tiistai 9. kesäkuuta 2015

Väärä morsian


Author: Hannabella
Beta: ninjapiski
Pairing: Bellatrix/Rodolfus/Raymonda Lestrange (OfC))
Rating: lievä K-15
Genres: melodrama, one-shot
Disclaimer: Hahmot ja maailma kuuluvat Raymondaa lukuun ottamatta J.K. Rowlingille. Tilanteet ja tunteet ovat oman mielikuvitukseni tuotetta.
Summary: Bellatrix Mustalla oli paremmat myötäjäiset kuin köyhän perheen tyttärellä.






Tämä on elämäni suurin virhe, Rodolfus ajatteli riisuessaan juhlakaapuaan. Bellatrix Musta oli viimeinen nainen, jonka kanssa hän olisi halunnut avioitua. Rodolfuksen vasemmassa nimettömässä oli leveä kultasormus. Todiste siitä, että hän oli avioitunut kuusi tuntia sitten Bellatrixin kanssa. Hänen ja Bellatrixin makuuhuoneitten välillä oli vadelmanpunaisella silkkitapetilla tapetoitu budoaari, jossa oli Rodolfuksen muistikuvien mukaan vieläkin se vanha, hieman epävireessä oleva piano. Budoaari oli tarkoitettu arvokkaalle hienostonaiselle, jollaista Mustan tytär ei ollut nähnytkään - olkoonkin todella hienoa ja jaloa sukua. Hän oli ollut samalla vuosikurssilla Bellatrixin kanssa, joten Lestrangen nuorempi aviopari tunsi itsensä ennestään. Aivan ventovieraan naiminen olisi tuntunut vielä vastenmielisemmältä.

Rouva Rodolfus Lestrange oli keskimääräistä morsianta vanhempi ja tälle luontainen epänaisellisuus oli muutakin kuin kasvonpiirteitten raskautta. Kuitenkin Rodolfus oletti morsiamensa pitävän kiinni tietyistä puhdasverisen avioliiton asettamista velvoitteista. Rodolfus uskoi että Bellatrix tulisi synnyttämään miespuolisen perillisen, ellei useammankin ja näyttelemään tarpeen vaatiessa siinä missä hänkin. Bellatrix oli varmaan makuuhuoneessaan valmistumassa hääyötä varten Druella-äitinsä ja sisarensa Narcissan kanssa. Rodolfus kuvitteli mustahiuksisen naisen istuvan pukeutumispöydän ääressä pyörittelemässä kyllästyneenä fanaattisia silmiään peilikuvalleen. Sisar tai äiti harjaisi Bellatrixin lainehtivaa hiuspaljoutta, kunnes se kiiltäisi kiillotetun eebenpuun lailla. Hänellä olisi yllään verenpunainen silkkiyöpaita ja samanvärinen aamutakki. Oikein sopivaa. Nainen olikin liian ‘musta’ käyttämään valkoisia vaatekappaleita.

Pian sulhasen pitäisi kulkea budoaarin läpi morsiuskammioon. Ei ihan vielä. Rodolfus halusi rypeä hetken itsesäälissä. Hän halusi kunnioittaa menetettyä rakkauttaan muistelemalla sitä hääyönään, epäsovinnaisena ajankohtana.

Rodolfus kaatoi tuliviskiä lasiin ja kohotti sitä ikään kuin skoolatakseen näkymättömän ihmisen kanssa. Raymondalle, ainoalle rakastetulleni. Raymonda Lestrange oli hänen ja Rabastanin pikkuserkku, joka oli Rodolfusta kaksi vuotta nuorempi. Naisen isä ja Lestrangen suvun päämies Xavier Lestrange olivat serkuksia. Serkukset eivät olleet missään vaiheessa olleet lämpimissä väleissä. Xavier auttoi vähävaraista Raymondus-serkkunsa perhettä silkasta velvollisuudesta. Silti Raymondus perheineen oli aina ollut tervetullut Xavierin kartanoon. Rodolfus oli nähnyt Raymondan ensimmäisen kerran vauvana. Oli luonnollista, että pikkuserkukset leikkivät keskenään, mutta molempien tullessa murrosikään lapsellinen ystävyys syveni ihastukseksi ja viimein rakkaudeksi.

Rakkaus oli oikukas muotoseikat sivuuttava tunnetila. Raymonda Lestrangessa ei ollut senkään vertaa viehättävyyttä kuin Bellatrixissa. Hän oli kyllä komea, vaikuttavan näköinen nainen, jonka ulkonäköä jopa Xavier piti edustavana, mutta iän myötä Raymondan epäsosiaalisuus oli tullut esiin. Epäsosiaalinen Raymonda oli hiljaisuudestaan huolimatta melko sarkastinen. Eroottisten novellien ja runojen kirjoittaminen saattoivat olla syynä naisen epäsosiaalisuuteen. Luovuus teki tämän etäiseksi ja poissaolevaksi ihmiseksi eikä omassa maailmassaan elävää naista ollut helppo lähestyä.

Rodolfus ja Raymonda eivät olleet romantikkoja. Hekään eivät kyenneet ymmärtämään miksi he olivat rakastuneet toisiinsa. Raymonda sopi vain vähän Bellatrixiä paremmin aviovaimon tiukkaan muottiin. Hän ei ollut sen enempää viettelevä lutka tai Erica Lavenhamin veroinen ylimaallinen kaunotar. Rodolfus tuli kuitenkin poikkeuksellisen hyvin toimeen Raymondan kanssa. Naisen etäisyys ja poikkeuksellinen, karu luovuus kiehtoivat nuorta kuolonsyöjää.

Hän oli ajatellut menevänsä naimisiin Raymondan kanssa, mutta Xavier ja Rabastia Lestrange halusivat vanhemman poikansa avioituvan sellaisen puhdasverisen noidan kanssa, jolla oli paremmat myötäjäiset. Rodolfus oli yli kaksikymmentävuotias mies. Yli kaksikymmentävuotiaan miehen ei ollut mikään pakko totella vanhempiaan jokaisessa asiassa, koska Raymondan naiminen ei olisi häpäissyt Lestrangen sukua. Hän oli vain tullut siihen lopputulokseen, ettei rouva Rodolfus Lestrangen täytynyt olla hänen elämänsä rakkaus, ja hän oli kuvittelut Raymondan hyväksyvän menettelynsä järkevänä naisena.

Hänen pikkuserkkunsa ei hyväksynyt.

Sinä asetat sellaisen naisen minun edelleni, naisen jonka kanssa et ole koskaan tullut toimeen kunnolla”, Raymonda ilkkui erittäin pirullisesti. ”Sinä olet niin kuin jästien kristinuskon Juudas Iskariot, joka myi itsensä kolmestakymmenestä hopearahasta. Sinun hintasi on vain huomattavasti korkeampi.”

Rodolfus koetti tyynnyttää naisen vihaa vastaväitteillään. ”Avioliittoni Bellatrix Mustan kanssa ei tule muuttamaan mitään, mitä meillä on ollut ja tulee olemaan, Raymonda.”

”Olet väärässä, Dolf”, Raymonda totesi kalseasti, ”sillä sinä olet lisännyt teollasi minun katkeruuttani. Sinä olet vajonnut vanhempiesi tasolle osoittamaan minulle paikkani. Raymondus Lestrangen tytär on teille vain köyhä sukulainen, jolle täytyy syytää velvollisuuden tunteesta armopaloja.”

Raymonda sivuutti hänen loput vastaväitteensä suostumatta edes kuuntelemaan. Nainen kääriytyi kuluneeseen viittaansa ja lähti Lestrangen kartanosta pää pystyssä mutta sitäkin raivostuneempana. Rodolfus kuvitteli pikkuserkun vihanpuuskan ohimeneväksi, koska Raymonda ei ollut kiivas ihminen, vaan ennemmin luonnottoman tyyni. Pikkuserkkukin oli Lestrange - yhtä paljon kuin Xavier, Rodolfus ja Rabastan. Raymonda taisi olla vielä enemmän Lestrange kuin hänen isänsä ja enkelimäisen kaunis hurmuriveljensä. Lestrangen nimi oli Raymondan arvokkain ja samalla ainoa aarre, josta pikkuserkku oli ylpeämpi kuin he kolme yhteensä.

Tuosta tapauksesta ehti kulua viikko eikä Raymonda suostunut leppymään tai edes vastaamaan Rodolfuksen kirjoittamiin kirjeisiin. Rodolfus kyllästyi seitsemän päivän epätietoisuuteen ja meni käymään Raymondus-sedän kotona. Ainoastaan edellä mainitun hapan puoliso Vaniljene Lestrange oli kotona. Nainen oli omaa sukua Macnair ja Walter Macnairin serkku. Vaniljene ei koskaan peitellyt sitä, että oli ollut hölmö mennessään naimisiin Lestrangen suvun päämiehen köyhän serkun kanssa, vaikka olisi voinut päästä parempiinkin naimisiin.

Rodolfus huomasi eteiseen tuodut matka-arkut.

”Onko Raymonda lähdössä jonnekin?” hän kysyi.

”Sinä olet myöhässä”, Vaniljene-täti oli tuhahtanut vahingoniloisesti. ”Raymonda lähti jo pari päivää sitten - ei sanonut minne oli lähdössä.”

Rodolfus nieli kielelleen ilmestyneen kirosanaryöpyn. ”Kenen matka-arkkuja nuo sitten ovat?”

”Minun. Olen saanut tarpeekseni sekä ukostani että tästä kurjasta murjusta.”

”Minne sinä sitten aiot mennä?”

”Veljelleni. Macnairin suvulla on sentään reilusti enemmän omaisuutta kuin ukollani.” Nainen oli hymyillyt miltei ystävällisesti. ”Älä etsi Raymondaa, sillä hän palaa vain jos haluaa.”


Rodolfus oli tarpeeksi päissään ilman toista tuliviskilasillistakin. Hänen oli aika kävellä budoaarin kautta vaimonsa huoneeseen. Bellatrix oli yksin. Rouva Musta ja Narcissa olivat jo lähteneet. Nainen lojui leveällä katosvuoteella verenpunaisessa ja läpikuultavassa yöpaidassa. Samanvärinen aamutakki oli jätetty huolimattomasti tuolille. Hopeakyntteliköt valaisivat huonetta eikä niillä ollut romanttisempaa tarkoitusta. Pelkkiä valonlähteitä.

Nainen pudotti yöpaitansa toisen olkaimen. Toinen rinta paljastui osittain. ”Herra Lestrange tuli sitten viettämään hääyötä vaimonsa kanssa”, Bellatrix naurahti ja hänen huulensa kaartuivat hymyyn.

”Pitäähän meidän avioliittomme saada luonnollinen täyttymyksensä.” Rodolfus väläytti nihkeän virnistyksen.

Hän alkoi napittaa pellavapaitaansa auki verkkaisesti kuin empien, vaikka hänellä ei ollut syytä epävarmuuteen riisuutuessaan Bellatrixin edessä. Mies oli maannut naisen kanssa jo ennen kuin heidän avioliittoaan oli edes harkittu. Humalassa entiset luokkatoverit ja nykyiset kuolonsyöjätoverukset sietivät toisiaan niin paljon, että olivat päätyneet samaan sänkyyn. Alaston Rodolfus asettui Bellatrixin viereen. Tämä antoi katseensa liukua Rodolfuksen vartalolla leikkisästi hymyillen eikä siinä ollut mitään ihmettelemistä. Rodolfus tiesi vastakkaisen sukupuolen pitävän häntä komeana miehenä, sillä hänen rotevan sopusuhtainen lihaksikkuutensa ja säännölliset kasvonpiirteensä herättivät naisten kiinnostuksen.

Hän taivutti jaloa päätään, jotta tavoitti Bellatrixin helakanpunaiset huulet. Hänen täytyi vain hipaista noita huulia omillaan, ne eivät tarvinneet muunlaista suosittelua. Nainen oli se, joka syvensi suudelmaa ja vei aviomiestään mukanaan. Bellatrixin punakyntinen käsi hipaisi kevyesti hänen korvalehteään ja toista poskipäätään, ja nainen pureskeli samanaikaisesti hänen alahuultaan. Mustahiuksisen naisen käsi kiersi niskan kautta Rodolfuksen kaulalle ja siitä miehen kivikovan lihaksikkaalle rinnalle täsmälleen sydämen kohdalle. Sydän sykki kylmää kämmentä vasten kuin vapaaksi pyristelevä lintu. Kihelmöivät aistimukset ja selkärangassa tanssivat väreet herättelivät Rodolfusia sitä mukaan kun naiset hyväilyt etenivät alemmas.

Miehen hengitys tihentyi. Hänen vatsalihakset värähtivät vasten hyväilevää kättä. Hän tunsi ensimmäisen lämmittävän sykäyksen lämmittävänä kupeissaan, mutta hän ei antanut Bellatrixin houkuttelevien ja kiihottavien kosketusten saavuttaa viimeistä määränpäätään. Rodolfus tarrasi naisen ranteeseen ja sysäsi tämän käden sivuun. Kiihko alkoi saavuttaa tuoretta aviomiestäkin. Tummaverinen mies tarttui Bellatrixin syntisen yöpaidan toiseen, vielä paikallaan olevaan olkaimeen. Melkein seitinohut kangas liukui alemmas yhtä silkkiseltä iholta paljastaen kypsät ja raskaat lumivalkoiset rinnat rusottavine kärkineen.

Nivusten syke antoi muistuttaa itsestään. Mies huokaisi hiljaa painaessaan kuuman kosteita ja näykkiviä suudelmia poven kahdelle rehevälle kumpareelle samaan aikaan, kun hän veti morsiamensa yöpaidan helmaa ylemmäs. Hetkeksi hän erkaantui vaimostaan jo vapisevana tummat silmät himoa hohkaen.

”Sinä tulet antamaan minulle puhdasverisen perillisen, sillä Lestrangen suku tulee jatkumaan ainakin toiset tuhat vuotta.” Rodolfuksen väärälle morsiamelleen lausumat sanat kuulostivat intohimon karhentamilta sekä juhlallisilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti