V.C. Andrews - Villiruusu

Landry sarja:

Villiruusu (Ruby)
Käärmeitä ruusutarhassa (Pearl in the Mist)
Ruusunhohde (All That Glitters)

Sarjan suomentamattomat teokset:

Hidden Jewel
Tamished Gold


***

Ruby Landryn elämän ensimmäisten viidentoista vuoden ajan hänen syntymänsä siihen liittyvine tapahtumineen olivat jääneet tytölle arvoituksestani. Hänellä ei ollut äidistään muuta tietoa kuin se vähäinen, minkä hänen isovanhempansa olivat suostuneet kertomaan ja ruskehtavansävyiset valokuvat metallikehyksissään. Äiti oli kuollut samana päivänä kuin hänen tyttärensä näki päivänvalon. Aina syntymäpäivän kolkuttaessa oveen hänen sydäntään nakersi syyllisyyden tunne huolimatta siitä, että isoäiti teki kaikkensa, jotta tuosta päivästä olisi muodostunut onnellinen.

Isoäiti on äidittömän naisen raakileen tuki ja turva. Isoäiti Catherine oli henkiparantaja, nainen joka ei kavahtanut asettua vastakkain itse paholaisen kanssa, olipa tämä kuinka salakavala ja viekas tahansa. Vanha nainen tuntui löytävän keinot joka tilanteeseen. Sopivat hoitovälineet löytyivät aina hänen laukustaan, ja tiesi kuinka niitä käytettiin. Oppia ei oltu saatu mistään kirjoistaan vaan taito oli hänen synnyinlahjansa, ja hän käytteli sitä taianomaisesti. Suistomaan väki kiiruhti parantajan luo saamaan hoitoa esimerkiksi känsiin ja reumatismiin. Hänellä oli salaiset lääkkeensä vilustumisesta yskään, kerrottiin hänen kykenevän estämään jopa ikääntymistä, vaikkei hän suostunutkaan käyttämään tätä taitoa, koska piti sitä luonnonvastaisena.

Rubyn elämä jokisuistossa ei ollut lainkaan ankeaa; ei läheskään niin kurjaa kuin joidenkin muiden orpolasten elämä. Isoäidillä ja tyttärentyttärellä ei ollut pahemmin maallista mammonaa, mutta ainakin heillä oli turvallinen pikkukotinsa, ja he saivat riittävän toimeentulon myymällä kudontatöitään ja muita cajunilaistuotteita. Ajoittain suolla omassa tönössään asuva juoppo isoisä piipahti heidän luonaan tuomassa pyydystämistään piisameista tienaamiaan lantteja.

Tulevaisuus vaikuttuttaisi olevan täynnä toivoa ja lupauksia  etenkin Paul Taten kerrottua hänelle tunteistaan. Seitsemäntoistavuotias Paul oli seudun rikkaimpiin kuuluvan miehen poika. Taten perhe omisti katkarapuja markkinoivan säilyketehtaan, ja he asuivat prameasti. Löytyi huvipursi ja monta kallista autoa. Paul ja Ruby olivat tunteneet oisensa koko elämänsä ajan, mutta he olivat alkaneet vasta hiljattain kunnolla aikaa yhdessä. Heidän lähentymisensä ei ollut alkuunkaan Taten pariskunnan mieleen. Useamman kuin kerran isoisä Jackin kanssa riitoihin joutunut herra Tate halveksi Landryja.

Kerran, ollessaan toisen syyn nojalla isoäitinsä lipastolla hän alkoi selailla muutamia valokuvia. Pannessaanselailemansa valokuvat akaisin laatikkon hän näki isoäitinsä vanhan Raamatun lehtien välistä pilkistävän jonkun valokuvan kulma. Vanha kuva esitti erittäin hyvännäköistä miestä seisomassa vaikuttavan rakennuksen edustalla. Hän piti kädestä pikku tyttöä, joka oli aivan saman näköinen kuin Ruby oli ollut sen ikäisenä. Ruby kysyi isoäidiltään kuka mies oli, olettaen olevansa itse kuvassa. Pikku tyttö olikin Rubyn kaksoissisar ja tätä kädestä pitävä mies hänen oikea isänsä Pierre Dumas.

Gabriellella oli lyhyt romanssi jo kolmatta vuotta naimissa olleen Pierren kanssa. Dumasien perhe oli New Orleansin vanhimpia ja rikkaimpia. Luonnollisesti nuorirouva Dumaskin oli kunnioitetun, vanhan ja rikkaan kreoliperheen tytär. Isänsä pettymykseksi Pierren nuori vaimo ei pystynyt tulemaan raskaaksi. Gabriellen ja Pierren lemmiskelystä seurasi muutakin kuin roskaromaanimaisen täydellisiä yhtäaikaisia orgasmeja: tyttönen tuli raskaaksi.

Vaikkei Pierre olisi ollut naimissa, vanha Dumas ei olisi kelpuuttanut miniäkseen villiä ja sukujuuretonta cajunilaistyttöä. Kuultuaan Rubyn äidin olleen raskaana Charles Dumas tarjoutui maksamaan viisitoistatuhatta dollaria poikansa lapsesta tämän ja isoäiti Catherinen selän takana. Pierre kun oli luvannut huolehtia lapsesta lähettämällä säännöllisesti rahaa. Pelivelkainen Jack Landry myöntyi mukisematta tarjoukseen. Catherine huomasi tyttärensä vatsan kasvaneen tavattoman isoksi raskauden edetessä ja tiesi syyn, joskaan hän ei ottanut sitä milloinkaan puheeksi miehensä ja tytön kanssa. Hän oli varma siitä, että Jackin saadessa vihiä asiasta, hän kauppaisi toisenkin lapsen monsieur Dumasille.

Heti Rubyn kaksoissisaren synnyttyä, henkiparantaja kiikutti vauvan pestynä ulos isoisälle, joka oli sitä mieltä että vaimo oli toiminut oikein yhteistyöhaluisesti. Ukko porhalsi lapsi käsivarrellaan Houmaan tulleen Dumasin limusiinille ja sai rahansa. Palattuaan sisälle Jack näkikin toisen lapsen tyttärensä käsivarsille laskettuna. Seuraamuksena oli rähinää ja härän raivoa. Eikö vaimo tajunnut heittäneensä toiset viisitoistatuhatta dollaria kankkulan kaivoon sooloilullaan. Hän ajatteli voivansa vielä saada kolmekymmentätuhatta dollaria kokoon ja meni ottamaan Ruby-vauvan Gabriellelta juostakseen limusiinin perän. Parantajavaimo iski häneltä tajun kankaalle paistinpannulla. Toiset viisitoistatuhatta dollaria jäivät saamatta ja vaimo oli vielä niin julma että ajoi kotoa hänen sydämettömästä teostaan, jollei hän jättänyt heitä rauhaan. Siitä pitäen isoisä oli asunut suotönössään.

V.C. Andrews’in naispäähenkilöt on luotu samalla kauniin ja lahjakkaan tyttösen muotilla, jolla on luurankokaappinen menneisyys. Kalustoon kuuluu sukulaismiehen raiskaamaksi joutuminen ja kielletty lempi liian läheisen sukulaisen kanssa, esimerkiksi veljen (Dollanganger-sarja) tai isän veljen (Casteel-sarja.) Kummaa että Andrews itse ja hänen kuolinpesänsä palkkaama haamukirjoittaja eivät kehittyneet sankarittaren tämän ”ritarin” ja paljon esillä olevien henkilöiden luomisessa. Sankarittaren ulkonäkö ja erityislahja vain vaihteli balettitaituruudesta koulumenestykseen. Andrews’n Marysuskeja ei janoa hampaidensa purupintoja lipoen tiputtaa lankulta haiparven pöperöksi, mutta ”Ei vittu tän Marysuskin kanssa!” liitää ajatuksissa pommikoneena. Päivittely on kirkuvimmanpunaista Casteel-sarjan varhaiskypsän Heaven Täydellisyyden tapauksessa, joka osasi olla provosoivampi kuin kirjailijattaren oikeiksi ärsytyksen aiheuttamat henkilöt. Muut Suski-sankarittaret eivät keikauta suhtaumisen tarkoitusperiä päälaelleen.

Yhtään lempihahmoa ei löytynyt! (Maisteri Frangénin pahoittelevalla nurkunalla) Ruby Kunnollinen Mummin tyttö oli helposti siedettävissä. Isoisä Jackin, Rubyn kaksoissisaren ja New Orleansin mussukan olisi voinut ommella elävinä kivillä täytettyihin hiilisäkkeihin ja upottaa suon silmäkkeeseen. Jack Landry oli vain oksettava suojuoppo, joka saisi minut pyörtymään saastaisella lemullaan ja siivottumuudellaan. Orleansin mussukka Beau Andreas oli kiimaisen romanttinen riemurasian vonkaaja. Tuomittakoon se siveysvyöhön muutamaksi päiväksi pornokuvilla täytettyyn kidutuskammioon. Kaksoissisar oli pahis ja se että hän oli ulkoisesti Rubyn peilikuva, mutta täysin erilainen persoonaltaan kelpasi hyvin makuhermoilleni. Hänen tapansa olla yksi kirjan pahiksista herätti minussa saman reaktion kuin tarhaikäisessä taaperoparassa, jonka eteen on lätkäisty lautasellinen oksennuksenvihreää pinaattikeittoa. Miettimässä valveillaolonsa tunnit, miten tehdä oman siskonsa elämästä mahdollisimman kurjaa. Minun ja omien siskopuolieni suhde ei ole millään muotoa huomattavan läheinen eivätkä he ole minulle maailman tärkeimpiä ihmisiä, mutten myöskään tahdo heille mitään. Siksi en tajua Rubyn identtisen kaksosen tekosia. Isoäiti Catherine henkiparantajan lahjoineen ja Rubyn masennukseen taipuvainen, veljensä vammautumista katkerasti katuva isä pitivät kiinnostusta eniten kasassa. Isukki oli lässykkä dialogissa, mutta ymmärrän miksi Gabrielle viehtyi häneen.

Tapahtumien parhaimmistoa oli Rubyn ensimmäiset päivät isänsä ja äitipuolensa Daphnen taloudessa. Lukiessani Rubyn uuden oman kylpyhuoneenkin käsittävästä huoneesta ja äitipuolen ja tytärpuolen ensimmäisestä ostosreissusta mässäilevät leukani jauhoivat kuuluvasti. Andrews’n luksuselämän kuvauksistahan kehittää paremmin sisustusinspiraatiota kuin Innosta. Andrewsien huonona puolena ei ole junnaaminen, ellei odota suuria seikkailuja. Tahtoessaan lukea vauhdikkaista seikkailuista ja yllättävistä juonenkäänteistä on valittava toiset genret. Lopussa äitipuoli huiputtaa päähenkilön rikkaiden mielenterveyspotilaiden hoitolaitokseen valehtelemalla siellä asuvalla langollaan olevan syntymäpäivät. Todellisuudessa hän halusi sulkea inhoamansa tytärpuolensa sinne potilaaksi, koska tytön nymfomania edellytti niin järeää toimenpidettä. Tyttö ei edes ollut nymfomaani. Rouva Dumasin valhetta koko nymfomanius, jonka psykiatri diagnosoi hyvästä maksusta. Neljäsosaa kirjasta ei olisi tarvinnutkaan siivuta hullujenhuoneella vankina olevalle sankarittarelle. Kaksi lukua ja nolla yötä mielisairaalassa ei riitä. Neljä lukua ja kolmesta viiteen yötä olisi ollut paikallaan.