Kirjaesittely: Rafael Sabatini - Kuningattaren lähetti (St. Martin's Summer)

Urhea Martin de Garnache saapuu paikallisen käskynhaltijan Tressanin kreivin luo Dauphinén maakuntaan Pariisista. Hän on leskikuningattaren lähetti. Hänen majesteettinsa on lähettänyt hänet seudulle huolehtimaan siitä, että häneltä apua kirjeessä anonut neiti de La Vauvraye saisi oikeutta ja pääsisi vapaaksi Condillacin linnasta, jossa ahne leskimarkiisitar pitää mademoisellea vankina ryöstääkseen rikkaan perijättären omaisuuden. Kaiken lisäksi Valérie de La Vauvrayen ulkonäköä ei voinut olla ihastelematta, sillä hän on hento tummaverikkö, jolla on soikeat hienopiirteiset kasvot, joten eiköhän hänellä olisi hyvän ulkonäön ja syntyperän ansiosta kosijoita jonoksi asti ilman omaisuuttaankin.

Valérien isä monsieur de La Vauvraye oli edesmenneen Condillacin markiisin naapuri ja läheinen sekä arvossa pidetty ystävä. Hänellä ei ollut kuin ainoastaan yksi lapsi, Valérie perimässä hänen varsin huomattavan omaisuutensa – todennäköisesti kokona Dauphinén suurimman. Monsieur de La Vauvrayen hartain toive oli että hänen koko ikänsä kestänyt läheinen ystävyys muuttuisi vielä läheisemmäksi suhteeksi seuraavassa polvessa. Condillacin markiisilla oli ollut sama toive. Siihen aikaan markiisin poika Florimond de Condillac oli kuusitoistavuotias ja Valérie de La Vauvraye neljätoistavuotias. Nuoruudestaan huolimatta heidät kihlattiin ja ihastus alkoi orastaa.

Tämä naimakauppa tekisi Florimond de Condillacista Dauphinén varakkaimman ja mahtavimman aatelisherran – yhden Ranskan varakkaimmista. Se ajatus miellytti vanhaa markiisia, koska hän halusi osoittaa poikiensa maallisten omaisuuksien koko erolla – nuoremmalle pojalle Mariukselle paljon vähemmän – että hän paheksui nuorimmaisensa käytöstä. Esikoispoika toivoi haluavansa nähdä vähän maailmaa, ennen naimisiinmenoa. Hänen toiveensa oli isästä asianmukainen ja sopiva, sillä seuraavana markiisina nuorukaisella oli iso vastuu kannettavanaan. Itseasiassa herra markiisi näki poikansa toiveen viisaana, niinpä Florimond lähti kaksikymmentävuotiaana ottamaan osaa Italiassa käytäviin sotiin. Markiisi kuoli kaksi vuotta perillisensä lähdön jälkeen ja hänen ystävänsä monsieur de La Vauvraye seurasi häntä muutamia viikkoja myöhemmin hautaan. Monsieur de La Vauvraye ei osannut nähdä Condillacin markiisittaren luonteessa mitään muuta kuin hyvää, joten hän uskoi tyttärensä leskirouvan suojatiksi Florimondin paluuseen asti.

Kun Condillacin leskimarkiisitar ja hänen kaunis Marius-poikansa huomasivat Florimondin poissa ollessa pitelevänsä lankoja käsissään, he alkoivat käyttää tilaisuutta hyväkseen. Heidän nimellinen suojattinsa on todellisuudessa heidän vankinaan. Äidin ja pojan aikeena oli pakottaa neitoparka naimisiin Mariuksen kanssa. Mikäli aikomus onnistuisi, madame de Condillac turvaisi ilman muuta pojalleen mukavan yltäkylläisen tulevaisuuden tyydyttäen samalla hillittyä vihaansa poikapuoltaan Florimondia kohtaan. Valérie itse ei halunnut mennä naimisiin Mariuksen kanssa, vaikka tämä onkin komea aina hienosti pukeutunut aatelisnuorukainen. Vangin naittaminen Mariukselle oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä Condillac on julistettu kirkonkiroukseen. Tähän on syynä kymmenyksien maksamatta jättäminen sekä piispan pilkkaaminen ja solvaaminen. Näin ollen markiisitar ja Marius eivät voineet löytää ainuttakaan pappia, joka olisi suostuisi menemään talouteen vihkimään.

Epäillään että Condillacin markiisin kuolema on pidetty salassa Florimondilta, koska hän oli edelleen poissa. Häneltä silloin tällöin saapuvien kirjeiden perusteella hän oli ollut ainakin kolme kuukautta sitten hengissä, peräti hyvinvoiva. Sanansaattaja on lähetetty etsimään Florimondia kehottamaan hänet palaamaan oitis kotiseudulleen. Leskikuningatar oli päättänyt ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin Valérien vapauttamiseksi vankeudesta Florimondin saapumista odoteltaessa. Monsieur de Garnachen vaatii kreivi de Tressania hakemaan mademoiselle de La Vauvrayen Condillacin linnasta, niin hän voisi saattaa hänet Pariisin ja jättää hänet kuningattaren hoteisiin siihen saakka, kunnes uusi markiisi palaisi vaatimaan häntä omakseen.

Monsieur de Garnache epäilee ettei mademoiselle de La Vauvrayetä luovutettaisi hänen huolehdittavakseen, niin kuin hän oli vaatinut. Hänen mielensä kevenee melkoisesti, kun hän tapaa Tressanin luota matkapukuisen naisenalun. Nokkelan Garnachen epäilykset kuitenkin heräävät oletetun perijättären katsahdettua monsieur de Tressania jollain tavalla levottomuutta herättävästi. Hän näyttelee haluavansa osoittaa olevansa Valérien luottamuksen arvoinen vetämällä taskustaan ylösalaisin itsensä kuningattaren kirjoittaman käskykirjeen. Tyttö tarttuu kirjeeseen ja silmäilee sitä ymmärtämättä kääntää paperia oikeinpäin, ja siitä Garnache huomaa ettei hän osaa lukea lainkaan. Tressan yrittää väittää mademoisellen saaneen omituisen kasvatuksen, jonka takia hän muka lukee ja kirjoittaa oikealta ja vasemmalle, mutta kuningattaren lähetti ei millään usko sellaista opetettavan ainakaan Ranskassa. ”Mademoiselle de La Vauvrayen” täytyy siis olla luku- ja kirjoitustaidoton rahvaan edustaja. ”Laittautukaa tiehenne!” Garnache komentaa tylysti tyttöä. ”Laittautukaa takaisin keittiöön ja sipulipelloille, josta teidät otettiin!”

Kuningattaren lähetin ei auta kuin käydä itse käsiksi asioihin. Hän päättää lähteä Condillaciin ja jos hänen tahtoonsa ei suostuttaisi linnassa, hän olettaa saavansa käskynhaltijalta tarvitsemaansa virkavallan apua. Hän lähtee muistuttaen Tressania julistavansa tämän kavaltajaksi, mikäli tämä ei toimisi kuten kruunun uskollisen alamaisen kuuluu.