Kirjaesittely: Georgette Heyr - Paholainen rakastuu (The Devil's Cub)

Paholainen rakastuu sijoittuu 1700-luvulle ajalle ennen Ranskan suurta vallankumousta kuten Onnen velka. Tavallaan tätä kirjaa voisi pitää Onnen velan jatkona, sillä se kertoo Paholaisen pennuksi kutsutun Vidalin markiisin vanhempien Léonien ja Avonin herttuan Justinin rakkaustarinan. Avonin herttuan sisaren lady Fannyn mielestä Vidalin markiisi on ihan hirveä poika. Menipä hän minne tahansa, niin hän saa aina kuulla pojan tekosista. Eikä ikinä mistään hyvistä tekosista! Lady Fannylla ei olisi mitään sitä vastaan että veljenpoika ampuu jonkun maantierosvon kuten kirjan alussa. Mutta kun veljenpoika jätti kuolleen ruumiin tielle lojumaan. Kohta ihmiset varmaan juoruavat markiisin olevan jumalattoman verenhimoinen tai jotakin muuta yhtä epämiellyttävää. Tietysti se on totta, mutta hänestä ei tunnu mukavalta kun koko maailma toitottaa sitä. Lady pitää kovasti kälystään Avonin herttuattaresta, mutta on epäsopivaa että herttuatar vain sanoo nauraen hänen tuhman Domiquensa olevan hirveän ajattelematon.

Lady Fannyn vanhan ystävä Hugh Davenant pitää totuutena että Dominic muistuttaa kovasti isäänsä herttuaa. Lady ei ole samaa mieltä eikä hyväksy veljensä panettulua. Avonhan on käyttäytynyt suorastaan mallikelpoisesti mentyään naimisiin Léonien kanssa. Veli ei ollut sentään ikinä sellainen paholainen kuin poikansa. Dominicia ei kutsuta aiheetta paholaisen pennuksi, mutta se ei kyllä johdu siitä että hän on Avonin herttuan poika – vaan nuorukaisen tekosista. Nuoren Folliotin surmaaminen kaksintaistelussa oli hyvin ikävä tempaus. Eikä siinä kaikki. Vidal pelaa uhkapeliä korkeilla panoksilla, joskin hän on siinä suhteessa aito Alastair. Hän ryyppää liikaa ja muhinoi opperan kuorotyttöjen kanssa. Veli oli edes kaikkine vikoineen aina herrasmies, mutta samaa ei ei voi sanoa Vidalista. Mikäli Dominic olisi hänen poikansa, hän pitäisi paljon kovempaa kuria kuin herttuatar Léonie!

Lukunäyte sivulta 20:

Lady Fanny miltei polki jalaa. ”Sinähän olet aivan yhtä mahdoton kuin kelvoton poikasi!” hän huusi. ”Ihmiset sanovat Dominicia paholaisen pennuksi ja panevat hänen hurjuutensa kokonaan Avon-paran syyksi, mutta minusta hän kyllä muistuttaa enemmänkin äitiään.”

Léonie ilahtui. ”Sepä hauska kuulla!” hän sanoi. ”Oletko tosiaankin sitä mieltä?”

Ovi avautui ennen kuin lady Fanny ehti vastata. Hänen ei tarvinnut kääntyä katsomaan, kuka tulija oli, sillä Léonien ilme paljasti sen.

Pehmeä ääni sanoi lady Fannyn takaa: ”Kas vain, rakas Fannykin on täällä valittamassa poikani pahatapaisuutta, mikä oikein ymmärrän.”

”Dominique on ampunut jonkun maantierosvon, herra”, Léonie ilmoitti ennen kuin Fanny ehti sanoa mitään.

Hänen ylhäisyytensä Avonin herttua asteli verkkaisesti takan luo ja ojensi kätensä kohti tulta. Hän oli edelleenkin erittäin hyväryhtinen, ja vain kasvojen rypyt paljastivat hänen ikänsä. ”Sehän oli kauniisti tehty”, hän sanoi ja hänen äänensä oli pilkallinen.

”Ja jätti ruumiin tielle mätänemään!” lady Fanny tuhahti kiivaasti.

Hänen ylhäisyytensä kohautti kulmiaan. ”Ymmärrän kyllä suuttumuksesi, kultaseni. Se oli epäsiisti loppu.”

”Eihän toki, herra!” Léonie totesi asiallisesti. ”Mitäpä hyötyä ruumiista olisi.”

”Miten sinä voit pysyä aina yhtä tunteettomana?” Fanny tivasi. ”Sinähän puhut aivan kuin Vidal itse. Hän totesi vain, ettei hän voinut tuoda ruumista kutsuille. Niin, Avon, se oli tosiaankin ainoa puolustus, jolla hän kuittasi epäinhimillisen käyttäytymisensä.”

”En tiennytkään, että Vidalilla on niin paljon säädyllisyydentajua”, hänen ylhäisyytensä huomautti ja kävi istumaan. ”Mutta et kai sinä tullut tänne pelkästään Vidalin hurjastelusta valittamaan?”

Vidalin markiisille tulee riitaa eräässä peliluolassa aikamoisessa tuiterissa olevan herra Quarlesin kanssa, kun he pelaavat noppaa. Hän haastaa herra Quarlesin kaksintaisteluun ja haavoittaa tätä vakavasti. Avonin herttua raivostuu saatuaan kuulla peliluolan välikohtauksesta. Hän käskee poikansa poistumaan vähäksi aikaa maasta. Tällä kertaa ikävyyksiltä ei voida välttyä, sillä tällaista on sattunut jo liian usein Vidalin kohdalla. Markiisin ei auta kuin totella, mutta hän menee teatteriin tapaamaan Sophia Challoner-nimistä neitoa. Vasta kahdeksantoistavuotiaan Sophian ulkonäöstä on vaikea löytää moitteen sijaa. Hänellä on ruiskukansiniset silmät, siro pieni nenä ja pehmeä ihastuttava suu. Hänen hiuksensa ovat kullankeltaiset ja ihonsa pehmeä kuin ruusunlehti. Neitosella on Mary-niminen isosisko. Mary ei ole yhtään hullumman näköinen kauniine harmaine silmineen ja kauniine profiileineen, joskin hän näyttää jokseenkin mitäänsanomattomalta ilmestykseltä pikkusiskonsa rinnalla. Kuitenkin hän on paljon järkevämpi ja asiallisempi kuin Sophia, jolle kirjeen kirjoittaminenkin on työlästä puuhaa. Markiisi pyytää Sophiaa karkaamaan kanssaan Pariisiin, muttei todellakaan avioituakseen kauniin hupakon kanssa, vaan hän haluaa Sophian rakastajattarekseen. Sophia suostuu aika helposti karkaamaan markiisin kanssa, tuntuvathan markiisin lupailemat tulevaisuuden näkymät houkuttelevilta eikä hän ole edes erityisen kiinnostunut avioliitosta, kunhan hän vai pääsisi Pariisiin.

Markiisi lähettää palvelijansa lähettämään kirjeen Challonereille, jonka kamarineito ottaa vastaan. Kirje on osoitettu neiti Challonerille erittelemättä kummalle neideistä, tosin kamarineito taitaa käsittää sen olevan tarkoitettu nuoremmalle neidille, mutta hän sanoo sen olevan Mary-neidille. Kamarineidosta ei ole oikein että vain Sophia-neidillä on ihailijoita laumoittain, vaikka Mary-neiti on paljon mukavampi ja miellyttävämpi. Vidalin markiisi kertoo mistä ja monelta hän tulee hakemaan Sophian. Mary haluaa tehdä tehokkaasti lopun paheksuttavan markiisin ihastuksesta Sophiaan. Olisi yhdentekevää mitä Vidalin markiisi ajattelisi hänestä eikä silläkään olisi väliä vaikka pikkusisko luultavasti raivostuisi mittavasti. Vihatkoon Sophia ennemmin häntä kuin pilatkoon elämänsä. Mary lähtee naamioituna ja viitan huppu ylös nostettuna tapaamispaikalle, jossa on nelivalikon vetämät vaunut odottamassa häntä. Kun Mary laskee hupun alas ja ottaa naamion pois Dominic ei ole suuresti pettynyt. Hän kehuu ettei Mary ole yhtään hullumman näköinen ja ottaa väkisin hänet mukaansa Ranskaan.