maanantai 1. huhtikuuta 2019

Galaksinlaajuista dejarikkiä -ficci: prologi

Rating: K-15
Genres: drama ja AU
Pairings: muun muassa Padmé Amidala/ Anakin Skywalker/ OfC1 ja OfC2
Warnings: huumeiden käyttöä 

Summary: 

Polvistu eteeni, oppilaani”, lordi Sidious käski.
Nuori nainen teki viipymättä kuten käskettiin. Hän laski katseensa kivilattiaan kunnioittavasti. Samassa Cozette tunsi Mestarinsa hoikat sormet takaraivoillaan, jolloin miehen ihon kylmyys lävisti jopa kaavun paksun materiaalin
Tänään sinut nimetään”, Darth Sidious virkkoi.
Lopultakin! Cozette totesi ajatuksissaan malttamattomana. Olen odottanut oikeasti liian kauan nimeämisseremoniaani.

Sidiousilla oli kädessään hyvin vanha pergamentti, jonka itse Darth Bane oli kirjoittanut nimeämisseremoniaa varten. Sithimestari alkoi lukea muinaista sithikieltä. Cozette osasi muinaista sithikieltä itsekin varsin hyvin – suorastaan täydellisesti, koska hän oli sentään opiskellut sitä viisivuotiaasta lähtien.

Lysingurin kreivitär tunsi voiman virtaavan kiivaasti lävitseen kuunnellessaan Mestarinsa ääntä. Voima oli hänen ympärillään pinnoittamassa hänet pimeän puolensa mahdilla. Se tunkeutui hänen sieluunsa asti juurruttamassa häneen kaiken raaan mahtinsa.

Hänen mestarinsa vaipui transsiin sopivan nimen löytämiseksi kuvastamaan oppilaansa sithipersoonaa, sitä todellista persoonaa. Sithimestarit eivät koskaan valinneet sithioppilaidensa nimiä omien mieltymystensä pohjalta, vaan se oikea nimi löytyi meditoimalla. Vähän aikaa meditoituaan Sidious tiesi, mikä oli oleva hänen tyttärensä sithinimi.

Disclaimer: Lucasfilm Ltd. LLC/ Disney omistavat Star Warsin. En kirjoita rahaa tienatakseni vaan omaksi ilokseni.






 Chewie ja Threepio pelaamassa Dejarikin holoversiota
 

Prologi


33 BBY Coruscantissa


Vaaleaverinen teinipoika yritti estää tyttöystäväänsä nousemasta leveästä vuoteesta kietomalla käsivartensa tämän ympärille. ”Cozette hei, porukat eivät ole tulossa ainakaan kahteen tuntiin kotiin”, hän nurkui ja hamuili huulillaan naisenalun kaulaa.

”Vähät minä sinun porukoistasi, Olfir”, Cozette tuhahti. ”Heidän läsnäolonsa ei ole aina estellyt meitä sekstailemasta tämän kokoisessa asunnossa. Tässä on kyse siitä että lähdemme isäni kanssa kolmen tunnin kuluttua Nabooseen. Minun pitää miettiä mitä pakkaan mukaan.”

”Onko teidän tyttöjen pakko tehdä pakkaamisesta noin vaikeaa ja hidasta? Sinullahan on kamarineito, se Marlé.” Olfir hyväili kevyesti tyttöystävänsä paljasta povea tavalla, joka yleensä sytytti nopeasti.

Kuitenkaan hyväilyt ja Olfirin sangen edustava ulkonäkö saati hänen viehätysvoimansa eivät tuntuneet tehoavan tällä kertaa Cozetteen. Olfir oli sentään yli satakahdeksankymmentäsenttinen, hänellä oli urheilullinen vartalo ja kaunispiirteiset kasvot. ”Lupasin isälle olevani hyvissä ajoin kotona”, hän totesi terävästi.

”Sinäpä olet melkoinen isän tyttö sitten”, poika pilkkasi naurahtaen.

Siinä vaiheessa Cozetten mitta oli täyttynyt. Hän katsahti poikaystäväänsä olkansa yli tavallisestikin pistävä katse entistäkin pistävämpänä. ”Nyt sinä ymmärrät että seksikiintiö on täyttynyt tältä päivältä ja päästät kiltisti minut siistiytymään”, hän käski viileästi.

Olfir ei enää väittänyt vastaan eikä yrittänyt enää viekoitella hyväilyillä. Se olisi ollut sula mahdottomuus, sillä Cozette Palpatine oli nuoresta iästään huolimatta erittäin väkevä Voiman käyttäjä. Tytön midikloriaanitaso oli pilvissä hämmentävällä lukemalla 19000! Tietenkin hänellä oli vielä hirveästi oppimista Mestariltaan, mutta hänelle oli ollut jo aika kauan lastenleikkiä alistaa Voimalla marionetikseen ne jotka eivät olleet Voimalle herkkiä.

Cozette alkoi keräillä vaatteitaan ja lukittautui huoneen yhteydestä löytyvään kylpyhuoneeseen peseytymään ja pukeutumaan.

”Milloin nähdään seuraavan kerran?” Olfir tivasi kun Cozette oli palannut kylpyhuoneesta täysissä pukeissa.

Tyttö kaivoi käsilaukustaan meikkipussin ja asettui lipaston ylle ripustetun seinäpeilin eteen korjaamaan meikkiään ja tarkastamaan tarvitsiko kampaus elvytystä. ”Ilmoitan ensin kun olen palannut Naboosta, niin katsotaan sitten.” Hän korjaili kasvojensa taitavaa varjostusta.

”Kiva juttu”, nuorukainen virkkoi säyseästi ja tarkkaili ihailevansa tyttöystäväänsä. Tuo namupala ei yrittänyt näyttää ehostuksen eikä kampauksen avulla ikäistään (kuusitoista vuotta) vanhemmalta, mutta silti hän näytti jopa kaksikymmentäyksivuotiaalta. Toki Cozette pukeutui pikemminkin naisellisesti kuin tyttömäisestä, mutta hän oli jo kurvikas ja lapsenpyöreys oli ehtinyt sulaa miltei kokonaan hänen kulmikkaista kasvoistaan. Katse oli aivan liian läpitunkeva ja kypsä teini-ikäiselle. Tyttö osasi käyttäytyä arvokkaasti kuten hyvän perheen tyttären kuuluikin, tämä ei saanut ärsyttäviä kikatuskohtauksia ja oli hyvä keskustelija. Siinä oli jo jonkun verran syitä, jotka olivat saaneet hänet ihastumaan neiti Palpatineen. Ihastus oli kuitenkin loppujen lopuksi melko yksipuolista. Toki Cozette piti jossain määrin puoleensavetävästä ja kauniista pojasta, mutta hän seurusteli vain siksi että pääsi harrastamaan hyväksytysti seksiä.

Uusi Ylikansleri ei ollut vielä kotona, kun Cozette oli ennättänyt 500 Republicalle ja neiti Palpatine oli siitä hyvillään. Hän tunsi isä-tytär -linkin kautta, miten raivoissaan isä oli. Isä oli vasta menettänyt nuoren sithioppilaansa Maul-zabrakin Naboon kriisin loppuhuipennuksessa. Maulin sekä Cozetten koulutus oli aloitettu varhaisessa lapsuudessa, mutta isällä oli tuolloin ollut aikaa siihen uhrattavaksi vähäpätöisenä Naboon senaattorina. Zabraknuorukainen oli ollut melkoinen miekkailija kaksiteräisine valomiekkoineen, joka ei ollut helpoimmasta päästä oleva ase. Cozette oli itse kokeillut miekkailla Darth Maulin valomiekalla eikä se ollut sujunut kuin mukiinmenevästi. Häntä oli suututtanut, olihan hän poikkeuksellisen mahtava Voimalle herkkä sithinalku. Hänen Mestarinsa oli naurahtanut ja myöntänyt ettei hänenkään miekkailutekniikkansa ollut tullut hetkessä huippuunsa hiotuksi. ”Sinusta tulee aikanaan vielä vaarallisempi ilman valomiekkaa”, sithimestari oli taannut ja hänen kädestään oli singonnut salamoita zabraknuorukaista kohti. Maul ei ollut tarpeeksi voimakas torjumaan voimasalamointia, joskin hän oli kestänyt tavallista paremmin tuskaa.

Cozette valmisti itselleen keittiössä kahvikoneella kaakaokahvin ja otti sen mukaansa omaan huoneeseensa. Hänen huoneensa poikkesi sisustustyylin osalta muun asunnon pelkistetystä linjasta koristeellisine uusantiikkikalusteineen ja poimutettuine ikkunaverhoineen, tosin lähes kaikissa tiloissa oli käytetty vain mustaa ja verenpunaista. Neiti Palpatine kirjoitti kiireesti kamarineidolleen listan vaatevalinnoistaan mutta kokosi sentään itse toaletti- ja kaunistautumistarvikkeet meikkipussukoihinsa. Isäänsä odotellessaan hän ei tehnyt mitään sen kummempaa kuin katsoi omasta holovisiostaan metsästysohjelmaa ja jutteli kaveriensa kanssa holoprojektorin kautta.

Kaverit olivat iloisia hänen kohoamisestaan galaksinlaajuisesti yhteiskunnallisen hierarkian huipulle. He utelivat miltä tuntui nyt olla lady Palpatine, todellinen It Girl.

Cozette oli vähällä saada hysteerisen naurukohtauksen. Mitä pahasti hakoteillä olevia hupsuja! Hän ajatteli. Hän loihti täyteläisille huulilleen epävarman, miltei ujon hymynhäiveen. ”Öh olen edelleen hämilläni isäni valinnasta Ylikansleriksi, vaikka hän onkin tosi kyvykäs politiikko jolla on vielä oikea tausta”, aatelistyttö sanoi ääneen. ”Stressaan että nolaan isäni”, hän näytteli tunnustavansa.

”Minusta stressaat turhaan”, pitkä ja kasvonpiirteiltään androgyyni tyttö totesi rauhoittelevaan sävyyn.

”Elice, tämä ei ole mielipidekysymys!” pitkän tytön seurassa oleva teinityttö tuhahti. Hänellä oli terävä ja hitusen liian pitkä nenä, joka ei istunut hänen nukkemaiseen olemukseensa. ”Cozette on hyvin vanhasta aatelissuvusta, ja hänet on hei kasvatettu ladyksi.”

Nukkemainen tyttö oli hotelliperijätär, ja hänen äitinsä oli siniverinen – lähes yhtä vanhaa sukua kuin Palpatinet. Sitä vastoin Elicen vanhemmat olivat ”pelkkiä” nousukkaita. Äiti oli kuuluisa mallin urasta ja isä taas oli villinnyt naisyleisöä eräässä rockbändissä. Elice ja Cozette olivat käyneet samaa yläastetta, mutta nukkemainen tyttö Licorith oli käynyt toista koulua ja tullut sitten samaan lukioon.

”Isä on tietenkin panostanut kaiken aikaa esimerkillisesti kasvatukseeni. Ei ole kyse siitä, Licorith vaan siitä että minua jännittää olla huomion keskipisteenä”, lady Palpatine selvensi.

”Sinä et ole mikään pelkuri”, Elice totesi.

”Jos nyt sattuisitkin mokaamaan, tekisit sen tyylillä”, Licorith huomautti virnistäen.

Kaikki tytöt naurahtivat.

”Onko kumpikaan teistä kuullut Damen Veronatisista?” Cozette kysyi. ”Hänen kyynerpäänsä piti leikata, koska hän mursi sen liukastuessaan kännissä.” Neidit olivat mukana opinahjonsa kevätjuhlassa esitettävässä näytelmässä, jossa Cozettella oli iso rooli. Yksi näytelmän kohokohdista oli tanssinäytös, jossa Cozetten oli tarkos tanssia DamenVeronatis-nimisen pojan kanssa, joka oli heitä vuoden vanhempi. Näin ollen he eivät tunteneet Damenia kovin hyvin.

”En tiedä enempää siitä tuppisuusta kuin sinäkään”, vastasi Licorith.

”Veronatis kävi röntgenissä, mutta hänen kätensä ei ole vielä lähtenyt luutumaan. Ääh olikohan se nyt niin, ettei hänen kätensä ollut lähtenyt luutumaan tasaisesti vai ei ollenkaan?” pitkä tyttö pohti.

Cozette kirosi nabooksi. ”Amcos Were on Damenin varamies ja melkein yhtä hyvä tanssija.”

”Tosin komeampi!” Elice ja Licorith tirskahtivat.

Cozette kilautti vielä yhdelleen kaverilleen, joka kävi samoilla balettitunneilla kuin hän, ennen kuin hän vaihtoi vaatteita kamarineitonsa avustuksella. Siinä vaiheessa hänen matkalaukkunsa oli pakattu, ja tyttö aisti tutun läsnäolon. Purevan viiman kylmyyttä, pelkkää pimeyttä ja musertavaa mahtia. Ylikansleri Sheev Palpatine alias Darth Sidious oli kotona. Nyt jo! tyttö ajatteli huokaisten mutta asteli kuitenkin kiireesti tervehtimään sithimestariaan kuten alamaisen kuului.

Ylikansleri luki ruokasalissa datapadiltaan lehteä pöydän ääressä. Cozette pysähtyi hänen luokseen ja kumarsi sirosti. Sidious tarkasteli häntä intensiivisesti toinen kulmakarva kohotettuna. ”Asusi on nappivalinta”, sithimestari virkkoi ystävällisesti. ”Perinteinen naboottaren leninki ja huomaamattomat korut, jotka antavat vaikutelman melko vaatimattomasta ja kotimaailmaansa rakastavasta neidosta, joka ei ole tottunut uuteen asemaansa.”

Sithimestarin tytär virnisti.

Sidious kehotti häntä istuutumaan alas, niin palvelusväki voisi tuoda alkupalat. Cozette istuutui tavanomaiselle paikalleen, joka kuului emännälle ja levitti lautasliinan syliinsä. Hänen ja Sidiouksen sukulaisuudesta oli mahdotonta erehtyä, olihan hän perinyt isänsä vahvan leuan, aristokraattisen kyömynenän, ylevän ryhdin ja läpitunkevan katseen. Isällä oli myös ollut kuparinpunaiset hiukset kuten hänellä, ennen kuin tämä oli alkanut harmaantua.

Sinä päivänä ei aterioitu hiljaisuudessa, sillä Sidious kaipasi näköjään juttuseuraa, jonka kanssa puhua sithiä. Cozette oli sentään hänen ohellaan yksi harvoista olennoista, joka osasi puhua ja kirjoittaa tuota unohdettua kieltä. Toisinaan isä halusi rupatella esittävästä taiteesta tai filosofiasta muinaiseksi sithiksi, mutta tällä kertaa hän puhui juonikuvioistaan pääruoan aikana.

Darth Maulin menetys oli raivostuttava yllätys”, sithimestari puuskahti happamasti.

Niin todellakin, Mestarini”, Cozette virkkoi silmän vähän kavenneina ja kiroili nabooksi. ”Tosin Maul onnistui eliminoimaan jedimestari Junnin.”

Jinnin iillä”, Darth Sidious korjasi hymähtäen. Sinänsä Qui-Gon Jinn ei ollut hänen mielestään niin merkittävä henkilö eläessään, että miekkosen nimi tuli muistaa.

Anteeksi – jedimestari Jinnin”, lady Palpatine tirskahti alentuvasti. ”Valittu poika on astetta helpompi käännyttää, kun hänen jedimestarinsa on niin nuori ja kokematon kuin Jinnin padawan.”

Joka tapauksessa Anakin Skywalkerin käännyttäminen tulee olemaan pitkä prosessi.” Ylikansleri hieraisi ohimoaan ikään kuin hänen päätään olisi särkenyt, mutta ohuilla huulilla leikitteli pieni, sitäkin pirullisempi hymy. ”Mestari Jinnin kuolema hyödyttää minua muutenkin kuin vain Skywalkerin käännyttämisen nopeutumisen kannalta.” Sithimestari piti pienen tauon tiivistämään jännitystä.

Cozette tiesi varsin hyvin kaiken mahdollisen hyödyn Sidiouksen suuren suunnitelman kannalta, mutta hän piti silti tahdikkaasti suunsa kiinni.

Galaktiselta Tasavallalta ja sen rauhanturvaajilta jedeiltä on viety pysyvästi turvallisuudentunne!” sithimestari nauroi kolkon huvittuneesti.

Jedit eivät enää pidä itseään kaikkivoivina puolijumalina, My Lord”, sithimestarin tytär ilkkui kalsean naurun säestyksellä.


*****

Jedimestari Qui-Gon Jinnin hautajaiset järjestettiin Naboon pääkaupungissa Theedissä myöhään illalla. Jinnin hautarovio oli vasta sytytetty. Hautajaisiin osallistuivat jedineuvoston jäsenet suurmestari Yoda, Adi Gallia, Plo Koon, Eeth Koth, Ki-Adi Mundi, Even Piell, Saesee Tiin ja Mace Windu, Jinnin padawan Obi-Wan Kenobi, Anakin Skywalker, Kuningatar Amidala, kuvernööri Sio Bibble, Jar Jar Binks, Boss Nass, Ric Olié, kapteeni Panaka sekä uusi Ylikansleri Palpatinen tyttärensä Cozetten kanssa.

Anakin Skywalker näytti jotenkin kutistuneelta näin surullisissa olosuhteissa. Lapsi oli vähällä purskahtaa itkuun. Hän ei ollut ehtinyt tuntea kauan Qui-Gonnia, mutta jedimestarista oli kuitenkin tullut hänelle lyhyessä ajassa todella tärkeä. Mestari Qui-Gonn oli ollut hänelle kuin oma isä joka oli pelastanut hänet orjuudesta syrjäisellä aavikkoplaneetalla. ”Miten minun käy nyt?” pikkupoika kysyi hiljaa, joskin sitäkin kiihtyneempänä vieressään seisoskelevalta Obi-Wan Kenobilta.

”Jedineuvosto antoi minulle luvan kouluttaa sinut”, Obi-Wan Kenobi virkkoi pehmeästi. ”Sinusta tulee jedi. Minä lupaan, Anakin.”

Kyyneleet kimmelsivät Anakinin safiirisilmissä, mutta hän alkoi hymyillä. Poika tarttui Obi-Wanin käteen lohtua hakien, vaikka olikin tavattoman rohkea pikkupoika joka ei koskaan lakannut janoamasta uusia seikkailuja. Ritari Kenobi ymmärsi todella hyvin Anakinin haluavan tuntea erityisesti sillä hetkellä olevansa turvassa ja rakastettu jopa kaukana hellästä ja rakastavasta äidistään. Hän suri ihan yhtä syvästi – ellei syvemmin sillä hän oli kasvanut Qui-Gonnin padawanina pojasta mieheksi.

”Se mystinen musta soturi oli epäilemättä sithi”, tummaihoinen ihmisjedi Mace Windu sanoi järkyttyneenä suurmestari Yodalle. Sekös huvitti tavattomasti Palpatinejä, vaikka heidän aristokraattiset kasvonsa olivat hyvin totiset

”Heitä aina on kaksi”, piskuinen suurmestari totesi väsyneenä ja kireänä. Ikivanha olento näytti vanhentuneen vuosia lyhyessä ajassa. ”Ei enempää eikä vähempää. Mestari ja oppilas.”

Siinä te erehdytte pahanpäiväisesti, mestari Yoda, Darth Sidious ajatteli Kuningatar Amidalan ja tyttärensä välissä. Kun tyttäreni koulutus on valmis, minulla on toinenkin oppilas. Tulevaisuudessa meitä saattaa olla ainakin neljä, muttei puolta tusinaa enempää.

Mace Windun tumma katse oli kohotettu korkeuksiin. ”Mutta kumman me tapoimme? Mestarin vai oppilaan?” jedimestari pohti täysin vakavissaan.

Hautajaiset olivat olleet tähän asti hauska kokemus lordi Sidioukselle ja Cozettelle, vaikka hauskuus latistui jonkun verran tytön vieressä vikisevän gunganin takia. Gungan oli sama olento, jota Palpatinet olivat valitettavasti joutuneet kestämään 500 Republicalla Kuningatar Amidalan seurueen vierailun ajan. Nuori miespuolinen gungan oli nimeltään Jar Jar Binks. Voi Jumalat! Voima ei taida palvella minua kaikessa hyvin! Koko Galaktisesta Tasavallasta taitaa olla mahdoton löytää toista yhtä ärsyttävää ja rasittavaa olentoa! Cozette ajatteli kärsivänä. Jar Jar Binks oli takuulla tyhmempi kuin saapas, eihän gunganilta onnistunut mikään kuin jatkuva koheltaminen, tämä ei osannut käyttäytyä sivistyneemmässä seurassa niin kuin olisi kuulunut eikä tämän lapsellista kimitystä jaksanut kuunnella kymmentä sekuntia kauempaa. Toivottavasti kuvatus ei änkeäisi enää ikinä hänen kotiinsa tai hän kuristaisi muuten sen!

Mestari Windun pohdinta vasta oli erityisen naurettava ylenpalttisessa typeryydessään, niinpä Cozette unohti hetkeksi Binksin olevan vierellään. Minä olen aina luullut että jedit ovat vähän terävämpiä kuin te, tyttö ajatteli hämmästyneenä, vaikken olekaan ikinä luullut että jedit olisivat lähellekään puoleksi yhtä nokkelia kuin sithit. Cozettea nauratti niin paljon että keskinkertainen näyttelijä olisi jo ulvonut maassa huutonaurusta sätkimässä – mutta hän olikin luonnonlahjakkuus näyttelijättärenä.

Tietenkin Kenobi lahtasi sithioppilaan eikä sithimestaria! Jedipadawanista ei ole kunnon vastusta sithimestarille – etenkään poikkeuksellisen mahtavalle sithimestarille kuten isäni.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti