Parhaita kirjakohtauksia: Michael Kordan Queenie tie tähtiin 1

- Sinä taidat tuumia että mies on kyllä mukava, mutta voiko häneen luottaa? Etkö? No kuuntele minua nyt sitten: minä en vedä näyttelijöitä nenästä ennen kuin sitten kun heidän menestyksensä on kokonaan loppunut. Siinä vaiheessa heillä on jo agentteja ja lakimiehiä, ja he pystyvät pitämään huolen itsestään. Minä olen samanlainen kuin Robin Hood. Varastan vain rikkailta.

- Annatteko te sitten köyhille?

- En, en toki, en minä sentään niin pitkälle mene.

Konig nuuhkaisi kahviaan ja tilasi konjakin. - Niin, ja sitten se sinun nimesi...

- Kumpi?

- Rani ei alkuunkaan käy.

- Se olikin Goldnerin idea, koska minä olen syntynyt Intiassa.

Konigia ei Queenien syntymäpaikka kiinnostanut lainkaan. Kokemus oli soittanut hänelle että useimmat näyttelijät valehtelivat sen suhteen, ja useimmilla oi siihen syynsä. - Unohda koko juttu, hän sanoi. - Amerikkalaiset vihaavat Englannin siirtomaita.

- Minun oikea nimeni on Queenie Kelley. Miksei se kelpaisi?

- Kuulostaa irlantilaiselta. Englantilaiset vihaavat irlantilaisia.

- Äidin nimi oli Jones, eikö se sitten sopisi?

Konig irvisti. - Vihaavat ne walesilaisiakin.

He istuivat ääneti. Konig nousi ja meni katsomaan ikkunasta Mayfairin kattoja. - Nämä nimijutut ovat aina vaikeita, Konig mutisi selin Queenieen. - Mutta niillä on suuri merkitys. Tähden nimessä täytyy olla taikaa.--

Puhelin soi. Konig hymyili Queenielle anteeksipyytävästi ja tarttui kuulokkeeseen. - Kaliforniastako? Mr. Fairbanks? Minä otan sen. Hän kuunteli tarkkaavaisesti painaen toisella kädellään vapaata korvaansa. - Douglas, poikaseni. Millainen sää siellä on? Syötte aamiaista uima-altaalla? Ei, tietenkin täällä sataa. Mitä muuta?

Konig kuunteli muutaman minuutin Queenien leikitellessä teelusikalla. Että joku soitti Kaliforniasta Lontooseen ällistytti häntä. Hän tiesi toki että se oli mahdollista, mutta pelkkä ajatus soittamisesta – ja rahan tuhlaamisesta säästä keskustelemiseen – tuntui vaikealta käsittää. Mutta Konigilla ei tuntunut olevan mitään kiirettä. Queenie oli aina uskonut että jonain päivänä pääsisi siihen maailmaan. Konigin ansiosta hän nyt oli miltei siinä – eikä hän kuitenkaan tiennyt Konigista juuri mitään. Hän mietti millaista Konigin yksityiselämä mahtoi olla – mikäli hänellä nyt sellaista oli.

- Minä kaipaan avokaadoja, Konig sanoi puhelimeen. - Ja tietenkin sinua, hyvä ystävä... Levytyskö? Sitä minä en ole ehtinyt vielä ajattelemaan... Tai, jos totta puhutaan, minä juttelin siitä lyhyesti L.B:n kansa ennen lähtöäni, mutta ei se vielä kiveen kirjoitettu ole... Ystävä hyvä, minä olisin paljon mieluummin United Artistsilla, senhän sinä tajuat – mutta suostuuko Charlie siihen?

Konig sulki silmänsä. Kun hänellä oli kuuloke kädessään, hän tuntui keskittyvän niin huolella, ettei Queenie tiennyt tajusiko Konig että hän oli yhä huoneessa. - Puhu siis Chaplinille. Ja Samille. Tähtikö? Minulla on tähti. Suukko Marylle. Sano että minä olen kaivannut hänen kutsujaan... Ei, ei, kyllä minä tulen takaisin... Minä hakkaan ne niiden omassa pelissä! hän lisäsi niin vihaisesti, että Queenie säikähti.

Ensimmäistä kertaa Queenie tajusi, miten laajat ja monimutkaiset Konigin liikesuhteet olivat. Dominick Vale oli voimakkaampi kuin Goldner, mutta Konig eli maailmassa, johon kummallakaan heistä ei ollut minkäänlaista pääsyä. Elokuva-alasta Queenie tiesi sangen vähän, mutta tottahan hän tiesi keitä olivat Douglas Fairbanks, Mary Pickford ja Charlie Chaplin ja Konig tuntui olevan hyvää pataa heidän kanssaan.

Konig pani kuulokkeen paikoilleen. Hän kaatoi itselleen uuden kupin kahvia.

- Hassua, hän sanoi. - Tiesitkö sinä että että Fairbanks on Unkarin juutalainen? Douglas ei tietenkään pidä siitä että asiasta hänelle muistutetaan. Mutta kuka häntä voi siitä syyttää? Filmeissä kaikki se mikä näyttää todelliselta, on väärennettyä – ja se mikä näyttää pahimmin väärennetyltä, on yleensä todellista. Fairbanks ja minä olimme vähällä muutama vuosi sitten tehdä erään filmin yhdessä. Mikä sen nimeksi piti tulla? Pimeys ennen aamunkoittoa, jotain sellaista.

Konig tuijotti Queenieta, pani sitten kuppinsa pöydälle ja löi kätensä yhteen aivan kuin olisi osoittanut suosiota itselleen. - Aamunkoitto! Dawn englanniksi! hän julisti voitonriemuisesti. - Se ei olisi hassumpi nimi.

- Dawnko?

- Niin niin... Tiedäthän sinä... kun aurinko nousee...

- Dawn Kelley kuulostaa typerältä.

- Tietenkin kuulostaa. Kuka nyt haluaisi kuulla jostain Dawn Kelleystä? Hän katsoi ympärilleen huoneessa, mutta mistään ei tullut inspiraatiota. Hän katsoi kalvosimiaan, mutristi huuliaan, huomasi kalvosinnappinsa ja sanoi: - Sapphire? Safiiri?

- Nämä kivet minun kalvosinnapeissani. ”Dawn Sapphire”. Ei se hassummalta kuulosta. Vähän aateliseltakin. Konig tuijotti Queenieta hetken aivan kuin olisi yrittänyt makustella sopiiko uusi nimi hänelle, huokasi sitten surullisesti ja tumppasi sikaarinsa. -Ei se sittenkään käy, hän sanoi. - Kuulostaa juutalaiselta. Juutalaiselta jalokivikauppiaalta. Harmi.

- Minä en pannut sitä pahakseni.

- Usko minua. Sekä amerikkalaiset että englantilaiset vihaavat juutalaisia, joten se ei tule kysymykseenkään.

- Entäs ”Emerald”? Smaragdi. Minä olen aina halunnut saada niitä.

- Timantteihin kannattaa aina sijoittaa. Kukaan ei osta värikiviä. Arvo ei säily. Ei, ei Dawn Emeraldista ole mihinkään.

Queenie ei voinut olla panematta merkille kuinka usein Konig sanoi häntä ”kultasekseen” - se oli kai perua teatterista.

- Toisinaan auttaa kun lukee runoja, Konig sanoi – ja Queenie näki heti itsensä aivan selvästi tukahduttavan kuumassa luokkahuoneessa, jonka ikkunoista tuuli toi pölyä sisään ja Mr Pugh tuijotti häntä mustalta taululta kasvot hiessä, sillä Konigin silmistä hän oli äkkiä havainnut saman halun, kuin välähdyksen peilistä auringon osuessa siihen. Se sai hänen muistonsa liikkeelle.

- ”On laakso saaressa Avalonin”, hän alkoi lausua, - jonne ei osu sade, ei rakeet ei jäinen lumi...”

- Avalon? Konig kysyi ymmällään. - Minä purjehdin kerran sinne Jesse Leskyn jahdilla. Se on Catalinassa. Hirvittävän epämiellyttävä päivä. Yksi tytöistä jahdilla yritti tehdä itsemurhan syömällä shampanjalasin.

- Mutta runo oli Tennysonin. Queenie oli aika ylpeä itsestään.

- Keskinkertainen runoilija.

Konig sulki silmänsä ajatuksissaan, aukaisi ne, nousi, käveli ikkunan luo ja saapui takaisin pöydän ääreen. Hän ojensi kätensä ja tarttui Queenien käteen. Hän suuteli. - Hyvä, olkoon sinun nimesi sitten Dawn Avalon”. Toivotaan että loppukin menee yhtä kevyesti.