun pitää saada kunnon käsittely, mon
chéri”, Erica vihjasi hunajaisesti.
”Sen sinä tulet
saamaan”, Rabastan vakuutti yhtä hunajaiseen sävyyn, kun he
laskeutuivat matolle. Pörröinen kanervanvioletti matto oli parin
tuuman paksuisena niin pehmeä, että Erica kykeni asettumaan
mukavasti lattiatyynyjen sekaan.
Rabastan riisui verkkaisesti
naisen silkkialushousut ennen kuin työnsi Erican jalat koukkuun ja
laskeutui naisen jalkoväliin. Erica tunsi melkein heti kielen
pyörähtelevän liukkaudessaan, lipaisevan hänen tykyttävää
nuppustaan. Tummaverikkö nauroi hiljaista ja matalaa nauruaan
Rabastanin otteessa. Suloinen nautinto saisi jatkua vaikka ikuisesti…
tai ei ehkä ikuisesti, sillä Rabastan tuntui kerrassaan
taivaalliselta hänen sisällään… Eroottisten unelmien
vaihtoehdot pyörivät hänen mielessään veistoksellisen
nuorukaisen jatkaessa intiimiä kielileikkiä, kunnes kliimaksin
hyökyaallot saivat hänen kurvikkaan lantionsa
heittelehtimään.
”Tiedän jo missä asennossa haluan sinun
naivan minua”, Erica kujersi rivosti.
Rabastan hymyili ikään
kuin olisi nähnyt selkounta eroottisesta fantasiastaan. Erica
kujersi ranskaksi riettaita vihjeitä hänen korvaansa, otti hänen
lävistetyn korvalehtensä vähäksi aikaa viehättävien huultensa
väliin.
”Luulen tajunneeni”, Rabastan naurahti
malttamattomasti.
Parisen tuntia myöhemmin he lojuivat
alusvaatteisillaan yhtenä pitkien raajojen sekamelskana; oli vaikea
huomata mitkä raajat kuuluivat kummallekin. Erican lantiolle
ulottuva kiharahuntu oli kyllin paksu verhoamaan hänen ylävartalonsa
miltei kokonaan. Verenpunaiset rintaliivit pilkottivat tumman suklaan
väristen suortuvien lomasta. Naisen päällimmäinen sääri oli
enemmän koukussa. Rabastankin makasi kyljellään. Valaistuksen
himmeys korosti loistavasti ihanteellista sivuprofiilia, joka ylitti
jopa kuvanveistäjän kriteerit androgyynillä häkellyttävyydellään.
Jonkun olisi pitänyt vangita kankaalle nuo kaksi luunvalkeaa
olentoa, jotka olivat luonnottoman kauniita jopa magian muotojen
täyttämään taikamaailmaan.
Mies suuteli Erican sormusten
koristamaa kättä marmorinvihreät silmät puoliummessa.
”Sinä
joudut aloittamaan pian tehtävä Fenwickin”, Rabastan
surkutteli.
Erica hyväili Rabastanin poskea. ”On turhaa
uhrata ajatustakaan seuraavalle päivälle, kun edellistä on vielä
jäljellä.”
”Onhan se sääli, että Fenwickin nulikka
koskee juuri sinuun. Tuskin se edes tietää miten naisen kanssa
ollaan.”
”Tuskin tietääkään”, Erica myönsi
kuivasti, ”mutta otathan huomioon, että minä sentään viettelin
tässä jokin aika sitten Piskuilanin omasta vapaasta tahdostani - ei
pimeyden lordi edes jättänyt Piskuilanin käännyttämistä yksin
minun hoidettavakseni. Sinä ja Walden olitte samassa juonessa.”
”En
ole unohtanut sitä. Saimme ihan hyvät naurut Waldenin
kanssa.”
Erica koukisteli varpaitaan. ”Sen sijaan minä ja
Beatrice taisimme saada elämämme naurut. Pidimme lapselliset
pyjamapirskeet hänen Sinisestä tarinasta vuokraamassaan sviitissä.
Olimme tilanneet oikein syötävää huonepalvelusta ja järjestäneet
piknikin lattialle. Ainoastaan minä ryyppäsin, koska Beatrice oli
jo silloin raskaana, mutta me kikattelimme niin kuin pahaiset
teinitytöt. Äh, älä katso minua noin - ihan kuin olisit
yllättynyt parhaiden ystävien suosikkihuvituksista.”
”Voin
kuvitella sinut heilumassa täydessä tuiskeessa siellä
sviitissä.”
”Kuvittele vielä hiusverkot meidän
päihimme, niin päätön meno on taattu.”
”Ja hotellin
kylpytakit.” Rabastanin suupieliä nyki. ”Eikös Beatricen tuleva
lapsi ole sisarussarjan neljäs?”
”Onhan se. Lapsen
syntymään on vielä kaksi kuukautta, mutta Beatrice sanoo
tuntevansa itsensä tiineeksi lehmäksi.”
Nainen nousi ja
veti seitinohuen yöpaidan ylleen. Kohta hän palasi hopeisen
savukerasian ja eebenpuisen savukeholkin kanssa. Erica ei ollut aivan
tosissaan sanoessaan Rabastanille, ettei huomista täytynyt ajatella
etukäteen, sillä juonittelun yksityiskohdista alkoi kehittyä
viittä vaille valmis, tiivis ja pitävä ansaverkko, jota kavalan
kaunis femme fatale pääsisi pian virittelemään.
***
Benji
Fenwickillä oli selkeä mielikuva kauniista naisesta: pitkä muttei
liian pitkä, tiimalasivartalo, virheettömän kauniit kasvot ja
pitkän pitkät hiukset - ainakin vyötärölle ulottuvat lainehtivat
kutrit. Kaikkien mielestä Benji vaati liikaa naiselta. ”Hitot
sellaista naista edes on”, ystävätkin sanoivat, ”koska jopa
kauniissa naisissa on jotain rumaa kauneuden ohella. Benji Fenwick
oli alle kaksikymmentävuotias hiukan varsamaisen hontelo mies, joka
tavoitteli boheemia vaikutelmaa kirjavilla kaavuilla, tummasänkisillä
kasvoillaan sekä neulotuilla kaulahuiveilla. Hänellä oli
tummanruskeat nappisilmät, oikeat koiranpennun silmät. Benjin
ilmeet olivat kuin maailmanmenoa ihmettelevällä pikkupojalla.
Joidenkin tyttöjen mielestä nuorukaisessa oli jotain
’perustelemattoman
sööttiä’, mutta Benjiä ei pidetty niin miellyttävän näköisenä
että edes puoliksi hänen ihanteitaan vastaavat naiset olisivat
voineet kiinnostua Benjistä.
Mikään ei estänyt Benjiä
haaveilemasta niinä hetkinä jolloin hän ei ollut töissä
antikvariaatissa tai riskeeraamassa henkeään Feeniksin killan
hyväksi. Hän kirjoitti lyhyitä taidenovelleja ihannenaisesta
ja piirsi tästä lyijykynäpiirustuksia. Hivenen tyyliteltyjä ja
pelkistettyjä taustattomia luonnoksia. Benjillä oli suhde
suunnilleen ikäiseensä ulkomaalaissyntyiseen naiseen, joka liikkui
Iso-Britannian velhoyhteisön kirjavissa taidepiireissä. Nastya
Borodavkija ei pitänyt mielikuvitusmuusan innoittamaa taidetta edes
huvittavana ja kornina. Ei, Nastya olisi kironnut mielikuvitusmuusan
alimpaan helvettiin, jos tämä olisi ollut lihaa ja verta.
Hän
ja Nastya eivät olleet ottaneet viime aikoina yhteen iänikuisen
syyn takia, vaikka heidän yhteisten hetkiensä laatu kärsi
negatiivisen jännitteen takia. Kytevää hiillosta pystyi lietsomaan
uuteen riitaisuuden roihuun. Nastya näytti avoimesti
tyytymättömältä, kun Benji sysäsi hätäisesti luonnoslehtiönsä
ja käsikirjoitusliuskat hilseilevän kirjoituspöytänsä laatikkoon
naisen tullessa käymään. Nastya ei kuitenkaan sanonut mitään
moisesta viimehetken siivoamisesta, sillä hänen ei tarvinnut. Oli
muutenkin epäilyttävää panostaa kirjoituspöydän siisteyteen,
vaikka keittiön tasot olivat likaisten astioiden ja aterimien
röykkiön peitossa.
Liikkeen ruostunut kello helähti naisen
astuessa myymälään korkojen kopinan ja oven narahduksen
saattelemana. Benji katsoi tavoistaan poiketen ovelle, vaikkei
yleensä puhunut pahemmin asiakkaille elleivät nämä pyytäneet
erikseen apua. Siinähän oli hänen muusansa, innoittajansa ja
päivittäinen pakkomielteensä! Nuori mies sulki silmänsä
kokeillakseen näkisikö hän muusansa vielä silloinkin kun hän
avaisi uudelleen silmänsä.
Hän näki, näki naisihanteensa
joka oli juuri sellainen kuin piti. Vieläkin kauniimpi.
Naisella
riitti pituutta ilman leningin helman alta pilkistäviä
korkokenkiäkin. Tämän pitsien ja ruusukkeiden koristama
kaula-aukko korosti ennemmin kuin peitti. Kapea vyötärö oli tuskin
edes viisikymmentäsenttinen, ja sen pienuutta korostava lantio
kaartuisi kurvikkaana leveiden helmojen kätköissä. Korkealle
nutturalle asetellut hiukset hipoisivat varmasti valtoimenaan
keinahtelevaa lantiota.
Benji sulki kirjan, jota oli
lueskellut paremman tekemisen puutteessa. ”Päivää, neiti”, hän
tervehti. ”Voisinko olla avuksi?”
”Etsinkin yhtä
tiettyä kirjaa”, tummaverikkö lausahti juuri sellaisella käheällä
ja hunajaisella äänellä, jolla Benji oli kuvitellut ihannenaisensa
puhuvan.
Muodokas nainen suuntasi keinuvin, kissamaisin
askelin tiskille kallis alligaattorinnahkainen käsilaukku
käsivarrelle ripustettuna. Hän oli korkokenkineen ainakin Benjin
mittainen - mahdollisesti pidempikin.
”Mitä kirjaa olette
ajatellut?” nuorukainen kysyi takellellen.
”Kuuluisimman
kurtisaanin muistelmia”, nainen vastasi.
Benjin
poskipäitä kuumotti, hänen kätensä hikosivat. ”Niin Beauxus
Charmer’n kirjoittama Infontablea Plaisirin elämänkerta…”
Mies oli laskeskelevinaan sormillaan antaakseen sellaisen
vaikutelman, ettei ihannenaisen odottamaton ilmestymine muka
vaikuttanut häneen. ”Meillä oli sitä muistaakseni - tuota noin -
parisen kappaletta. Koetan löytää teille hyväkuntoisimman
yksilön.”
Nainen nyökytteli sirosti. Punattujen huulten
hienostunutta linjaa ei tarvinnut korjata huultenrajauskynällä,
koska symmetrisistä symmetrisimmät huulet eivät olleet millimetrin
vertaa liian ohuet tai liian paksut… Benji oletti naisen istuvan
kolhiintuneelle art noveau- tyyliselle tuolille, mutta nainen
seurasikin tarkkaavaisena hänen kapuamistaan huteralle jakkaralle.
Kellään ei ollut samanlaisia silmiä, hän ajatteli
tasapainoillessaan jakkaralla. Silmiä, jotka tuntuivat näkevän
kaiken elleivät enemmänkin. Ylimmällä hyllyllä oli kolme
pölyttynyttä Kuuluisimman kurtisaanin nidettä. Mies
pyyhki parhaimpansa mukaan pölyt kaikista niteistä.
Benji
olisi halunnut kirota, koska hyväkuntoisimman niteen liikkuva
kansikuva oli hänelle liikaa. Infontablea Plaisir kiristi kuvassa
kureliiviään suu seksikkäässä mutrussa pulleat rinnat pystyssä,
kuin tarjottimella. Hän tunsi piinaavan terävän vihlaisun
alavatsassaan. Infontablea oli jo itsessään kiusallisen viettelevää
katsottavaa… eikä hän voinut olla kuvittelematta piinaavaa muusaa
poseeraamaan samassa syntisessä rinnan yli tapaavasta korsetista,
satiinialushousuista ja saumasukista koostuvasta minimalismia
ylistävässä asukokonaisuudessa. Housut muuttuivat liian ahtaiksi.
Ei helvetti: hänellä alkoi seistä!
Nuorukainen laskeutui
polvet tutisten niteet kainalossaan. Hän ojensi ne kömpelösti
naisasiakkaan nähtäväksi toivoen, ettei tämä huomaisi hänen
housunetumuksensa alati pullistuvaa kohoamaa.
***
Erica,
Rabastan sekä Beatrice aviopuolisoineen olivat kokoontuneet Waldenin
Lontoon asuntoon. Walden asui naimisiin mentyään virallisesti
Yorkshiressä sijaitsevassa lapsuudenkodissaan, vaikka hän vietti
enemmän aikaa asunnossaan kuin Macnairin sukutalossa. Sohvalla
makoileva Beatrice oli erillään pöydän ääressä istuvasta
seurueesta. Hän imi kärttyisenä savukeholkkia toinen käsi
raskausvatsallaan. Beatrice Macnair Avery tunsi itsensä
ulkopuoliseksi kolmen juonittelevan kuolonsyöjän ja jopa rakkaimman
ystävättärensä seurassa.
”Olen käynyt Fenwick -pojun
työpaikalla”, Erica sanoi, ”siellä antikvariaatissa.”
Bordeaux
Avery karisti sikarin tuhkaa pöydällä olevaan emaloituun
tuhkakuppiin. ”No niin, nyt meidän tarvitsee enää selvittää
missä Fenwick asuu ja missä sillä on tapana liikkua.”
”Luulisi
Piskuilanin tietävän tuollaiset perusjutut”, Walden sanoi
laiskalla äänellä. ”Sen kun kysytään siltä
vätykseltä.”
Rabastan naputti pöytälevyä ivallisesti
hymyillen. ”Luulisi Piskuilanin kertoneen pimeyden lordille kaiken
tietämisen arvoisen Feeniksin killasta. Tokkopa Fenwick tietää sen
enempää kuin Piskuilan.”
”Väitätkö olevasi perillä
pimeyden lordin kaikista suunnitelmista, Rabastan hyvä?” Bordeaux
kysyi.
”Ajattelisitte loogisemmin - totta kai Fenwick on
helpompi tappaa, kun tiedämme missä se majailee”, Walden
letkautti.
”Sinä et ajattele muuta kuin tappamista”,
Rabastan piikitteli.
“Mitä väliä?”
”Pimeyden
lordin logiikkahan on ilmiselvä”, Erica pisti väliin, ”ja voin
sanoa Waldenin olevan oikeilla jäljillä.”
”No niin,
siinä kuulitte.” Walden virnisti.
Erica oli painanut
sormenpäänsä vastakkain ja nojasi eteenpäin. ”Katsos Rabastan,
Piskuilan ja Fenwick eivät tietääkseni ole sydänystäviä,
eivätkä edes tunne toisiaan hyvin. Minä sekä pimeyden lordi
tiedämme minun voivan soluttautua osaksi Benji Fenwickin
elämää.”
***
Slaavilaisen näköinen nainen
toisteli venäjänkielisiä kirosanoja samaan aikaan, kun Benji
työntyi häneen kerta toisensa jälkeen. Nastya Borodavkija piti
asetelmaa äärimmäisen nöyryyttävänä: hän paljas perse
pystyssä ja Benji nussimassa häntä takaapäin umpimähkäisesti
sohien. Tämä oli tunkenut kätensä hänen kaula-aukkoonsa ja
puristeli kivuliaasti hänen rintojaan. Naisen kädet puristivat
keittiön työtason reunaa. Benjin raskas, äänekäs huohotus
enteili laukeamista. Muutaman kipua aiheuttavan työnnön jälkeen
nuori mies ähkäisi kiivaasti, ja Nastya tunsi tämän laukeavan
pahoinpideltyyn naiseuden kuiluunsa, sitten Benji lysähti häntä
vasten melkein koko painollaan.
”Vedä se ulos musta äläkä
hitto soikoon nojaa muhun”, Nastya sihahti. ”Selkä menee
vähemmästäkin!”
”Mitä sinä niuhotat?” Benji
valitti. ”Mehän käytettiin ehkäisyloitsua.”
Nastya
tapaili keittiön työtasolla olevaa taikasauvaa käteensä. ”Minä
- minä vittuna sä oikein pidät mua, Benji Fenwick?” Hän
heilutteli taikasauvaansa.
Benji taputteli hänen paljasta
persettään ikään kuin olettaen hänen pitävän sitä
huomattavasti parempana kuin tissien kourimista. ”Nastya, Nastya…
Älä viitsi”, mies torui maanittelevaan sävyyn.”
”Voi
saatana! Kuulit mitä mä sanoin sulle!”
Mies vetäytyi
hänen sisältään. Nastya laski helmansa alas ja poimi alushousunsa
kylmältä lankkulattialta. Hän kääntyi nuorukaiseen päin silmät
hivenen kavenneina. Pitkät hiukset roikkuivat Nastyan kasvoilla,
mutta hänelle ei tullut mieleenkään pyyhkäistä niitä tieltä.
Benji veti sepaluksensa kiinni. Nappisilmät olivat tavallistakin
ihmettelevämmät.
”Mitä siinä toljotat?” slaavinainen
kivahti kiskoessa alushousujaan ylleen. ”Ai niin, mutta sähän
kuvittelet sen ihannenaisen, kirotun mielikuvitusmuusasi mun
paikalle. Niinpä tietysti. Olisihan mun pitänyt tajuta.”
”Pyh,
pyh. Nyt puhut omiasi.”
”Älä jaksa jauhaa tota samaa
paskaa, mikä tulee jo ulos mun korvista.” Hän raastoi melkein
mustia piikkisuoria hiuksiaan. ”Oon niin väsynyt sun
valheisiin.”
”Meidän panostako kaikki johtui? Voidaanhan
me ottaa uusiksi - hitaammin - eikä minun ole mikään pakko panna
sinua takaapäin. Luulin vaan että olisit tykännyt. Jotkut naiset
sanoo tuntevansa itsensä tosi seksikkäiksi kun niitä pan -”
”Et
voisi olla lässyttämättä? Se on tosiasia ettet sä osaa nussia
missään asennossa hyvin. Laukeatkin liian nopeasti etkä osaa
sisäistää mistä mä tykkään. Toi äskeinen oli viimeinen
pohjanoteeraus. Mua on nussittu paljon paremmin, tuhat kertaa
paremmin.”
Benjin kulmakarvojen väliin ilmestyi pystysuoria
ryppyjä. ”Siitähän ammattihuoralla riittääkin kokemusta”,
hän sanoi sarkastisesti.
”Mä voin levittää haarani
jokaiselle säälliselle kaksilahkeiselle kohtuullista korvausta
vastaan ja kestää epämääräistäkin lykkimistä”, Nastya
tuhahti. Hän seisoi kädet puuskassa paino jakaantuneena tasaisesti
molemmille jaloilleen. ”Sä jaksat aina syyllistää mua
ammatistani. Ihan kuin köyhän katuhuoran tyttärellä olisi
hirveästi valinnanvaraa, kun ei oo kunnollista koulutusta eikä
yhtään säästöjä.”
”Joskus tuo väite on voinut pitää
paikkansa sinun kohdallasi, mutta sinä voisit saada halutessasi
kunnon töitä. Et kuitenkaan hae niitä, koska olet mieltynyt
huoraamiseen.”
Nastyan kolmiomaiset, pitkähköt kasvot
vääristyivät tunnistamattomaksi vihan naamioksi. Nainen tarttui
taikasauvaansa ja osoitti sillä Benjiä. ”Kidut -”
Mies
ehti väistää ajoissa ja perääntyi monta askelta taaksepäin.
Nastyan povi kohoili kiivaasti. ”Korjaa äkkiä luusi, sillä
seuraavalla kerralla mun kirous ei mene ohi.”
Benji
lähtikin. Ei halunnut joutua halvan huoran kiduttamaksi, Nastya
ajatteli ironisesti maatessaan säröilevässä ja tummuneessa
kylpyammeessa, joka vei suurimman osan pikkuisen kylpyhuoneen
lattiatilasta. Kylpyvesi oli haileaa, koska kylpyvaahdon nostattama
sitruunan tuoksuinen vaahto oli haihtunut olemattomiin. Nastya poltti
savuketta tarkastellen alastonta vartaloaan ulkopuolisen silmin:
paksuniveliset ja luisevat polvet, kupera vatsa, kapea vyötärö ja
keskikokoiset rinnat, joiden kovettuneet kärjet olivat kalvakan
vaaleanpunaista sävyä. Hänellä ei ollut enää lämmin
hupenevassa vedessä, joten Nastya nousi ammeesta ja kuivasi itsensä
karkeaan ja ohueen pyyhkeeseen.
Hiukan myöhemmin hän ehosti
itseään pienen, nuhjuisen pukeutumispöydän ääressä. Hän ei
tarvinnut tasaiselle iholleen muuta ehostusta kuin sipaisun
poskipunaa kirkastamaan ihonsa kalpeutta. Sen sijaan hän korosti
voimakkaasti kaarevia kulmakarvojaan ja silmiään. Levitti mustasta
ja ruskeasta yhdistettyä luomivärisekoitusta luomilleen ja rajasi
silmänsä mustalla kajalilla ennen kakkumaskaran laittoa. Hän jätti
tupeeratut hiuksensa auki, kun Nastya ei ollut koskaan osannut tehdä
suorille hiuksilleen oikein mitään. Ehostettu lopputulos jäi
laimeammaksi kuin hän oli ajatellut. Kalpea, tummaluominen nainen
näytti sairaalta ja väsyneeltä.
Mä en ole oppinut
edelleenkään meikkaamaan itseäni paremmin. Näytän samalta
katuhuoralta jopa silloin kun mä yritän tosissani näyttää
luksushuoralta. Nastya olisi halunnut särkeä pukeutumispöydän
reunoiltaan mustuneen peilin välttyäkseen näkemästä sitä mitä
ei halunnut nähdä. Se oli turhaa. Todennäköisesti kaikki oli
varmaan turhaa… Nastya irvisti katkerasti avatessaan
tuliviskipullon. Anna mulle paras humala, parempi kuin
aikaisemmin koetut.
Humalassa Nastya arvosti enemmän
itseään. Humalassa hän oli ylpeä siitä, että oli vetoisassa
loukussa asuva kymmenen sirpin huora. Iskunkiertokujan pubit
odottivat huoraansa, joka halusi myydä luisevaa, epäkypsää
ruumistaan miehille, jotka eivät nostaneet mielikuvitusmuusia
jalustalle.