1700-luvulla
elävää Justin Alastairia, Avonin herttuaa kutsutaan Saatanaksi.
Hän otaksuu maineensa menneen lopullisesti ja myöntää ettei
suinkaan ole ollut kunniaksi suvulleen. Siispä kai hän on ansainnut
lempinimen Saatana. Hän on ollut jopa ylpeä nimestä. Koskaan hän
ei ole ollut uskollinen yhdellekään naiselle ja on sekaantunut
useisiin lukuisiin likaisiin häväistysjuttuihin. Hän on nyt rikas,
mutta nuoruudessaan hän tuhlasi koko omaisuutensa ja voitti nykyisen
omaisuutensa uhkapelissä.
Hänen
armonsa herttua on oleskellut suunnilleen kaksi kuukautta Pariisissa
kävellessään eräällä Pariisin sivukadulla. On suorastaan
uhkarohkeaa kuljeskella jalokivillä koreillen yksin autioilla
kaduilla tuohon vuorokauden aikaan – etenkin kun hänen
pukumiekkansa on viitan alla, piilossa, josta se on vaikea vetää
nopeasti esiin. Yhtäkkiä sivukujan varjoista syöksyy hento hahmo,
joka kertoo olevansa pakomatkalla, pakenevansa veljeään. Samantien
pojan ilkeä isoveli tulee paikalle sättimään veljeään. Hän on
muka huolehtinut esimerkillisesti pikkuveljestään eikä ole saanut
koskaan kiitosta ”hyvyydestään”. Pikkuveli on oikea kiero
kiusankappale, jonka puheita ei kannata uskoa. Herttua tarjoutuu
ostamaan/ ottamaan peräti ihan ilmaiseksi pojan hovipojakseen. Siinä
vaiheessa vanhempi veli väittääkin kiusankappaleen olevan ahkera
poika, josta on hänelle paljon apua. Hän valehtelee olevansa
kiintynytkin poikaan. Herttua tarjoutuu maksamaan yhden kultarahan,
mutta se ei riitä hyypiölle. Herttua ei suostu maksamaan enempää,
vaan lähtee jatkamaan matkaansa. Poika juoksee hänen peräänsä
hädissään ja tarttuu hänen käsivarteensa. ”Ottakaa minut
mukaanne, teidän ylhäisyytenne!” nuorukainen anelee. ”Minä
lupaan palvella teitä hyvin.” Herttua pysähtyy ja irrottaa
timanttineulan solmiostaan, vaikka miettii ääneen onko tekemässä
typerästi. Timanttineula onkin riittävä maksu miehelle.
Seuraavana
päivänä herttua haluaa oppia tuntemaan paremmin uuden hovipoikansa
ja esittää hänelle muutamia kysymyksiä. Hän on nimeltään Léon
Bonnard. Poika ei tiedä missä on syntynyt, muttei luullakseen
ainakaan Anjoussa, jonne hän muutti perheineen ollessaan aivan
pieni. Bonnardeilla oli maatalo Bassincourtissa. He asuivat siellä,
kunnes isä ja äiti Bonnard kuolivat ruttoon. Silloin
kaksitoistavuotias Léon joutui paikallisen pastorin hoteisiin ja
isoveli Jean kaksikymmentävuotias. Juuri pastorin luona hän oppi
puhumaan kuin herrasmies, myös isäntänsä äidinkieltä englantia.
Sen lisäksi pastori opetti hänet lukemaan ja kirjoittamaan sekä
opetti hänelle myös hiukan latinaa. Avonin herttuasta on hyvin
outoa että maanviljelijän poika sai noin hyvän kasvatuksen. Siihen
Léon ei osaa vastata muuta kuin, että oli kaikkien lemmikki. Äiti
Bonnard ei antanut ikinä hänen raataa maatöissä, joten
mahdollisesti Jean vihaa häntä siksi. Bonnardien kuoltua Jean möi
maatilan ja haki veljensä pois pastorin luota, vaikka kirkonmies
olisi halunnut pitää hänet luotaan. Jean toi hänet Pariisiin
ilmaiseksi työvoimaksi ostamaansa majatalon. Jonkun ajan kuluttua
veli avioitui, jolloin Léonilla alkoi mennä vielä huonommin,
alkoihan käly vihata häntä.
Hovipoikana
Léonin päivät kuluvat nopeasti, koska hänelle tapahtuu päivittäin
jotain jännittävää. Hän ei ole koskaan eläessään nähnyt
mitään sellaista aiemmin, niinpä kaikki uudet asiat saavat hänen
päänsä pyörälleen. Pariisin hienosto tuntuu tottuvan näkemään
hovipoika Léonin Avonin herttuan seurassa, ennen kuin poika tottui
uuteen elämänsä. Jonkun ajan kuluttua häntä lakattiin
tuijottamasta hänen ollessaan isäntä seurassa, mutta kesti jonkun
aikaa ennen kuin Léon lakkasi vilkuilemasta ympärilleen
hämmentyneenä ja säikähtäneenä. Herttuan palveluskunnan
hämmästykseksi Léon ei lakkaa palvomasta herraansa. Kun yksi
lakeijoista erehtyy avautumaan kaunaisena herttuasta palveluskunnan
kuullen, hovipoika nostaa suutuksissaan nyrkit pystyyn.
Mitään
Léon Bonnardia ei ole koskaan ollut olemassakaan, vaan sen sijaan
Léonie. Herttua on tiennyt alusta asti tämän olevan tyttö. Hän
ottaa Léonin holhotikseen ja vie viehättävän neidon Englantiin
siksi aikaa sisarensa Fannyn hoiviin, että löytää jonkun sopivan
naisen holhottinsa esiliinaksi. Eihän Léonie voi holhottina asua
Avonin herttuan kanssa saman katon alla ilman esiliinaa! Lady Fannyn
tehtävänä on hankkia Léonielle hienon neidin puvusto ja opettaa
hänet käyttäytymään hienostuneesti. Léonie ei haluaisi olla
mikään hieno neiti vaan olla Léon, mutta herttua osaa käsitellä
oikukasta tyttöä. Ei kai Léonie halua hänen lähettävän tätä
kokonaan pois? Léonie opettelee olemaan taas tytty seitsemän vuotta
pojan vaatteissa kuljeskeltuaan ollakseen mieliksi hänelle,
tehdäkseen hänet ylpeäksi.
Lukunäyte
sivulta 208 sivulle 209:
--”Katsokaa minua!” hän
sanoi moittivasti.
Miehet kääntyivät oitis
Léonien äänen kuullessaan, kun hän seisoi portaikossa kynttilän
molemmin puolin, täysin valkoisessa asussaan, kaksi valkoista ruusua
pukunsa somisteena ja ruusukimppu kädessään. Vain hänen silmänsä
olivat syvän, säteilevän siniset, ja hänen kirsikanpunainen
suunsa oli hivenen raollaan ja posket punoittivat.
”Mikä kaunotar!” Rupert
henkäisi. ”Luojan tähden, mikä kaunotar!”
Herttua meni portaikon
alapäähän ja ojensi kätensä.
”Tule, kaunokaiseni.”
Léonie tuli juoksujalkaa
herttuan luo, joka kumartui suutelemaan hänen kättään. Léonien
kasvot punehtuivat entisestään ja hän niiasi.
”Olenko minä mielestänne
sievä, herra? Tämä kaikki on lady Fannyn aikaansaannosta, herra,
ja hän antoi minulle tämän neulan, ja Rupert antoi minulle
viuhkan. Herra Davenant lähetti minulle kukat ja herra Marling tämän
kauniin sormuksen!” Léonie liiteli miesten luo, jotka eivät
pystyneet irrottamaan katsettaan hänestä. ”Monet kiitokset teille
kaikille! Sinä näytät oikein komealta tänä iltana, Rupert! En
ole koskaan ennen nähnyt sinua noin siistinä – ja komeana!”
Lady Fanny laskeutui portaat
alas.
”No, Justin, onnistuinko
minä?”
”Olet ylittänyt itsesi,
kultaseni.” Herttua katseli sisartaan. ”Eikä sinunkaan asussasi
ole valittamista.”
Léonie
ei ole pelkkä talonpoikaistyttö, vaan hän näyttelee
seurapiireissä osaansa – tietenkin sitä tietämättä – Avonin
herttuan laatimassa kostosuunnitelmassa. Justin on odottanut
vuosikausia, kaksikymmentä vuotta saavansa kostaa vanhalle
viholliselleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti