Pairing: Petunia/Vernon
Rating: S
Genre: humour
Summary: Hänen päivänsä oli oikeastaan osoittautunut poikkeuksellisen mainioksi; hänen hankkimansa yllätyslahjat tekisivät päivästä entistäkin mainiomman.
”Argh! Kuka näistä hepeneistä ottaa selvää?” Vernon Dursley manasi sen verran äänekkäästi, että ihmiset kääntyivät katsomaan häntä huvittuneena. Hän oli keksinyt jokin aika sitten ostavansa Petunia-vaimolleen uusia alusasuja – sellaisia, joissa missinvartaloiset naiset poseerasivat lehti- ja televisiomainoksissa. Aistikkaammat hepenet tulisivat antamaan uutta potkua pariskunnan avioelämälle, joka oli yhtä pahasti kaavoihin kangistunutta kuin Petunian käyttämät tanttamaiset alusvaatteet. (Ainakin mainokset antoivat ymmärtää niin.) Niinpä Vernon oli ajanut työpäivän päätteeksi tavarataloon ja oli viilettänyt alusvaateosastolle. Hepeniä olikin niin paljon että hän oli seota: oli punaisia, keltaisia, violetteja, vihreitä, muotoilevia, peittäviä ja paljastavia... Valikoima oli liian laaja.
Vernon hypisteli ripustimessaan roikkuvia, kevyesti topattuja rintaliivejä raapien synkkänä leukaansa.
”Öhöm”, naisääni sanoi. ”Tarvitsetteko apua?”
Ennestään punakkaihoinen Vernon punehtui vielä lisää tajutessaan naismyyjän puhuttelevan itseään. ”Ääh... tuota noin”, mies mutisi. ”Etsin alusvaatteita vaimolleni.”
Myyjätär taikoi kasvoilleen teennäisen hymyn. ”Olette tulleet oikeaan paikkaan.”
Mies hillitsi halunsa päästää pari ärräpäätä suustaan, koska hänestä oli alkanut tuntua että hän oli tullut väärään paikkaan. Sanoi myyjätär mitä sanoi.
”Onko teillä mielessä jotain tiettyä?” vaaleahiuksinen myyjätär tiedusteli.
”Jotain sensuellia – jotain sellaista, jota näkee mainoksissa.”
Vaaleaverikön hymyn nostattamat suupielet nykivät tuskin huomattavasti, mutta tämä hallitsi muuten itsensä erinomaisesti sortumatta tirskahtamaan höperöltä vaikuttavalle miekkoselle. Luojan kiitos! Vernonia nolostutti muutenkin tarpeeksi.
”Sensuellius on kyllä kovin laaja käsite, mutta katsotaanpa jos teille löytyisi jotain mieleistä.”
”Sepä... mukavaa.” Nainen kierrätti häntä suunnilleen koko laajan osaston läpi ottaen välillä joitain hepeniä esiteltäväkseen. Vernon ei kuullut puoliakaan myyjättären puheista, jota alkoivat pitkästyttää häntä ennen aikojaan. Hän halusi selvitä mahdollisimman nopeasti kiusallisesta tilanteesta ja kuvaili takellellen, minkä kokoinen Petunia oli. ”Noin sataseitsemänkymmentäkaksi senttimetriä pitkä, laiha, aika pieni vaatekooltaan, vähän riippuva keskikokoinen rintavarustus...”
Vernon saattoi huokaista helpotuksesta poistuessaan alusvaateosastolta kassan kautta. Paperikassiin oli pakattu kolme alussettiä, jotka olisivat luultavasti sopivia, sellaisia kuin mainoksissa. Petunia tulisi ilahtumaan. Hän vihelteli kotimatkan ajan autoradion tahdissa, kunnes ajoi sisään Likusteritie 4:n portista. Jätettyään katseita keräävän työsuhdeauton autotalliin hän meni sisään. Herkullisen pullantuoksun haistoi eteiseen saakka.
”Juhuu, Petunia”, minä tulin”, Vernon kuulutti ripustaessaan takkiaan naulakkoon. ”Missä sinä olet?”
”Täällä keittiössäääää”, Petunia liversi vastaukseksi. ”Otin juuri pullapellin uunista ja sain teen haudutetuksi.”
Vaimo hääräili Dursleyden moitteettoman siistissä, suorastaan steriilissä keittiössä kukikkaaseen esiliinaan pukeutuneena. Dursleyt vaihtoivat poskisuudelmat. Muiskis, muiskis.
”Millainen päivä sinulla on ollut töissä?” Petunia kysäisi ottaessaan astiakaapista teekuppeja ja lautasia.
”Ihan hyvä oikeastaan. Firma sai tosi hyvän sopimuksen – yhden urani parhaista.”
”Sepä mukavaa. Se oli tietysti sinun ansiotasi; olethan korvaamaton Grunningsille.”
Vernonin iso suu kaartui leveään hymyyn paksujen mursunviiksien alapuolella. Hänen päivänsä oli oikeastaan osoittautunut poikkeuksellisen mainioksi; hänen hankkimansa yllätyslahjat tekisivät päivästä entistäkin mainiomman. Mies nosti tavaratalon rapisevan paperikassin ruokapöydälle. ”Minulla on sinulle yllätys”, hän myhäili hitusen salaperäisesti.
”Mistäs nyt tuulee?”
”Halusin vain yllättää sinut.”
”Vai niin. Kiitoksia vaan.” Petunia otti hymyillen mintunvihreän, tavaratalon logon koristaman paperisen ostoskassin vastaan.
Vaimon kevyt hymy vaihtui äkäiseen, epäluuloiseen irvistykseen tämän kurkistaessa kassin sisälle, ja sitten laiha nainen veti kimpaantuneena läpinäkyvät kaarituettomat rintaliivit esiin. ”MITÄ HIMPUTTIA SINÄ OIKEIN AJATTELIT, MIES?” Petunia tivasi rääkyen kasvot helakan punaisina.
”M-minähän sanoin että halusin o-ostaa sinulle kivan lahjan”, Vernon puolustautui änkyttäen.
Hänen vaimonsa silmät siristyivät vaarallisesti naisen kumotessa ostoskassin keittiön pöydälle. ”Vai että ilahduttaa minua. Luulitko – oikeasti – että – minä – suostun – pukeutumaan – tällaisiin – retaleisiin?” vaimo tiukkasi heilutellen läpinäkyviin rintaliiveihin kuuluvia alushousuja Vernonin silmien edessä. Hän sivalsi Vernonia korvallisille pikkuhousuilla.
”M-mutta Petunia...” Mies hieroi kivistävää korvanseutuaan. Hän ei ollut osannut odottaa tällaista vastaanottoa. Petunian olisi pitänyt ottaa kiherrellen alusvaatteet vastaan ja mennä heidän makuuhuoneeseensa pukeutumaan johonkin uusista alusseteistä, mutta sen sijana vaimo oli käynyt häneen käsiksi. Vieläpä pikkuhousuilla. Riivatun mainokset. Seksikkäät alusvaatteet eivät suinkaan piristäneet kaikkien pariskuntien avioelämää vaan aiheuttivat parisuhdeväkivaltaa.
Rating: S
Genre: humour
Summary: Hänen päivänsä oli oikeastaan osoittautunut poikkeuksellisen mainioksi; hänen hankkimansa yllätyslahjat tekisivät päivästä entistäkin mainiomman.
”Argh! Kuka näistä hepeneistä ottaa selvää?” Vernon Dursley manasi sen verran äänekkäästi, että ihmiset kääntyivät katsomaan häntä huvittuneena. Hän oli keksinyt jokin aika sitten ostavansa Petunia-vaimolleen uusia alusasuja – sellaisia, joissa missinvartaloiset naiset poseerasivat lehti- ja televisiomainoksissa. Aistikkaammat hepenet tulisivat antamaan uutta potkua pariskunnan avioelämälle, joka oli yhtä pahasti kaavoihin kangistunutta kuin Petunian käyttämät tanttamaiset alusvaatteet. (Ainakin mainokset antoivat ymmärtää niin.) Niinpä Vernon oli ajanut työpäivän päätteeksi tavarataloon ja oli viilettänyt alusvaateosastolle. Hepeniä olikin niin paljon että hän oli seota: oli punaisia, keltaisia, violetteja, vihreitä, muotoilevia, peittäviä ja paljastavia... Valikoima oli liian laaja.
Vernon hypisteli ripustimessaan roikkuvia, kevyesti topattuja rintaliivejä raapien synkkänä leukaansa.
”Öhöm”, naisääni sanoi. ”Tarvitsetteko apua?”
Ennestään punakkaihoinen Vernon punehtui vielä lisää tajutessaan naismyyjän puhuttelevan itseään. ”Ääh... tuota noin”, mies mutisi. ”Etsin alusvaatteita vaimolleni.”
Myyjätär taikoi kasvoilleen teennäisen hymyn. ”Olette tulleet oikeaan paikkaan.”
Mies hillitsi halunsa päästää pari ärräpäätä suustaan, koska hänestä oli alkanut tuntua että hän oli tullut väärään paikkaan. Sanoi myyjätär mitä sanoi.
”Onko teillä mielessä jotain tiettyä?” vaaleahiuksinen myyjätär tiedusteli.
”Jotain sensuellia – jotain sellaista, jota näkee mainoksissa.”
Vaaleaverikön hymyn nostattamat suupielet nykivät tuskin huomattavasti, mutta tämä hallitsi muuten itsensä erinomaisesti sortumatta tirskahtamaan höperöltä vaikuttavalle miekkoselle. Luojan kiitos! Vernonia nolostutti muutenkin tarpeeksi.
”Sensuellius on kyllä kovin laaja käsite, mutta katsotaanpa jos teille löytyisi jotain mieleistä.”
”Sepä... mukavaa.” Nainen kierrätti häntä suunnilleen koko laajan osaston läpi ottaen välillä joitain hepeniä esiteltäväkseen. Vernon ei kuullut puoliakaan myyjättären puheista, jota alkoivat pitkästyttää häntä ennen aikojaan. Hän halusi selvitä mahdollisimman nopeasti kiusallisesta tilanteesta ja kuvaili takellellen, minkä kokoinen Petunia oli. ”Noin sataseitsemänkymmentäkaksi senttimetriä pitkä, laiha, aika pieni vaatekooltaan, vähän riippuva keskikokoinen rintavarustus...”
Vernon saattoi huokaista helpotuksesta poistuessaan alusvaateosastolta kassan kautta. Paperikassiin oli pakattu kolme alussettiä, jotka olisivat luultavasti sopivia, sellaisia kuin mainoksissa. Petunia tulisi ilahtumaan. Hän vihelteli kotimatkan ajan autoradion tahdissa, kunnes ajoi sisään Likusteritie 4:n portista. Jätettyään katseita keräävän työsuhdeauton autotalliin hän meni sisään. Herkullisen pullantuoksun haistoi eteiseen saakka.
”Juhuu, Petunia”, minä tulin”, Vernon kuulutti ripustaessaan takkiaan naulakkoon. ”Missä sinä olet?”
”Täällä keittiössäääää”, Petunia liversi vastaukseksi. ”Otin juuri pullapellin uunista ja sain teen haudutetuksi.”
Vaimo hääräili Dursleyden moitteettoman siistissä, suorastaan steriilissä keittiössä kukikkaaseen esiliinaan pukeutuneena. Dursleyt vaihtoivat poskisuudelmat. Muiskis, muiskis.
”Millainen päivä sinulla on ollut töissä?” Petunia kysäisi ottaessaan astiakaapista teekuppeja ja lautasia.
”Ihan hyvä oikeastaan. Firma sai tosi hyvän sopimuksen – yhden urani parhaista.”
”Sepä mukavaa. Se oli tietysti sinun ansiotasi; olethan korvaamaton Grunningsille.”
Vernonin iso suu kaartui leveään hymyyn paksujen mursunviiksien alapuolella. Hänen päivänsä oli oikeastaan osoittautunut poikkeuksellisen mainioksi; hänen hankkimansa yllätyslahjat tekisivät päivästä entistäkin mainiomman. Mies nosti tavaratalon rapisevan paperikassin ruokapöydälle. ”Minulla on sinulle yllätys”, hän myhäili hitusen salaperäisesti.
”Mistäs nyt tuulee?”
”Halusin vain yllättää sinut.”
”Vai niin. Kiitoksia vaan.” Petunia otti hymyillen mintunvihreän, tavaratalon logon koristaman paperisen ostoskassin vastaan.
Vaimon kevyt hymy vaihtui äkäiseen, epäluuloiseen irvistykseen tämän kurkistaessa kassin sisälle, ja sitten laiha nainen veti kimpaantuneena läpinäkyvät kaarituettomat rintaliivit esiin. ”MITÄ HIMPUTTIA SINÄ OIKEIN AJATTELIT, MIES?” Petunia tivasi rääkyen kasvot helakan punaisina.
”M-minähän sanoin että halusin o-ostaa sinulle kivan lahjan”, Vernon puolustautui änkyttäen.
Hänen vaimonsa silmät siristyivät vaarallisesti naisen kumotessa ostoskassin keittiön pöydälle. ”Vai että ilahduttaa minua. Luulitko – oikeasti – että – minä – suostun – pukeutumaan – tällaisiin – retaleisiin?” vaimo tiukkasi heilutellen läpinäkyviin rintaliiveihin kuuluvia alushousuja Vernonin silmien edessä. Hän sivalsi Vernonia korvallisille pikkuhousuilla.
”M-mutta Petunia...” Mies hieroi kivistävää korvanseutuaan. Hän ei ollut osannut odottaa tällaista vastaanottoa. Petunian olisi pitänyt ottaa kiherrellen alusvaatteet vastaan ja mennä heidän makuuhuoneeseensa pukeutumaan johonkin uusista alusseteistä, mutta sen sijana vaimo oli käynyt häneen käsiksi. Vieläpä pikkuhousuilla. Riivatun mainokset. Seksikkäät alusvaatteet eivät suinkaan piristäneet kaikkien pariskuntien avioelämää vaan aiheuttivat parisuhdeväkivaltaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti