Galaksinlaajuista dejarikkiä: 2.luku

2. luku

28 BBY

Morsiusneidot olivat tulleet sovittamaan leninkejään morsiamen seurassa. Tyylikäs morsian oli suunnitellut morsiusneitojensa puvut oman makunsa mukaisiksi. Viininpunaisesta silkistä ommelluissa leningeissä oli rintavaon paljastava v-pääntie, puolipitkät pussihihat ja kellohelma. Brianca oli yksi Ylikansleri Palpatinen tyttären morsiusneidoista. Lady Palpatine oli myös pyytänyt sulhasensa serkun morsiusneidoksi ollakseen kohtelias, mutta kaksi muuta morsiusneitoa olivat Briancan ohella hänen ystäviään.

”Neiti – ööh muistaakseni Bastitaksen rintavarustus on vaarassa varastaa kaiken huomion häissä”, tuhahti sulhasen serkku. Hän oli mustahiuksinen ja lyhyehkö nainen, joka oli melko hyvännäköinen vinosta nenästään huolimatta.

Morsian kohautti naurahtaen olkiaan. ”Noh noh. Nämä ovat minun, Cozette Dormé Palpatinen häät eivätkä sinun hääsi, Adrita”, lady Palpatine huomautti. ”Morsiusneitojeni kuuluukin näyttää vietteleviltä makupaloilta eikä miltään jedinunnilta. Vaikka Licorith onkin samanlainen povipommi kuin mallit Glamour Babesin sivuilla DD-kupin ryntäineen minä ja sulhaseni taidamme olla kuitenkin kaiken aikaa huomion keskipisteenä.”

Licorith Bastitas oli keskipituinen vaaleaverikkö, jolla oli vedensiniset hiukan eri korkeudella olevat safiirisilmät. Luonnostaan hänellä oli keskiruskeat hiukset ja suklaasilmät, mutta hän oli vaalentanut kutrejaan ja käyttänyt värillisiä piilolinssejä useamman vuoden.

”Cozette jos kuka on niin näyttävä nainen, ettei hän jää minun rintavarustukseni varjoon”, hotelliperijätär virkkoi tietämättä miten suhtautua sulhasen serkkuun.

”En ymmärrä miksi käytän kovin vähän viininpunaista, koska tämä mekko on harvinaisen pukeva”, suklaanruskeahiuksinen morsiusneito ihmetteli. Pitkä ja hoikka Elice Wimar oli tullut kuuluisaksi sekä perheensä saavutuksilla liike-elämässä että mallin töillä. Neljän vuoden ajan Elice oli ollut yksi kaikkein buukatuimmista malleista, vaikka paparazzit olivat saaneet muutaman kerran otetuksi kuvia ja videopätkiä huippumallista polttelemassa maustetta.

”Epäilen että äitisi on aivopessyt sinut uskomaan että nuoren naisen pitää muka pysytellä pastelliväreissä – erityisesti vaaleanpunaisessa?” peilin edessä pyörähtelevä Brianca arveli virnuillen.

”Niinhän se taitaa olla”, Elice totesi. ”Äiti väittää kivenkovaan että vaaleanpunainen sopii parhaiten nuorelle naiselle.”

Adrita töllisteli vaivautuneena peilikuvaansa. ”Tuota lady Palpatine… meidän pukumme ovat kauniita ja tyylikkäitä, mutta tunnen oloni alastomaksi puvussa, jossa on näin syvään uurrettu kaula-aukko.”

Morsian ei ollut kuulevinaankaan Adritan höpinöitä. Oli omituista että hänen sulhasensa serkkua häiritsi näyttää vähän rintavakoa, muttei tuoda suorastaan valtavaa takamustaan tarkoituksellisesti esiin pukeutumisellaan. Nainen oli pyyhältänyt sovitukseen leningissä, jonka merenneitomainen hameosa oli hyvin tiukka reisien ja takamuksen kohdalta. Cozetten merenneitohelmaiset leningit taas olivat hameosan kohdalta väljästi laskeutuvia, sillä hänen asemassaan olevan naisen kuului olla hyvin säädyllisesti pukeutunut.

”Mutta tunnut silti esittelevän muhkeaa takalistoasi innokkaasti!” Brianca letkautti tirskuen.

”Kaikilla ei voi olla ballerinan pikkutakamusta!” Adrita puuskahti. ”Onko erilaisessa vartalotyypissä jotain vikaa?”

Brianca ja Licorith hymyilivät ivallisesti Adritan huonolle vaatemaulle. Cozette ja Elice vaihtoivat taas keskenään merkitseviä katseita. Adrita taisi vetää helposti herneen nenään asiasta kuin asiasta usein turhaankin? Tästä johtuen ystävyksiä ei harmittanut ettei tuo tylsimys ollut tulossa heidän kanssaan lounaalle, vaan halusi katsastaa Gigantti-ostoskeskuksen tarjontaa. Gigantti oli nimensä mukaisesti valtava ostoskeskus – galaksin suurin – joten siellä sai helposti kulumaan kolmekin päivää.

Lady Palpatine ja morsiusneidot eivät kuitenkaan päässeet suoraa päätä lounastamaan, vaikka kolme Punaisen kaartin soturia oli seurueen turvana. Paparazzi lauma oli heitä vastassa. Tämä oli oikea onnenpotku heidän kannaltaan, sillä heillä oli tilaisuus kuvata neljää seurapiirien kerman edustajaa. Yksi paparazzeista uteli millaisen hääpuvun lady Palpatine oli valinnut. Cozette vastasi hymyillen mutta jämäkästi, ettei aikonut pilata kenenkään jännitystä. Kuitenkin hän mainitsi ettei häntä nähtäisi missään nimessä prinsessamaisessa kermakakussa.

Avioitumisen myötä Cozettesta tulisi Lysingurin kreivitär. Raymon Lysingur oli häntä vain kaksi vuotta vanhempi corellialainen ylimys, jonka edesmennyt isä oli ollut Ylikanslerin tuttava. Sen takia Cozette oli tuntenut Lysingurit kolmetoistavuotiaasta lähtien. Kyseessä ei ollut siitä huolimatta rakkausavioliitto. Sidious oli päättänyt että Cozetten oli aika avioitua, vaikka hän oli vasta kaksikymmentäyksivuotias naisenalku, joka ei ollut vielä edennyt yliopisto-opinnoissaan edes kanditaattitasolle. Wilhuff Tarkin olisi ollut paras mahdollinen vävy, jollei mies olisi ollut perheellinen ukkomies. Toki Tarkin voisi ottaa avioeron, mutta siinä tapauksessa Cozette joutuisi olemaan kolmen lapsen äitipuoli, joista vanhin oli kahdeksanvuotias. Siksi Sidious oli ryhtynyt käymään vaivihkaa avioliittoneuvottelua leskikreivittären kanssa.

Järkiavioliiton solminen ei harmittanut vähimmässäkään määrin morsianta, olkoonkin että isä kohteli häntä kuin kauppatavaraa. Avioiduttuaan hänen ei olisi enää pakko asua isänsä kanssa. Hän oli saanut aikapäiviä sitten tarpeekseen kotioloistaan, mutta hänellä ei ollut täysi-ikäisyydestään huolimatta muuta ulospääsyä tilanteesta kuin avioliitto. Sidious oli pitänyt huolen ettei hänellä ollut varaa asua omillaan ylellisesti. Kun kahdeksantoistavuotias Cozette oli uskaltanut kysyä isältään ostettaisiinko hänelle oma asunto, sithimestari oli tokaissut kalseasti että pitäisi toistaiseksi hänet lähellään. Muuten oppilas olisi vaarassa vieraantua Mestarinsa opetuksista.

Itseään huomattavasti vanhemman ja rumanpuoleisen miehen kanssa avioituminen ei olisi ehkä paljon mukavampaa kuin Sidiouksen luona asuminen. Ainakaan hän ei pystyisi makaamaan kertaakaan rumilusmiehen kanssa. Sen sijaan Raymon Lysingur oli melko seksikäs kokonaisuus.

Hänen sulhasensa oli oikein puoleensavetävä mies, joskaan ei niinkään komea vaan hyvännäköinen. Lysingurin kreivi oli vain sataseitsemänkymmentäkuusi senttimetriä pitkä (Cozette oli miltei tämän mittainen) eikä hän ollut atleettisen lihaksikas, vaan laihanpuoleinen. Onneksi sentään jäntevän laiha. Corellialaisella oli Lysingurin nenä, nimittäin terävä ja pitkä nenä joka oli vähän vinossa. Muutoin Raymon oli naisen kuin naisen makuun, olihan kreivillä taipuisat mustat hiukset, kulmikkaat kasvot, hyvät hampaat, leveät hartiat ja sielukkaat yönsiniset silmät. Paljon komeammat miehet eivät välttämättä olleet yhtä seksikkäitä kuin röyhkeästi hymyilevä ja pedon sulokkuudella liikkuva Raymon Lysingur.

Kaiken lisäksi corellialaisaristokraatti oli taitava ja huomaavainen rakastaja. Cozette oli testannut sulhasensa kyvykkyyttä kihlajaispäivänä, jolloin siveyden sipuleilla oli viimeistään tapana harrastaa seksiä. Hän itse oli hankkiutunut neitsyydestään eroon vain viisitoistavuotiaana ja siitä lähtien hänen poikaystävänsä – ennemminkin rakastajansa olivat vaihtuneet tiuhaan, mutteivät sentään niin nopeasti että häntä olisi pidetty hienostolutkana. Siispä hänelle oli kertynyt seksikokemuksia, joihin hän saattoi verrata sulhasensa suoritusta.

”Olet yksi niistä miehistä, joiden kanssa seksi on ollut tavallista tyydyttävämpää”, lady Palpatine oli kehunut kihlajaispäivänä kiihkeän elämyksen jälkeen.

”Olenko todella?” Lysingurin kreivi oli kysynyt miltei epäilevästi. Silti hän oli väläyttänyt morsiamelleen ilahtuneena seksikkään röyhkimyshymynsä. Totta kai kuka tahansa Ylikanslerin hyvännäköistä tytärtä naimaan pääsevä onnenpoika halusi onnistua Cozette Palpatinen tyydyttämisessä.

Lady Palpatine suuntasi morsiusneitoineen alusvaateostoksille, kun lounas oli syöty. Morsiuspuku odotteli jo vaatehuoneessa hääpäivää, mutta Cozette ei ollut vielä hankkinut viettelevää alusasua hääyötä varten. Lisäksi hän tarvitsi alusasuja myös kuherruskuukautena käytettäväksi.

Alusvaateliikkeen myyjättäret tunnistivat heti Ylikansleri Palpatinen tyttären ja hänen ystävättärensä. He olivat suorastaan yli-innokkaita esittelemään morsiustuotteita. Yksi myyjättäristä keksi tuossa tuokiossa mistä hepenistä koottaisiin hääyön viettelevä kokonaisuus. Hän esitteli Cozettelle höyhenillä reunustettua seitinohutta aamutakkia, teräsluitettua vyötärökorsettia sekä push up -rintaliivit yhteensopivine pikkuhousuineen.

Morsian naurahti vallattomasti. ”Kaikki minut tyyliini hullaantuneet tietävät että minun ylläni nähdään vain tummia värejä – eniten tietenkin mustaa ja punaista.” Myyjättäret kuuntelivat hyvin kiinnostuneina, ihailivathan he lady Palpatinen tyyliä. ”En käytä koskaan edes valkoisia alusvaatteita”, Cozette paljasti. ”En tee hääyönäkään poikkeusta. Luulisi laajasta valikoimastanne löytyvän samanlainen setti mustana?”

*****

Lordi Sidiouksen sithioppilaan alus laskeutui LiMerge Powerin rakennukseen Coruscantin paja-alueella. Hän oli hankkinut Naboon kriisin avulla itselleen Ylikanslerin aseman, mutta jedipadawan Obi-Wan Kenobi oli surmannut sinä aikana Darth Maulin. Zabrakin ennenaikaisen kuoleman takia Sidiouksen oli löydettävä nopeasti uusi oppilas, ennen kuin hän pystyisi jatkamaan suunnitelmiaan hajottaakseen ja hallitakseen Tasavaltaa. Hän tarvitsi oppilaan, jonka tehtävänä oli kylvää muun muassa epäsopua Tasavallan jäsenmaailmojen välille. Vaikka Maul eläisikin yhä, hän ei olisi oikea henkilö tähän tehtävään. Maul ei nimittäin ollut poliitikkoainesta, sillä hän ei ollut sanavalmis eikä hienovarainen.

Selvästi paras keino olisi ollut Voimalle herkän nuoren löytäminen ja kouluttaminen, mutta se oli nyt mahdotonta. Palpatinella oli ollut Naboon senaattorina aikaa aloittaa tyttärensä ja Darth Maulin koulutus näiden ollessa pikkukakaroita. Istuvan Ylikanslerin aikataulu ja Cozetten koulutuksen viimeistely estivät saman menettelyn Maulin seuraajan kohdalla. Hän ei mitenkään voinut laiminlyödä poliittista uraansa sithimestarin velvollisuuksien vuoksi.

Kohtalo oli kuitenkin suopea lordi Sidioukselle.

Löytyi täydellinen ehdokas uudeksi käsikassaraksi: hallintoon tyytymätön jedimestari Dooku. Jedimestari oli valmiiksi harjaantunut käyttämään Voimaa ja miekkaili erinomaisesti, joskaan ei niin näyttävästi kuin Maul. Dooku oli myös Maulia nokkelampi, kärsivällinen ja karismaattinen. Lordi Sidious tarvitsi suunnitelmansa seuraavassa vaiheessa näillä ominaisuuksilla siunatun työkalun. Mutta tärkeintä oli että jedimestarilla oli heikkouksia, joiden avulla hänet saattoi käännyttää sithiksi.

Kaksi varjoihin mustine kaapuineen sulautunutta hahmoa tuli esiin. Siinä oli Mestari Sidious jonkun tuntemattoman, mutta luultavasti voimakkaan seurassa. Tuntematon nosti sen verran laajaa huppuaan että hänen komeat kasvonsa paljastuivat. Ne olivat kaksikymppisen, selvästi hänen Mestarilleen läheistä sukua olevan siniverisen naisen kasvot.

”Tässä on tyttäreni ja oppilaani”, sithimestari virkkoi. ”Ottelet häntä vastaan.”

Kreivi Dooku kumarsi Mestarinsa tyttärelle. ”Tämä on minulle kunnia, Mylady.”

Cozette riisui mustan, hupullisen kaapunsa. Hänellä oli sen alla tunika, mustat housut ja matalakantaiset saappaat. Valomiekka lennähti hänen hansikoituun käteensä.

Muista kuka olet, tyttö, lordi Sidiouksen ääni huomautti terävästi Cozetten pään sisällä.

Kyllä, Mestari. Siitä voitte olla varma! Cozette vastasi itsevarmasti.

Ottelijat aktivoivat tulenpunaiset valomiekkansa ja lähestyivät toisiaan kuin reviiristään hurjistuneina tappelevat pedot. Cozette kietoutui Voiman pimeään puoleen kuin keisarinna viittaan omissa kruunajaisissaan. Hän kohotti rennosti miekkakätensä, katse kylmänä kuin kuolema. Kusipäiset koulukaverit olivat saaneet hänet tuntemaan itsensä alhaiseksi maan matoseksi pilkkasanoillaan vain ajoittain, mutta silti liian usein. Nuori sithioppilas puri hampaansa yhteen. Hän ei ollut koskaan ollut ei mitään, hän ei ollut vielä pannut parastaan. Mutta nyt hänen julma isänsä ja Mestarinsa näkisi mitä hänestä oli tullut seitsemässätoista vuodessa! Ukko olisi yllättyvä.

Miekkamittely alkoi raivokkaasti. Lordi Sidious ei voinut kiistää etteikö silmä olisi levännyt Darth Tyranuksen ja Cozetten taistelussa. Molemmat liikkuivat ketterästi, suorastaan sulokkaasti ja heidän miekkailutekniikkansa oli viimeisen päälle hiottua; yksikään liike ei ollut harkitsematon. Odotettavissa olisi sangen tasaväkinen ottelu, joka päättyisi suurimmalla todennäköisyydellä tasapeliin.

Mutta taistelu ei pysynyt sittenkään tasaväkisenä. Ensin Cozette yllätti suorastaan isänsä sinkauttamalla vastustajaansa kohti voimasalamoita pimeän puolen mahdollisuuksista juopuneena. Vaikka tyttö oli suuresti ihastunut juuri näyttävään ja tuhoisaan voimasalamointiin, tällä oli silti kestänyt oma aikansa saada salamointia aikaiseksi. Edelleenkään Cozette ei hallinnut täysin voimasalamointia, joten lordi Sidious ajatteli ettei tästä aseesta olisi tytölle pidemmän päälle hyötyä Tyranusta vastaan.

Tällä kertaa Cozette hallitsi täysin voimasalamoinnit käytön aivan kuin olisi osannut tämän taidon vuosia. Vaikka Cozette olisi taistellut Darth Tyranusta vastaan ilman valomiekkaa, hän olisi yhtä vaarallinen vastustaja. Voima oli naisenalun liittolainen.

Sithikoodi oli tatuoitu Cozetten sydämeen.

”Rauha on valhe, on vain intohimo.

Intohimon kautta saan voimaa.

Saan valtaa voimasta.

Voitto rikkoo kahleeni.

Voitto vapauttaa minut!” Cozette toisteli kiihkeästi itsekseen. Taistelu villitsi hänet samalla tavalla kuin yökerhojen tanssilattioiden valtaaminen suloisesti pilvessä. Ah, hän Cozette Dormé Palpatine oli samanaikaisesti sekä viettelijätär sekä metsästäjätär tulenpunaisine miekkoineen. Hänen huulensa kaartuivat aistilliseen hymyyn, joka ei kuitenkaan luvannut hyvää Darth Tyranukselle.

Hyvä, hyvä! Darth Sidious kehui, kun voimasalamointi osui Tyranukseen. Sinä olet vihan liekki! Osoita koppavalle vastustajallesi että hän on täysin sinun armoillasi.

Cozetten silmät olivat vaalentuneet taistelun aikana kullankeltaisina leimuaviksi. Sidiouksen silmissä hän näytti vielä komeammalta Voiman pimeän puolen lujassa syleilyssä taistelemassa kuin juhliin kaunistautuneena.

Darth Tyranus onnistui pysäyttämään vastustajansa loihtiman salamoinnin Voiman avulla. Salamointi yritti kääntyä toiseen suuntaan, mutta Cozette esti sen hetkeksi. Kreivi pani kuitenkin niin kovasti hanttiin että hänen täytyi vaihtaa lennosta hyökkäystaktiikkaa. Niinpä hän nykäisi äkäisesti vastustajansa nousemaan ilmaan. Hän osoitti miehen kurkkua toisella kädellään, jolloin tämä alkoi kuristua Voiman punomassa, näkymättömässä hirttosilmukassa.

Valomiekka putosi siinä vaiheessa Darth Tyranuksen kädestä sopivasti sithimestarin tyttären jalkojen juureen. Cozette ei silti poiminut sitä samantien, vaan hän alkoi ensin tulittaa vastustajaansa säälimättömästi uudelleen voimasalamoinnillaan. Serennolainen sätki ja kiemurteli salamaverkossa, muttei päästänyt kiduttajansa pettymykseksi pihaustakaan. ”Olen näköjään liian helläkätinen”, lady Palpatine totesi kalseasti. Niinpä hän kanavoi vielä enemmän vihaa serennolaisen rääkkäämiseen, niin paljon vihaa että vanha mies miltei toivoi kuolevansa mieluummin kuin tuskan jatkuvan enää. Viimein Darth Sidiouksen käsikassara alkoi vaikeroida, tosin hyvin hiljaa.

Sidious alkoi nauraa räkättää todella pahoissa tuskissa vääntelehtivälle langenneelle jedille. Hän ei ollut saanut vähään aikaan hyviä nauruja. Dooku oli typerä narri, joka piti itseään hyvin tärkeänä ja voimakkaana, vaikka todellisuus oli jotain aivan muuta.

Sithimestari antoi raikuvat aplodit tyttärelleen ja tekaisi kasvoilleen huolestuneen ilmeen. ”Riittää jo, Cozette”, hän komensi, tosin julman naurun säestyksellä. ”Mies on muuten sairaalakunnossa, vaikkei hänellä ole nyt aikaa sairastaa.”

*****

Kuvankaunis mandalorelaisäiti ja hänen teini-ikäinen tyttärensä olivat linnoittautuneet olohuoneen sohvalle katsomaan suoraa lähetystä seurapiirihäistä. Perheenisä joutui sen sijaan seuraamaan makuuhuoneen pienestä holovisiosta voimamieskilpailuja. Mutta minkä hän sille mahtoi että vaimo ja tytär halusivat aivan välttämättä katsoa Ylikansleri Palpatinen tyttären ja kreivi Lysingurin häitä isommasta holovisiosta. Sinänsä mies ymmärsi että lähes kaikki naiset rakastivat seurapiirihäitä, jotka olivat kuin soraan romanttisista aikuisten saduista.

Kreivi Lysingur ja Cozette Palpatine olivat juuri sanoneet toisilleen tahdon koko Galaktisen tasavallan katsellessa. He olivat kerta kaikkiaan komea pari, vaikkei morsian ollutkaan suorastaan kaunotar.

”Sulhanen on heistä se paremman näköinen osapuoli”, tyttö kritisoi karkkia mutustaen. ”Kukapa voisi olla immuuni hänen renttucharmilleen?”

”Et voi silti väittää että kreivittären ulkonäössä on jotain vikaa”, äiti huomautti ärtyisästi. ”Hän on omalla tavallaan oikein viehättävä ja tyylikäs nainen. Noin kaunis morsiuspuku ja kampaus!”

”Minunkin mielestäni kreivittären kampaus on tosi nätti. Morsiuspuku on ihan tyylikäs – tietysti auttaa paljon että on noin hyvä kroppa. Mä kuitenkin haluan mennä naimisiin semmoisessa perinteissä prinsessamekossa – ehdottomasti valkoisessa, jos vaan löydän mun oman prinssin.”

Cozette Palpatinen hääpuku oli kultainen ja loppujen lopuksi yksinkertainen muotiluomus. Helmikirjailluissa yläosassa oli sydämenmuotoinen miehusta ja pitkät vekitettyihin röyhelöihin päättyvät hihat. Alaosa taas koostui kahdesta hameesta; edestä hali olevan kultaisen laahushameen alta näkyi verenpunainen kellohame. Morsiamella ei ollut minkäänlaista huntua, mutta sen sijaan varmasti järkyttävän kallis rubiinitiaara. Puolet hänen kuparinpunaisista kutreistaan oli koottu korkeaksi nutturakupoliksi ja loput hiukset oli kiharrettu korkkiruuveiksi. Pieniä punaisia ruusuja oli kiinnitetty hääkampauksen nutturaosaan.

”Noin kaunis tyttö kuin sä, Anahzra, löytää varmasti useammankin aviomiesmateriaalia olevan miehen”, Rosalle Zakras vakuutti pehmeällä äänellä. Hän oli löytänyt itselleen kaksi kultaista ja komeaa miestä, jotka olivat valmiita menemään hänen kanssaan naimisiin. Ensimmäinen kihlaus ei kuitenkaan ollut johtanut sittenkään avioliiton satamaan, vaan mies oli jättänyt hänet.

Lääketieteen kanditaatti Bert ei ollut halunnut enää olla hänen kanssaan sen jälkeen kun hän kertoi pettäneensä omaa rakastaan erään nuoren poliitikon kanssa – ja tulleensa kaiken huipuksi tälle raskaaksi.

Oli kulunut kaksikymmentäkaksi vuotta siitä kun Rosalle oli tavannut Naboon senaattorin Palpatinen eräässä Casinossa Coruscant Cityssä. Hän oli ollut silloin vasta kaksikymmentävuotias ja Palpatinen oli ollut kolmekymmentäkolmevuotias. Rosallella ei ollut edelleenkään yhtään harmaita ja vain hentoisia hiusjuonteita silmäkulmissa, mutta hänen ylhäisyytensä Ylikansleri näytti ikäistään vanhemmalta. Nainen muisti Palpatinen toisenlaisena kuin harmaapäisenä ja väsähtäneen näköisenä. Nimittäin nuorena suhteellisen hyvännäköisenä aristokraattina, jolla oli taipuisat kuparinpunaiset hiukset.

Sheev Palpatinen muisteleminen herätti hänessä ristiriitaisia tunteita. Hän oli ollut niin lyhyen ajan poliitikon rakastajatar eikä ollut missään vaiheessa ollut ihastunut tähän. Kuitenkin hän oli kaivannut välillä juuri sitä miestä. Palpatine oli poikkeuksellisen sanavalmis, karismaattinen ja perehtynyt kulttuuriin – etenkin oopperaan ja runouteen. Hänen oli pakko myöntää ettei Bertin ja hänen saati hänen aviomiehensä Rigerin seksielämä vetänyt vertoja parille kuukaudelle Naboon senaattorin rakastajattarena. Seksistä puuttui houkutteleva jännitys ilman vahvatahtoisen miehen säteilemää näkymätöntä vaaraa, kun tämä otti kokonaan ohjat makuuhuoneessa.

Heikkolahjaisuudestaan huolimatta Rosalle sentään ymmärsi olla kiitollinen aviomiehestään, jonka kanssa hänellä oli aina turvallinen olo, vaikka seksi olikin jotain menettelevän ja hyvän välimaastosta. Yksikään terveen itsesuojeluvaiston omaava nainen ei ryhtyisi mihinkään pidempiaikaiseen juttuun Sheev Palpatinen kaltaisen miehen kanssa. Palpatinen mukavuus ja kohteliaisuus kätkivät hyvin täysinäisen luurankokaapin. Hän tiesi ettei hänen ylhäisyytensä ollut mukava mies muulloin silloin kuin se sattui sopimaan Ylikanslerille.

Hyvin harva tiesi kuka oli Cozette Palpatinen äiti. Suurin osa tiesi naisen olleen joku Ylikansleri Palpatinen monista rakastajattarista, mutta saatettiin esittää pelkästään arvailuja, sillä Palpatine oli hoitanut naisseikkailunsa vaivihkaisesti poliittisen uransa alusta lähtien. Rosallen perhe, sukulaiset ja ystävät eivät tienneet kuka oli hänen pois antamansa esikoislapsen isä.

Hän ei pystynyt sanomaan ääneen esikoistyttärensä nimeä saati kirjoittamaan sitä. Se oli helvetin kummallista eikä hänellä ollut siihen kuin yksi järkeen käyvä selitys. Sheev Palpatine oli Voimalle herkkä ja mokoma oli käyttänyt tuota magiajuttua häneen. Ties vaikka nykyinen Ylikansleri olisi hyödyntänyt yliluonnollisia kykyjään nykyisen asemansa saavuttamisessa?

Cozette Dormé Palpatine oli ainoastaan biologisesti Rosallen tytär. Silti hän iloitsi että hänen esikoistyttärensä sai avioliiton kautta oman elämän etäämmällä isästään. Hän oli nähnyt painajaisia tyttärensä katkeruudesta, vihasta, pelosta ja turhautumisesta. Tytön isä oli usein painajaisissa ankara, liian vaativa ja suorastaan julma raukalle eikä suinkaan mikään hellä ja rakastava isä. Se kusipää näytteli todella hyvin ja pakotti tytönkin näyttelemään.

Toivon koko sydämestäni että kotiudut hyvin ja nopeasti Corelliaan, viehättävä ja tyttäreni, Rosalle ajatteli lämpimästi. Hän hymyili Anahzran ihmetykseksi kyyneleet silmissä hääparille, joka oli vasta saapunut häävastaanotolle.

*****

”Olet oikea onnenpoika, Raymon”, Ylikansleri Palpatine muistutti sydämellisesti vävyään häävastaanotolla.

”Kiitos siitä kuuluu myös teidän ylhäisyydellenne”, Raymon virkkoi ja tarttui nuorikkonsa hoikkaan käteen. ”Kenties parempiakin aviomiehiä olisi ollut tarjolla Cozetten kaltaiselle ladylle… Lupaan kohdella kreivitärtäni aina kuin prinsessaa.”

”Höpsis, poikakulta. Järjestin omalle prinsessalleni yksinomaan parhaan mahdollisen naimakaupan”, appi totesi hymyillen.

Hänen oma prinsessansa! kreivitär Lysingur tuhahti itsekseen, mutta katsahti rakastavasti isäänsä. Totuus ei tule missään vaiheessa selviämään sinulle, Raymon. Sithikoulutus on kovaa ja julmaa. Voisin silti melkeinpä todetta että Mestarini on kohdellut minua kuin prinsessaa Darth Mauliin verrattuna.

”Mikä harmi että sinun täytyy lähteä jo nyt, isä”, Cozette oli harmittelevinaan nabooksi.

”Itsepähän halusin Ylikansleriksi.” Morsiamen isä kohautti olkapäitään.

”Ilman muuta Tasavalta menee aina kaiken edelle”, kreivitär virkkoi haikeasti hymyillen ja vaihtoi galaktiseen peruskieleen. ”Minulle ja Raymonille merkitsee paljon että ehdit olla häissämme häinkin kauan.”

”Olet aina yhtä ymmärtäväinen ja kärsivällinen, kultaseni”, Palpatine sanoi pehmeästi.

Isä ja tytär vaihtoivat lähtiäisiksi poskisuukot. Ylikansleri Palpatine taputti puolestaan tuoretta vävyään olkapäälle.

Hääpari viipyi juhlapaikalle vielä kaksi tuntia Ylikanslerin lähdön jälkeen. Sitten he lähtivät neljä punakaapua saattajinaan Bastitasiin. Heille oli varattu hääyötä varten loistohotellin paras sviitti – Kuninkaallinen sviitti jonka valmisteluita Licorith oli ollut valvomossa. Toiseen makuuhuoneista oli tuotu kynttilöitä tunnelmavalaistukseksi, katossängylle oli ripoteltu vähän huumorimielessä mustia punaisia ruusun terälehtiä, jäähdyttimessä oli shampanjaa (joskin alkoholitonta morsiamen pyynnöstä, sillä häissä oli ollut tarjolla liikaakin alkoholia) ja Cozetten hankkimat seksikkäät hepenet löytyivät vaatehuoneesta.

Käytyään suihkussa kreivitär kuivasi itsensä hotellin paksuihin pyyhkeisiin ja sonnustautui alusasuun. Hän pystyi kiristään vyötärökorsettinsa melko nopeasti ilman Marlén apuakin. Vielä aamutakki ylle, ja sitten hän olikin valmis viettelemään Raymonin taas kerran. Hänen palattuaan makuuhuoneeseen kreivi Lysingur loikoili katossängyllä aamutakkisillaan kuin nyrpeä pikkupoika, joka ei ollut saanut haluamaansa lelua. Hänellä oli shampanjalasi kädessään.

”Cozette, tämä on alkoholitonta”, kreivi nurkui.

Cozette istahti sängylle. ”Niinhän se on – koska minä halusin”, hän huomautti kohottaen toista kulmakarvaansa.

”Taidat olla siinä määrin isän tyttökilta että koetat pitää miehesikin ruodussa?”

”Sinulla on taipumusta juoda liikaa. Olet siitä tunnettu.”

”Saahan sitä hauskaa pitää.”

”Mutta kohtuudella”, sithimestarin tytär totesi painokkaasti.

Raymon kietoi jäntevän kätensä naisen hartioiden ympärille. ”Vanhukset eivät kadu niinkään virheitään vaan sitä, mikä jäi tekemättä”, hän puolusteli.

Cozette ei sanonut mitään, vaan pyöritteli silmiään aviomiehensä alkoholismista kumpuaville puolustuspuheille. Joka tapauksessa hän oli mieluummin naimisissa lievästi alkoholisoituneen miehen kanssa kuin asui Sidiouksen luona, mutta hän tahtoi silti Raymonin juomisen pysyvän hallinnassa etenkin hääyönä. Seksistä ei tullut mitään kun mies oli ympäri päissään.

”Epäilen ettet ottanut kaikkea iloa irti omista polttareistasi.” Corellialainen virnisti ärsyttävästi.

”Erehdyt sitten pahemman kerran, kultaseni.” Lysingurin kreivitär muisteli lämmöllä polttari-iltaa rietas hymy leikittelemässä huulillaan. Hän jos kuka osasi juhlia, mutta juuri polttari-iltana hän oli näyttänyt yöelämälle kuinka pidettiin hauskaa. Silti hän oli niitä henkilöitä jotka eivät hukanneet järkeään pilvessä saati humalassa, mutta hänestä tuli kylläkin villimpi ja impulsiivisempi päihtyneenä. Ihanassa pilvessä ollut Cozette ei ollut tyytynyt vain valtaaman tanssilattiaa Briancan kanssa balettikoulussa hankitulla tanssitaidollaan, vaan hän oli maksanut yökerhon henkilökunnalle siitä hyvästä että hän ja Brianca pääsivät kapuamaan esiintymislavalle. Yökerhossa oli pidetty paljon ystävysten klassista balettia ja nykytanssia onnistuneesti yhdistelevästä show'sta. Vain harva oli yhtä notkea ja sulokas sekä pystyi hyppäämään korkealle ja pysymään pystyssä hankalissa pirueteissa.

Raymonin sielukkaat silmät olivat tummuneet himosta, jonka hänen vaimonsa oli herättänyt hetkessä seksikkyydellään ja uskomattomalla tiimalasivartalollaan. Hän hipaisi kreivittären kaulaa huulillaan tunnustellen tämän alabasteri-ihon sileyttä ja pehmeyttä.

”Ainakin sinä otat seksikkäästä pukeutumisesta kaiken ilon irti tilaisuudessa kuin tilaisuudessa. Toivoinkin sinun valitsevan jotain erityisen viettelevää hääyöksemme – jotain muuta kuin kesyjä valkoisia morsiushepeneitä”, kreivi kehräsi hiljaa.

Mies ahnehti silmillään tapaa, jolla vyötärökorsetti korosti punapään kurveja. Kaikkien naisten kannatti ehdottomasti hankkia samanlainen korsetti miesten iloksi, sillä rinnat olivat sinä kunnolla tarjottimella. Hän huomasi alkavansa kiihottua nopeasti, vaikkeivät he olleet edes suudelleet vielä.

Lysingurin kreivi ja kreivitär lähtivät seuraavana päivänä häämatkalle kultaisella nubialaisella palvelijoineen ja droideineen. Luksustason tähtiristeilijä oli Ylikansleri Palpatinen häälahja tyttärelleen. Häämatkaan sisältyi useampi kohde, ensimmäisenä kreivittären kaunis kotimaailma Naboo. Heidän viimeinen matkakohteensa oli vuoristoinen Alderaan.

Kahden viikon häämatkan jälkeen kreivi ja kreivitär asettuivat taloksi Lysingurin kartanoon. Rakennus oli suurempi, valoisampi ja kodikkaampi kuin Palpatinejen sukukartano. Alkuperäistä Lysingurin kartanoa oli laajennettu reilu sata vuotta sitten siipirakennuksella alkuperäiselle arkkitehtuurille uskollisesti. Hyvä niin sillä Cozettei ei voinut sietää eri aikakausien arkkitehtuurin sekoittamista kuin satunnaisissa tapauksissa.

Taloksi asetuttuaan nuori kreivitär innostui uudistamaan kartanon sisustusta. Alkajaisiksi hän palkkasi tapetoijat tekemään pientä pintaremonttia kreivittären huoneistoon, joka koostui makuuhuoneesta, kylpyhuoneesta, buduaarista ja vaatehuoneesta. Leskikreivittärellä oli näet täysin erilainen sisustusmaku kuin hänellä. Vaaleanpunaiset tapetit vaihtuivat kultaisiin, valkoinen puu tummaan puuhun ja vaaleanpunaiset sisustustekstiilit verenpunaisiin. Lisäksi ruokasalin ja alakerran salongin sisustus uusittiin kokonaan. Leskikreivitär ei pahastunut lainkaan miniänsä tekemistä uudistuksista, mutta Adrita Lysingurin mielestä sisustus olisi ollut hyvä sellaisenaan.

Cozette päätti järjestää kartanossa juhlaillallisen sisustusuudistusten jälkeen. Juhlaillallinen olisi hänelle oiva tilaisuus tutustua Corellian hienostoon. Hän turvautui vieraslistan laatimisessa täysin anoppiinsa tietäen leskikreivittären ilahtuvan kovasti kun tämän apua kaivattiin.

Anoppi oli keskipituinen ja hieman pullea daami, vaikka hän noudatti tiukasti vähähiilihydraattista dieettiä ja harrasti neljästi viikossa pilatesta. Cecilve Lysingurilla oli kullankeltaisiksi vaalennetut hiukset, turkoosisilmät, nöpönenä ja pieni suu kuin nukella. Neljästäkymmenestäseitsemästä ikävuodestaan huolimatta hän halusi näyttää nukkeprinsessalta. Anopin tyyliin kuului aina liikaa vaaleanpunaista ja lähinnä teinitytölle sopivia hörhelöitä, mistä muotitoimittajat jakelivat tämän tästä kritiikkiä. Pisteliäimmissä arvosteluissa toivottiin aina yhtä elegantin miniän inspiroivan Cecilveä pukeutumaan enemmän ikäiselleen sopivasti. Olkoonkin Lysingurin leskikreivitär ihan freesin näköinen – mutta hän oli silti jo keski-ikäinen rouva.

Cozettelle oli yhdentekevää oliko anoppi illallisilla tyylikäs vai tapansa mukaan ällöttävän söpösti pyntätty. Häntä kiinnosti vain tehdä vaikutus vieraisiin omalla juhlalookillaan, paikallisen aristokraatin hienostuneena ja viehättävänä vaimona. Sitä paitsi hän loistaisi erityisesti emäntänä kun anoppi pönöttäisi kermakakkumekossa ja Adritan iso takamus pursuaisi tiukasta leningistä. Rehellisesti sanottuna hän toivoi Raymonin ikävystyttävän kasvattisiskon nolaavan itsensä illallisilla. Ehkä hän voisi vähän keppostella vaivihkaisesti pimeän puolen avulla?

Juhlailtana kartanon valtiatar istui koko seinän vievän pukeutumispöytänsä ääressä. Juhlameikki oli jo saatu valmiiksi ja kampauskin alkoi olla loppusuoralla. Kreivitär oli palkannut itselleen toisen kamarineidon korostaakseen uutta statustaan kahdella kamarineidolla. Juuri tuo uusi kamarineito taiteili emäntänsä juhlakampausta, ja hän oli varsinainen taituri tässä puuhassa, vaikka olikin twi'leknainen. Mutta twi'leknainen olikin ammatiltaan kampaaja.

Adrita suhtautui epäluuloisesti Yolan palkkaamiseen. Tylsimys ei ollut sanonut mitään Yolasta, mutta Cozette oli lukenut huvikseen naisen ajatukset. Yola oli rotunsa naisille ominaiseen tapaan aikamoinen herkkupala, niinpä Adrita epäili Raymonin pettävän jossain vaiheessa vaimoaan moisen seksipommin kanssa. Kreivitär arveli itsekin niin käyvän alta aikayksikön, joskaan häntä ei tulisi suututtamaan eikä edes harmittaisi. Päinvastoin olisi kiihottavaa että Raymon naisi Yolaa. Välillä hän voisi hakea piristystä aviolliseen seksielämäänsä katselemalla Raymonin ja Yolan naimista – sen ohella ettei aikonut itsekään pysytellä uskollisena aviopuolisona.

Cozettelle tuli kylmä. Samassa hän kuuli Mestarinsa äänen puhuvan. Tänään Corelliaan tuli jedimestari Avac Nhemph padawaneineen. He saattoivat planeetan senaattorin tyttäret planeetalle, koska avaruusrosvoista on viimeaikoina ollut paljon harmia. Jedimestarin ja padawanin on tarkoitus viipyä miehesi kotimaailmassa kaksi päivää. Tapa heidät sinä aikana. Valomiekkojesi on aika kastua jedien vereen. Sen lisäksi tapat jonkun sivullisen, mieluiten mahdollisimman puolustuskyvyttömän.

Kyllä, Mestari, Cozette vastasi tottelevaisesti.

Saat valita vapaasti millaisen surmaniskun annat uhreillesi, sithimestari jatkoi kalseasti. Katko silti kaikkien kaulat. Leikkaa padawanin palmikko ja postita se paikalliseen senaattiin sivullisen pään kanssa. Näin kylvämme epäilyksiä niiden banthojen mieliin, jotka luottavat sokeasti jedien pelastavan aina päivän.

Irtonaisen pään lähettäminen kelle tahansa oli itsessään järkyttävää, kammottavaa ja brutaalia. Corellian senaattiin lähetetty pää päätyisi tietenkin heti uutisaiheeksi Holonettiin. Raakaa tapausta ei unohdettaisi hetkessä, vaikka monet hupsut yrittäisivät valehdella itselleen elävänsä lintukodossa.

Kyllä, Mestarini.

Sidious näytti vielä telepaattisen yhteyden avulla, miltä jedimestari Acac Nhemph ja padawan näyttivät. Jedimestari oli arviolta nelikymppinen ja vaaleaverinen mies, jolla oli sattumoisin lyhyt parta. (Mistäköhän johtui että usein miespuolisilla ihmisjedeillä oli parta? Cozette pohti.) Nhemphillä oli kapeat kasvot, lempeät usvanharmaat silmät ja pitkä nenä. Padawan oli vähintään kuusitoistavuotias mirialaistyttö, jolla oli mustat hiukset ja hyppyrinenä.

Sithilordi vaihtoi keskustelunaihetta. Oletko jo ottanut osaa Corellian seuraelämään?

Järjestämme tänään Raymonin kanssa illalliset kotonamme. Kutsuimme aatelisia, politiikkoja, liikemiehiä ja -naisia, jotka kuuluvat Lysingurien piireihin. Kaunistaudun tässä parhaillaan juhliin.

Mainiota, Cozette, lordi Sidious totesi hieman lämpimämmällä äänensävyllä. Hänen elegantti tyttärensä oli julkiselta persoonaltaan päästä varpaisiin hurmaava lady, joten hän saisi yhdessä illassa monia uusia ”ystäviä” - siis liittolaisia. Pian Lysingurin nuori kreivitär kutsuttaisiin kaikkiin seurapiiririentoihin ja Lysingurien juhliin kutsutut pitäisivät itseään etuoikeutettuina. Kukaan ei tulisi arvaamaan että samainen seurapiirien kuningatar tekisi, hänen Mestarinsa käskystä murhia Corellian tähtijärjestelmässä mustaan kaapuun pukeutuneena. Rikkaassa tähtijärjestelmässä oli paljon itsepäisiä merkkihenkilöitä, joita hänen oli päästävä lopullisesti eroon. Se oli yksi kolmesta syystä, joiden takia Darth Sidious oli naittanut tyttärensä nuorelle tyhjäntoimittajalle.

Kiitos, My Lord.

Ilmoita minulle kun olet suorittanut tehtäväsi.

Kyllä, Mestarini.

Kylmän läsnäolon kaikottua telepaattinen keskustelu päättyi. Cozette alkoi suunnitella samantien murhia. Ensin hänen olisi vakoiltava vähän Nhemphiä ja padawantyttöstä, jotta hänelle järjestyisi sopiva tilaisuus heidän eliminoimisekseen.

HP-ficci: Seksikkäitä hepeneitä

Pairing: Petunia/Vernon
Rating: S
Genre: humour
Summary: Hänen päivänsä oli oikeastaan osoittautunut poikkeuksellisen mainioksi; hänen hankkimansa yllätyslahjat tekisivät päivästä entistäkin mainiomman.





”Argh! Kuka näistä hepeneistä ottaa selvää?” Vernon Dursley manasi sen verran äänekkäästi, että ihmiset kääntyivät katsomaan häntä huvittuneena. Hän oli keksinyt jokin aika sitten ostavansa Petunia-vaimolleen uusia alusasuja – sellaisia, joissa missinvartaloiset naiset poseerasivat lehti- ja televisiomainoksissa. Aistikkaammat hepenet tulisivat antamaan uutta potkua pariskunnan avioelämälle, joka oli yhtä pahasti kaavoihin kangistunutta kuin Petunian käyttämät tanttamaiset alusvaatteet. (Ainakin mainokset antoivat ymmärtää niin.) Niinpä Vernon oli ajanut työpäivän päätteeksi tavarataloon ja oli viilettänyt alusvaateosastolle. Hepeniä olikin niin paljon että hän oli seota: oli punaisia, keltaisia, violetteja, vihreitä, muotoilevia, peittäviä ja paljastavia... Valikoima oli liian laaja.

Vernon hypisteli ripustimessaan roikkuvia, kevyesti topattuja rintaliivejä raapien synkkänä leukaansa.

”Öhöm”, naisääni sanoi. ”Tarvitsetteko apua?”

Ennestään punakkaihoinen Vernon punehtui vielä lisää tajutessaan naismyyjän puhuttelevan itseään. ”Ääh... tuota noin”, mies mutisi. ”Etsin alusvaatteita vaimolleni.”

Myyjätär taikoi kasvoilleen teennäisen hymyn. ”Olette tulleet oikeaan paikkaan.”

Mies hillitsi halunsa päästää pari ärräpäätä suustaan, koska hänestä oli alkanut tuntua että hän oli tullut väärään paikkaan. Sanoi myyjätär mitä sanoi.

”Onko teillä mielessä jotain tiettyä?” vaaleahiuksinen myyjätär tiedusteli.

”Jotain sensuellia – jotain sellaista, jota näkee mainoksissa.”

Vaaleaverikön hymyn nostattamat suupielet nykivät tuskin huomattavasti, mutta tämä hallitsi muuten itsensä erinomaisesti sortumatta tirskahtamaan höperöltä vaikuttavalle miekkoselle. Luojan kiitos! Vernonia nolostutti muutenkin tarpeeksi.

”Sensuellius on kyllä kovin laaja käsite, mutta katsotaanpa jos teille löytyisi jotain mieleistä.”

”Sepä... mukavaa.” Nainen kierrätti häntä suunnilleen koko laajan osaston läpi ottaen välillä joitain hepeniä esiteltäväkseen. Vernon ei kuullut puoliakaan myyjättären puheista, jota alkoivat pitkästyttää häntä ennen aikojaan. Hän halusi selvitä mahdollisimman nopeasti kiusallisesta tilanteesta ja kuvaili takellellen, minkä kokoinen Petunia oli. ”Noin sataseitsemänkymmentäkaksi senttimetriä pitkä, laiha, aika pieni vaatekooltaan, vähän riippuva keskikokoinen rintavarustus...”

Vernon saattoi huokaista helpotuksesta poistuessaan alusvaateosastolta kassan kautta. Paperikassiin oli pakattu kolme alussettiä, jotka olisivat luultavasti sopivia, sellaisia kuin mainoksissa. Petunia tulisi ilahtumaan. Hän vihelteli kotimatkan ajan autoradion tahdissa, kunnes ajoi sisään Likusteritie 4:n portista. Jätettyään katseita keräävän työsuhdeauton autotalliin hän meni sisään. Herkullisen pullantuoksun haistoi eteiseen saakka.

”Juhuu, Petunia”, minä tulin”, Vernon kuulutti ripustaessaan takkiaan naulakkoon. ”Missä sinä olet?”

”Täällä keittiössäääää”, Petunia liversi vastaukseksi. ”Otin juuri pullapellin uunista ja sain teen haudutetuksi.”

Vaimo hääräili Dursleyden moitteettoman siistissä, suorastaan steriilissä keittiössä kukikkaaseen esiliinaan pukeutuneena. Dursleyt vaihtoivat poskisuudelmat. Muiskis, muiskis.

”Millainen päivä sinulla on ollut töissä?” Petunia kysäisi ottaessaan astiakaapista teekuppeja ja lautasia.

”Ihan hyvä oikeastaan. Firma sai tosi hyvän sopimuksen – yhden urani parhaista.”

”Sepä mukavaa. Se oli tietysti sinun ansiotasi; olethan korvaamaton Grunningsille.”

Vernonin iso suu kaartui leveään hymyyn paksujen mursunviiksien alapuolella. Hänen päivänsä oli oikeastaan osoittautunut poikkeuksellisen mainioksi; hänen hankkimansa yllätyslahjat tekisivät päivästä entistäkin mainiomman. Mies nosti tavaratalon rapisevan paperikassin ruokapöydälle. ”Minulla on sinulle yllätys”, hän myhäili hitusen salaperäisesti.

”Mistäs nyt tuulee?”

”Halusin vain yllättää sinut.”

”Vai niin. Kiitoksia vaan.” Petunia otti hymyillen mintunvihreän, tavaratalon logon koristaman paperisen ostoskassin vastaan.

Vaimon kevyt hymy vaihtui äkäiseen, epäluuloiseen irvistykseen tämän kurkistaessa kassin sisälle, ja sitten laiha nainen veti kimpaantuneena läpinäkyvät kaarituettomat rintaliivit esiin. ”MITÄ HIMPUTTIA SINÄ OIKEIN AJATTELIT, MIES?” Petunia tivasi rääkyen kasvot helakan punaisina.

”M-minähän sanoin että halusin o-ostaa sinulle kivan lahjan”, Vernon puolustautui änkyttäen.

Hänen vaimonsa silmät siristyivät vaarallisesti naisen kumotessa ostoskassin keittiön pöydälle. ”Vai että ilahduttaa minua. Luulitko – oikeasti – että – minä – suostun – pukeutumaan – tällaisiin – retaleisiin?” vaimo tiukkasi heilutellen läpinäkyviin rintaliiveihin kuuluvia alushousuja Vernonin silmien edessä. Hän sivalsi Vernonia korvallisille pikkuhousuilla.

”M-mutta Petunia...” Mies hieroi kivistävää korvanseutuaan. Hän ei ollut osannut odottaa tällaista vastaanottoa. Petunian olisi pitänyt ottaa kiherrellen alusvaatteet vastaan ja mennä heidän makuuhuoneeseensa pukeutumaan johonkin uusista alusseteistä, mutta sen sijana vaimo oli käynyt häneen käsiksi. Vieläpä pikkuhousuilla. Riivatun mainokset. Seksikkäät alusvaatteet eivät suinkaan piristäneet kaikkien pariskuntien avioelämää vaan aiheuttivat parisuhdeväkivaltaa.

Brisélnaïsin kohtalo: prologi

Rating: K-15 korkeimmillaan seksikohtausten takia

Characters: Brisélnaïs "Brisie" Gérlier, Cassandré Brailmart, Glorie de Bonnendiex ja Safrénaïs Clarendiex

A/N:Aloitin nelisen vuotta sitten suunnittelemaan Marmorien-nimiseen kokonanaan kuvitteelliseen maailmaan sijoittuvaa ei-niin perinteistä fantasiatarinaa. Tässä ei olekaan mitään hyvän ja pahan välistä taistelua eikä edes sotimista, vaan tätä voisi luonnehtia chic litin fantasiaversioksi. En ole törmännyt ennen sellaiseen, joten siinä oli yksi syy miksi halusin aloittaa kirjoittamisen. En kuitenkaan tiedä miten lukija suhtautuu näin mullistavaan ideaan ja siksi kirja on toistaiseksi kesken; prologi + kahdeksan lukua. :D Olisin hyvilläni, jos joku viitsisi kertoa jotakin kautta minulle mielipiteen ideasta.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lavendessessa Hänen Ruhtinaallisen Majesteettinsa Safrend-Lavendienin aikakaudella

Eräs Lavendeissen pyövelikoulun oppilasasuntolan kamareista oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Kirjoitus- ja pukeutumispöydän laatikot oli vedetty auki. Lakanat, paksu silkkitäkki ja päiväpeite oli taiteltu huolimattomasti lattialle. Höyhentyynyt näyttivät olevat putoamaisillaan vuodevaatteiden päältä. Kahteen matka-arkkuun oli heitelty koulutarvikkeita, ratsastuspukuja, alusvaatteita ja kenkiä laatikoissaan – talvi- ja kesäkäyttöön. Röyhelöreunaiset hameet, silkkialushameet ja hupulliset sametista ommellut päällyskaavut olivat kaikkia mustia, mustia kuin olemattomuus. Brisénaïsin olisi pitänyt pakata koulupukunsa siististi hänelle annettuun säkkiin uhritoimitusta varten, sillä ne olivat hameita myöten puolisääreen ylettyviä pikkutyön pukimia. Sitä vastoin hän oli heitellyt ja potkinut ahdistuneena koulupukujaan ympäri huonetta, joka ei ollut enää hänen.

Tänään hän siirtyisi tavaroineen toiseen oppilas-asuntolaan.

Brisélnäis oli löytänyt istuma-asennon, jossa alavatsaan ei koskenut kaiken aikaa hirvittävästi. Hänen jalkansa olivat koukussa ylävartalossa kiinni ja selkä pyöristettynä. Hän aukoi ja sulki neuvottomana emaloitua taskupeiliä, jota ei suinkaan käytetty apuna kaunistautumisessa. Peili oli lumottu siten että sen avulla pystyi juttelemaan ja näkemään kenet tahansa, jolla oli jonkinlainen taskupeili. Oppilailla ei kuitenkaan olisi saanut olla taskupeilejä Pyövelien sisäoppilaitoksen sääntöjen mukaan. Perheeseen, sukulaisiin ja ystäviin sai pitää yhteyttä vain kirjoittamalla kerran kuussa, mutta moni salakuljetti kotivierailuilta lumotun taskupeilin – yleensä mallioppilaatkin.

Mustanruskeat mantelisilmät ja nenä punoittivat tuntien itkemisestä eikä tyttö ollut viehättävämmillään. Kuitenkin hän oli ollut jo vauvaikäisestä lähtien niin kuvankaunis, ettei hänen uskonut olevan kotoisin Marmorienista sen enempää kuin isänsä – jolta hän oli perinyt kauneutensa – vaan Jumalten asuinsijoilta. Hän oli puhdaspiirteinen, hoikka, pitkä sekä pitkäraajainen, ja hänen naiselliset kurvinsa olivat alkaneet tulla vähitellen esiin. Hänestä olisi voinut tulla tanssijatar, koska hän liikkui sulavasti ja harkitusti. Valtoimenaan aaltoilevat luumunvioletit hiukset oli keritty ihan lyhyiksi kolme vuotta sitten ensimmäisenä koulupäivänä, hyväksi entiselle elämälle ja ne oli heitetty uhrirovioon kuoleman jumalan Gedricusin patsaan eteen. Hiukset olivat ehtineet kasvaa kolmessa vuodessa entiseen mittaansa selän puoliväliin, mutta tyttö jatkaisi silti hiusten kasvatusta ainakin lantiopituuteen asti.

Brisie kuivasi kyyneleensä nenäliinaan ja niisti nenänsä. Hänellä ei ollut henkisiä voimia ryhdikkäämpään istuma-asentoon.

Kenen perheenjäsenen kanssa hän puhuisi, vaikka kukaan ei pystynyt auttamaan häntä jaksamaan polulla, jota hänen oli kuljettava yksin? Brichelé-tädin, isän isosiskon kanssa joka oli aina ollut hänelle enemmän äiti kuin hänen oikea äitinsä, isän ensimmäinen vaimo Merliette? Cassandré-serkun kanssa, joka oli hänelle kuin sisko? Tädin poikien Mertrandin ja Alexandren kanssa? Isänsä kanssa?

Isä oli kaunein ja hurmaavin mies, jonka Brisie oli koskaan nähnyt. Bricél osasi kertoa hauskoja juttuja, kohteli tytärtään kuin pikkuprinsessaan ja oli lahjoittanut sieviä vaatteita. Isä ei ollut tiukka kasvattaja kuten tädin huumorintajuton aviomies Antoine eli chavalier Brailmart. Toisaalta isien ei ollut tarkoituskaan olla Bricél Gérlierien kaltaisia levottomia naissankareita, joiden oli lähdettävä vähäksi aikaa ulkomaille sotkettuaan raha-asiansa pahasti. Chavalier Gérlier ei ollut järin vahva luonne, se oli myönnettävä. Mies oli purskahtanut itkuun nähtyään kaksitoistavuotiaan tyttärensä hiukset kerittyinä. ”Mitä ne sadistit ovat tehneet sinulle, pieni kaunottareni…”, Bricél oli sopertanut kauhistuneena. ”Ja mitä muuta ne vielä tekevätkään?” Brisieen oli sattunut nähdä isänsä surullisena ja ahdistuneena, vaikka ne tunteet olivatkin osa jokaisen elämää. ”Olet liian komea itkemään kenenkään takia”, tyttö oli koettanut vitsailla lohdutukseksi, vaikkei siitä ollut apua.

Painajaiset hyökkäsivät yhtenään hänen uniinsa, ja isä kärsi niistä pahimmissa niin että kyyneleet virtasivat.

Isän kanssa hän ei ainakaan juttelisi.

Brichelé-tädin kanssa ei ollut sopivaa puhua kuukausittaisista naistenvaivoista, sillä hän oli sentään säätyläistyttö. Säätyläisnuoren ei ollut sopivaa puhua vanhempiensa ikäisten kanssa kuukautisista eikä eroottisesta kanssakäymisestä. Sinänsä tädin kanssa jutteleminen saattaisi rauhoittaa häntä. Huonohermoisen Alexandre-serkun ja veljensä tämä sai yleensä rentoutumaan lempeällä puhetavallaan ja auttamalla näkemään, miten kaikista vaikeuksista selvisi sisukkuudella.

Cassandré-serkun kanssa hänellä ei ollut korkeaa kynnystä jakaa tuntemuksia ja kokemuksia naiseksi kehittymisestä. Mutta pyövelin ammatti ruumiillistui Cassandrélle hupulla ja naamiolla tunnistamattomaksi kätkettynä viimeisenä tuomarina. Jos Brisie tokaisi: ”Nyt on entistä lähempänä että minusta tulee yksi pyöveleistä.” Cassandré-hupsu vain tuijottaisi häntä tietämättä onnitellako vai ottaa osaa, eikä tyttönen tietäisi olisiko hän enää kasvattisisko Brisie vai Gedricusin valittu neiti Brisélnaïs Gérlier. Muutenkin serkun oli vaikea päättää kutsuiko häntä lempinimellä vai Brïsélnaisiksi. Brisie tunsi tällä hetkellä vahvaa inhoa kasvattisiskoaan kohtaan ja kadehti samalla tavallista osaa. Hän päätti ettei ollut neiti Lintukotolaisen tukea ja myötätuntoa vaikka niin kauan kuin hänet oli teljetty Lavendeissen pyövelikouluun.

Mertrand ja Alexandre ymmärsivät sentään pyövelin työasun mustuuden alta löytyvän tuntevan adrielin, jolla oli omat pelkonsa ja heikkoutensa. Ei kuulostanut pahalta kun veljekset kutsuivat häntä kotivierailuilla neiti Pyövelittäreksi tai Kuoleman kauniiksi kasvoiksi. Hänen rakkaat serkkunsa! He olivat kultaisia kun saivat hänet nauramaan jatkuvalla pokkuroinnillaan. Häntä pelotti että hän unohtaisi ilman heitä miten naurettiin. Kumman tahansa veljeksen kanssa voisi jutella varmana, että sen jälkeen selviytyminen ei vaikuttanut yhtä epätodennäköiseltä.

Ensin hän koetti tavoittaa Mertrandin. Tämä olikin tavoitettavissa. Taskupeilistä näkyvällä nuorukaisella oli suklaanruskeat kainalopituiset hiukset, muta häntä olisi luullut Brisien isoveljeksi kasvonpiirteineen ja mustanruskeine mantelisilmineen, joitta tyttöjen kannatti varoa jolleivät he halunneet hullaantua.

”Hameenvaihto on edessä”, Brisie tokaisi koleasti vilauttaen pakkaamisen sekasortoa. Naistenvaivojen alettua tyttö ryhtyi pukeutumaan miltei nilkkapituisiin leninkeihin. Kaksikymmentä vuotta täyttänyt neito puolestaan kulki täysipituisissa leningeissä aikuisen naisen tavoin.

”Vielä äskenhän olit pikkutyttö”, Mertrand koetti hymähtää, mutta vakavoitui. Brisien mustat kulmat olivat kurtussa, ja raukka voi selvästi pahoin.

”Läheskään kaikkiin ei satu näin pahasti tai juuri ollenkaan. Oksensinkin kerran!”

”Inkivääriteen pitäisi helpottaa oloasi.”

”Join sitä kaksi kupillista tunti sitten. Parantaja lupasi kipujen helpottavan varmasti, mutta voin ehkä pahimmillani paremmin vasta huomenna. Vasta huomenna! Tunnen viiltävää kipua, kun joudun ottamaan monta askelta tai kumartumaan. Tätäkö joudun kestämään vähintään sataseitsemänkymmentä vuotta?!” Säätyläiset elävät jopa neljäsataavuotiaiksi.

”Olet hyvin järkyttynyt – tuota noin – kaikista suurista muutoksista. Siksi sinulla on noin kovat kivut ja sinua kuvottaa.”

”Toivotaan että arviosi osuu oikeaan.”

He olivat hetken vaiti.

Brisien kyyneleet alkoivat virrata uudestaan. Mertrandin kurrkua kurisi, koska hän ei päässyt serkkunsa luo. Brisie oli niin rikki, ettei hänen uskonut valitettavasti olleen ikinä onnellinen. Tällä kertaa Mertrand ihmetteli jälleen, miksi tytön syntymämerkkiä pidettiin jumalanlahjana, josta oli oltava hyvin kiitollinen. Syntymämerkki oli toistaiseksi tuonut pelkkää tuskaa serkulle, hänen saamiaan ystäviä lukuun ottamatta. Äiti osasi lähettää tyynnyttävää energiaa mailienkin päähän niille, joista välitti. Mertandinkin oli yritettävä samaa.

”Tiedätkö mitä äiti neuvoisi tekemään, kun on liian raskasta?” nuorukainen kysyi hyvin pehmeällä äänellä.

”Uhraamaan jollekin jumaluudelle tai jumaluuksille.” Brichelé-täti oli kunnioitettavan harras eikä kaikista voinut todellakaan sanoa samaa. Täti uhrasi päivittäin kodin suojelushengille ja lähes päivittäin jollekin Jumalalle tai Jumalattarelle. Uskonelämän kivijalka muodostui viidestä kohdasta, joista ensimmäinen ja tärkein oli Jumalten nöyrä kunnioittaminen ja Heidän iankaikkisen Valtiutensa myöntäminen. Ensimmäinen kohta toteutui Jumalten ja suojelushenkien saadessa säännöllisesti asianmukaiset uhrinsa.

”Astmodine voisi olla erityisen suopea sinua kohtaan.” Astmodine oli kauneuden, rakkauden ja eroottisten nautintojen jumalatar sekä prostituoitujen ystävätär.

Saattoi olla herjaavaa pitää jotain Jumaluutta muita tärkeämpänä, mutta Brisie kunnioitti silti eniten Astmodinea ja toivoi ansaitsevansa tämän Jumalattaren suosion tavallista runsaammilla uhrilahjoillaan.

”Pahoin pelkään, etten jaksa uhrata. Pyydän että uhraatte tämän kerran puolestani”, tyttö aneli hiljaa.

”Uhraamme varmasti Astmodinea miellyttävin uhrilahjoin, kaunokainen.”

”Minun olisi pitänyt saada pakatuksi aikoja sitten. Kohta joku opettajistani marssii luultavasti tänne pistämään minuun vauhtia enkä saa jäädä kiinni lumotun taskupeilin käyttämisestä.” Kun häneltä oli viety julmasti kaikki tärkeät tavarat – vaatteetkin päältä – lumottu taskupeili oli hänen tärkein aarteensa. Se oli hänen salainen yhdyssiteensä ulkomaailmaan. Hän lupasi serkulleen ottavansa huomenna uudestaan yhteyttä joihinkin perheenjäsenistään, ihan vain ilmoittaakseen olevan hengissä. Ennen hän oli tuntenut olevansa elossa, mutta nyt hän oli enää vain hengissä.

Hän oli juuri ehtinyt piilottamaan taskupeilin toiseen matka-arkuistaan, kun yksi opettajista tunkeutui synkkyyden sanansaattajana huoneeseen. Opettajan oli vielä pakko olla kylmin ja julmin Lavendeissen pyövelikoulun opettajakunnasta. Yvonne Breland, jolla olin niin kylmät jäänsiniset silmät ja ääni että hän olisi ehkä voinut jäädyttää oppilaat niille sijoilleen eläviksi jääveistoksiksi.

”Kaikkien tavaroidesi oli pitänyt olla pakattu, että tämä huone päästään siivoamaan odottamaan uutta asukasta”, opettajatar Breland sätti.

Brisie nosti päänsä ja mulkaisi opettajatarta uhmakkaasti kuin aikoen haastaa tämän kaksintaisteluun.

Opettajatar vain tuhahti ja kiskaisi tukistamalla hänet ylös. Tukistusote oli niin luja että Brisie ähkäisi kivusta. ”Sinulla on tasan viisi minuuttia aikaa pakata loppuun eikä sen pitäisi viedä niinkään kauan, koska osaat taikoa.”

”Pakkaa nyt tässä, kun kipu vie jär -”

”Vaiti, Brisélnaïs. Tottele. Naistenvaivat ovat yksi naisen elämän varjopuolista, kunnes olet teloittanut ensimmäisen kerran. Sen jälkeen sinulla ei ole enää koskaan niitä, sillä Kuoleman Majesteetti ottaa hedelmällisyytesi maksuksi lahjastaan.”

Oppilaan pakkaaminen oli keskeytyä hämmennyksestä. Kaikki nyt tiesivät etteivät pyövelit voineet saada lapsia, mutta hän kuuli ensimmäistä kertaa pääsevänsä viiden vuoden kuluttua eroon kuukausittaisesta rääkistä.

”Saat pitää yhden päivän sairaslomaa, että sinulle saadaan hankittua säädylliset pukimet”, opettajatar Breland virkkoi. ”Sinulla ei ole mitään asiaan uuden huoneesi ulkopuolelle pikkutyön hameissa ja ilman korsettia. Tarvitset uusia kenkiäkin, joissa on vähän korkoa.”

Brisie nyökytteli. ”Ehdin pakkaamaan matalakantaiset kenkäni tähän isompaan matka-arkkuun. Piika ei maininnut kengistä mitään heittäessään säkin minulle.”

”Siinä piiassa on oltava ihmisverta!” opettajatar totesi halveksivasti. Mikäli jossain adrielissa sanottiin olevan ihmisverta tai tämän käyttäytyvän kuin ihminen, tätä pidettiin vajaaälyisenä. Haltiat ja kääpiöt suhtautuivat ihmisiin paljon suopeammin, mutta adrielit eivät pitäneet ihmisiä juurikaan eläimiä parempina.

Minulle on aina opetettu että ihmiset ovat vulgaareja surkimuksia, mutten voi muodostaa omaa käsitystäni, ennen kuin olen nähnyt ihmisiä ja tarkkaillut heidän puuhiaan, Brisie ajatteli. Hänen oli hillittävä haluaan kysyä kuinka montaa ihmismoukkaa opettajatar Breland oli joutunut sietämään silmissään.

”Kukaan piioista ei ehdi auttamaan sinua tavaroidesi kanssa. Siirrät ja purat ne ominesi nuorten asuntolaan, toiseen kerrokseen, huoneeseen viisikymmentäyhdeksän.”

Tyttö niiasi vastentahtoisesti opettajatar Brelandille kuten aina. ”Kyllä, opettajatar Breland.”

Brisie lähti entisestä huoneestaan ilmassa leijumaan loihdittuine matka-arkkuineen katsomatta kertaakaan taakseen. Lasten asuntolan huone ei ollut ikinä tuntunut hänen huoneeltaan. Uusi huonekaan ei varmasti tuntuisi, vaikkei hän kapinoisikaan kiihkeästi kohtalon tyranniaa vastaan.

Pihalla hän törmäsi ystäviinsä Armandien Theréchartiin ja Glorie de Bonnendiexiin. He olivat polvistuneet rukoustyynyille Gedricus-jumalan kolmemetrisen patsaan eteen. Marmorinen jumalankuva istui valtaistuimella, jonka kädensijat oli veistetty kallojonoiksi. Kuoleman Majesteetin jalkarahiksi oli veistetty sarvipäinen lohikäärmeen pääkallo. Suitsukkeet paloivat uhripaadella jumalankuvan edessä. Hänen ystävänsä lausuivat yhteen ääneen kiitosrukouksen, mikä meni pahasti yli hänen ymmärryksensä. Brisie uhrasi Gedricusille vain koulun pakollisissa uhritoimituksissa. Kaikki kuolivat lopulta – jopa tuhatkin vuotta elävät lohikäärmeet, niinpä hän ei keksinyt mitään syytä uhrata Gedricusille ja rukoilla tuota jumalaa, ellei toivonut jonkun kuolevan. Tähän mennessä hän ei ollut vihannut ketään niin paljon kuin että joku joutaisi hänen puolestaan kuolemaan. Hänelle riittäisi että neiti Breland siirtyisi opettamaan Dalsantin kaupungin pyövelikouluun.

Brisie ohjasi matka-arkkunsa laskeutumaan maahan ja istuutui toiselle hartiat lysyssä. Armandienin ja Glorien uhritoimitusta ei tohtinut sentään häiritä. Hän voisi odottaa sen verran.

Armandien laittoi pyytämättä vuodevaatteet uuteen vuoteeseen, johon mahtui kaksikin nukkumaan, ellei toinen nukkuja ollut kovin levoton huitoja. Glorie taas alkoi purkaa Brisélnaïsin matka-arkkua, joka huvitti nuorempaa tyttöä. ”Bonnendiexin markiisi kauhistuisi, jos hän näkisi veljentyttärensä kamarineidon tehtävissä”, hän hihitti.

”Se mikä tapahtuu Pyövelikoulussa, jää Pyövelikouluun”, Glorie oli huokaisevinaan ja nolostelevinaan helpotuksesta.

Hänellä oli arvokas ja melodinen puhetapa, ja hänen alabasterihipiänsä hohti luonnostaan eteerisesti niin kuin kaikkien ordistien – etuoikeutettujen iho. Puolittain kiinni olevat eebenkutrit symbolisoivat neitsyyttä, jonka hän menettäisi koulun jälkeen Ordisteneidon juhlassa. Hänen syvällä oleviin jadesilmiinsä oli tatuoitu silmänrajaukset kuukautisten alkamisen jälkeen. Säätyläisnuorille – pojille sekä tytöille tatuoitiin aina silmänrajaukset yläluomelta alaluomelle, piakkoin myös Brisielle.

Armandien lähtisi koulusta jo kahden vuoden kuluttua, sillä vaaleahiuksinen nuorukainen oli ollut kolmatta vuotta koulussa Brisien aloittaessa opintiensä. Nuorukaisen rakkain harrastus oli Lavendessen kaupunkien historian tutkiminen. Näin ollen oli varsin todennäköistä että hänestä olisi voinut tulla historioitsija tai historian opettaja, elleivät jumalat olisi päättäneet toisin.

”Tulen vihaamaan tätäkin huonetta sydämeni kyllyydestä”, Brisie totesi irvistäessään katkerasti kiskaisten paksun täkin terävään leukaansa asti. Nukkuessaan tässä kamarissa hän näkisi vielä aiempaa karmeampia painajaisia. Hän oli vielä surullisempi, pettyneempi ja vihaisempi kuin silloin kun hänet oli teljetty maailmaan ankarimpaa sisäoppilaitokseen.

Pyövelikoulun lasten asuntolan ruokasaliin oli vaihdettu mustat samettiverhot, pitkät pöydät oli peitetty mustin pöytäliinoin ja maljakoissa oli hautajaiskukkina suosittuja verililjoja. Paikalla oli hiuksensa paksulla hunnulla peittänyt Gedricusin papitar soittamassa cembaloa ja saman kultin lyhythiuksinen pappi laulamassa. Papilla oli kaunis mutta kalsea ja pelottava lauluääni, jota ei olisi ainakaan halunnut kuunnella ennen nukkumaanmenoa.

Uudet oppilaat oli kylvetetty rituaalisesti kylpyvedessä, jossa oli salviaa. Sitten heidät oli puettu koreasti miniatyyrisulhasiksi ja -morsiamiksi koulun hautajaispitoihin. Tyttöjen leningeissä oli laahukset ja lyhyiksi nyrhityillä kutreilla oli mustista ruusuista ja verililjoista punotut seppeleet. Poikien päällyskaavun napinläven koristeena oli samoja kukkasia. Vanhemmatkin oppilaat oli puettu morsiamiksi ja sulhasiksi. Heidän hiuksensa olivat ehtineet kasvaa vuodessa tai kahdessa puolipitkiksi.

Lapset seisoivat piirissä korkean marmorikatafalkin ympärillä opettajineen laulamassa virsiä avonaiselle ruumisarkulle. Siellä ei ollut ruumista, vaan kaksi realistisen näköistä nukkea – adrieltyttö ja -poika. Nukeilla oli kauniit silkkivaatteet ja aitoja jalokivikoruja kuten oikeilla ordistelapsilla sekä kutreinaan aitoa hiusta. Ensisilmäyksellä pikkutytöt olisivat rakastuneet nukkearistokraatteihin, kunnes huomasivat miten tyhjä ja kuollut katse niillä oli jopa nukeiksi.

Yksi uusista oppilasta puuttui ruokasalista. Hänen nimensä oli Brisélnaïs Gérlier, mutta perheenjäsenet kutsuivat tyttöä Brisieksi. Lavendessen Pyövelikouluun ei ollut pitkään aikaan tullut yhtä kiitämätöntä ja uhmakasta oppilasta. Tyttö oli kirkunut hysteerisenä olevansa Gedricusin kiroama ja syytti kasvattivanhempiensa hylänneen hänet. Kokoajan hän yritti paeta alistumatta ymmärtämään, ettei Pyövelien sisäoppilaitoksesta ollut mahdollista paeta. Hänen oli ollut välttämätöntä langettaa jähmettävä loitsu, jotta luumunvioletit kiharat päästiin kerimään. Hiustenleikkuun ajan hän oli itkenyt lohduttomammin kuin kukaan muu, joskin hänen hyvin ilmeikkäät silmänsä olivat kaventuneet raivosta murhanhimoisiksi. Selkeästi hän oli toivonut kiihkeästi kaikkien sadistiopettajiensa kärsivän kostoksi.

Brisélnaïs oli pukenut rituaalikylvyn jälkeen ripeästi alusvaatteet ja sujauttanut kengät jalkaansa, mutta hän väisti yhtenään opettajatar Clermonin yrittäessä pujottaa mustan prinsessamekon hänen ylleen. Tummahiuksinen nainen peitti mestarillisesti ärtymyksensä, sillä lommoposkiset kasvot pysyivät ilmeettöminä ja ääni rauhallisen viileänä. Ellei opettajatar Clermon olisi todennut: ”Olkoon sitten niin. Haen opettajatar Brelandin tänne.” hermojen pettämistä ei olisi huomannut. ”Huomaat hyvin pian, että sinun olisi kannattanut totella minua!” opettajatar huoahti miltei myötätuntoisesti ja pudisti päätään tyttölapsen varomattomuudelle.

Tuota pikaa hän palasi mukanaan nainen, joka oli kuin jääkuningatar mustissa kaavuissaan. Brisélnaïs tunsi pelkoa ja kylmyys tunkeutua hänen luihinsa asti tämän opettajattaren takia. Opettajatar Brelandin tavasta kantaa itsensä, katseen syvyydestä ja pitkän kaulan törröttävästä rustoryppäästä näki hänen korkean ikänsä. ”Minusta olisi voinut tulla Lavendessen Ylin Pyövelitär”, opettajatar muisteli silkkisesti, ”ellen olisi valinnut itselleni arvokkaampaa polkua. Olen opettanut kolmesataa vuotta Kuoleman Herran valittuja – eikä minulla mennyt kuin kaksikymmentä vuotta oppia pistämään kaikkein hankalimmat oppilaat kuriin, hupsu tyttölapsi!”

Vanha opettajatar veti rennosti vyöhönsä kiinnitetystä tupesta samanlaisen tikarin, jollainen löytyi kaikilta tikarisotureilta. Joskaan hänellä ei ollut aikomustakaan käyttää maagista tikaria sillä tavalla kuin tyttö oli nähnyt sitä käytettävän.

Opettajatar Breland tarttui tytön oikeaan ranteeseen ja painoi kevyesti kyynärvartta tikarin teräpuolella. Valkeaan ihoon ei tullut pienenpientäkään naarmua, mutta Brisélnaïs kaatui tuskasta hallitsemattomasti vääntelehtivänä vanhan naisen jalkojen juureen. Opettajatar Clermonkin oli toki kylmä ja kova kouluttaja, ja silti hän koki että oli miltei väärin satuttaa noin suloista ja kaunista tyttöä, perheensä pikkuprinsessaa. Toisaalta täysin kiduttajansa armoilla olevan uhrin kärsimyksen katselemisessa oli myös jotain vääristyneen lumoavaa.

*****

Brailmartien sisäkkö ei onnistunut houkuttelemaan Cassandré-neitiä pois huoneesta. Puolentunnin kuluttua olisi oltava jo matkalla, jotta Brailmartit ehtisivät näkemään Narahlan kruununprinssin Malwyndyrin seurueineen. Haltioiden kulttuuri tuntui kiinnostavan Cassandréa, koska hän oli omatoimisesti opetellut haltioiden yhteisen kielen narahlan alkeita ja oli kinunnut vähän aikaa sitten teettämään itselleen haltiatyylisen leningin.

Cassandré oli ollut viimeiset kolme päivää allapäin, koska Brisélnaïs oli purkanut omaa ahdistustaan ilkeilemällä serkulleen peilistä käsin. Brisélnaïsille oli vastikään tatuoitu leveät kissamaiset silmänrajaukset ja hän oli alkanut pukeutua nuoren neidin hameeseen. Korsetti tuntui Brisiestä epämukavalta, mutta jyrkensi ainakin viettelevästi naisruumiin kurveja, niinpä hän uskoi tottuvansa aikanaan siihen. Cassandré oli miltei vuoden serkkuaan vanhempi, joten hän oli kyllästynyt olemaan perheen pikkutyttö. Kasvattisisko oli tuhahtanut pilkallisesti hänen olevan hameidenvaihdon jälkeenkin edelleen se sama pikkutyttö, joskin kypsemmän näköinen. Brisie voi omien sanojensa mukaan melkein pahoin sitten kun Cassandrén vuoro olisi tuskailla miten kivulloista oli kehittyä naiseksi. Opettajatar Jääsilmä opettaisi varmaan mielellään henkilökohtaisesti tuollaiselle sinisilmäiselle pikkutytölle, mikä olisi oikeasti kivuliasta. Brisie-serkku epäili ettei hänen kannattaisi haaskata vastaisuudessa kovin usein aikaansa peilikeskusteluihin pumpulissa kasvaneen hanhen kanssa.

Rouva Brailmart nuhteli veljentytärtään ilkeilystä, mutta hän vain tuhahti ylimielisesti eikä aikonut pyytää anteeksi. Hänen mielestään ainoastaan ”Cassandré-raukalla” saattoi olla anteeksipyydettävää, sillä juuri tämän kanssa puhumisen seurauksenahan hän vajosi vielä syvemmälle synkkyyteen.

Cassandré oli vetänyt paksut vuodeverhot kauttaaltaan vuoteensa ympärille ikään kuin piilotellakseen apeutta. Rouva Brailmart siirsi vähän vuodeverhoja ja istuutui sängyn laidalle. Tyttö oli käpertynyt kyljelleen makuusijalle pehmolelukissa kainalossa. Kissa oli ollut hänen lahjansa kuusi vuotta täyttäneelle Cassandrélle. Tytär ei ollut lainkaan äitinsä näköinen. Rouva Brailmartin nutturalle kootut kutrit olivat luumunvioletit, silmät lähes mustat ja kasvot ovaalit kuten Bricél-enolla ja Brisélnaïsilla, tosin hän ei ollut yhtä kaunis ja hurmaava. Chavalier Brailmartilla taas oli vahvat leukaperät, tummanruskeat hiukset ja usvanharmaat silmät, valppaat kuin tehokkaalla vahtikoiralla. Cassandrén kasvot olivat sydämenmuotiset, kiharretut kutrit kinuskinruskeat ja pyöreät ja suuret silmät yönsiniset.

Brailmartit olivat adoptoineet orvoksi jääneen porvaristyttö Cassandrén, jonka vanhemmat olivat hukkuneet. Heillä oli ollut ennestään kaksi poikaa – kuusivuotias viikari Mertrand ja neljävuotias Alexandre. Onnen jumalan Dinariuksen temppelin eräässä esirukouspyynnössä oli pyydetty pienelle orpotytölle uudet, rakastavat vanhemmat, kun Brailmartit olivat ottaneet osaa jumalanpalvelukseen. Orpotytön kohtalon surkuttelu oli lyhentänyt niin monta kertaa Brichélen yöunet, että oli halunnut selvittää esirukousta tarvinneen pikkutytön henkilöllisyyden. ”Eiköhän meillä ole tilaa noin somalle nappisilmälle”, chavalier Brailmart oli myöntynyt, kun tyttö oli esitelty heille orpojen turvakodissa. Juuri Antoine olisi toivonut enemmän lapsia, mutta vaimo oli saanut tarpeeksi raskaana olemisesta.

Perhe ei ollut päästä ajoissa lähtemään. Vihdoin Cassandré piristyi, sillä hänen kaltaisensa tyttö pääsi sentään hyvin harvoin näkemään haltiakuninkaallisia ja -ylimyksiä. Tällaista onnenkantamoista hän oli toivonutkin. Hän oli lähes yhtä innostunut Lavendessen ruhtinasperheen – Ruhtinas Safrend-Lavendienin, Ruhtinatar Narahxien (syntyjään Walreenin Narahxe) ja kruununprinssi Lavendictin näkemisestä.

Ruhtinasperhe pysytteli suljettujen porttien takana Lavendeissen palatsin pihalla hoviväkineen ja tikari- ja tulisotureista muodostettuine henkivartiostoineen. Hallitsijan tuli- ja tikarikaartin sotureita parveili smaragdinvihreissä asekaavuissaan Palatsiraitilla katselemassa väkijoukon perään.

Naispuoleinen ulkoministeri de Wahlmond ratsasti Narahlan Malwyndyrin seurueen edellä. Haltiaprinssin henkivartiosto marssi ulkoministerin jäljessä ja Malwyndyrin seurue oli jakaantunut Ruhtinas Safrend-Lavendienin lähettämiin vaunuihin, joiden kuomut oli laskettu alas. Kaksi ylhäistä haltiaa soitti luuttua ja harppua ensimmäisissä vaunuissa. Olisipa Cassandré kuullut soiton kunnolla yrittääkseen painaa kaikki sävelet mieleensä.

”Soittavatko nuo haltia-aristokraatit jotain narahlalaisia perinnekappaleita?” Mertrand kysyi yllättävän kiinnostuneena. Musikaalisen lahjakkaalla nuorukaisella oli kaunis lauluääni ja hän oli kenties vielä taitavampi soittamaan cembaloa.

”Eivät”, Cassandré arveli. ”Katsokaapa tuota vaaleahiuksista haltialordia, joka lukee pergamenttiä. Haltioiden prinssi on kirjoittanut varmaankin runon maastamme kuten haltioilla on tapana valtiovierailuilla, ja sitä säestetään luutulla ja harpulla.” Runous oli ehdottomasti haltioiden kulttuurin sielu, heidän taiteensa korkein muoto.

Pikkusisar oli yhtä aurinkohymyä ihastellessaan kruununprinssi Malwyndyria loisteliaine seurueineen. Cassandré oli siinä mielessä erikoisen tapaus, ettei hän suinkaan haaveillut lavendesselaisen ordistevaltiattaren osasta, vaan hän toivoi sen sijaan olevansa narahlalaisen haltiaylimyksen vaimo keijukaispuvussa ja koruissa, joiden timantit olivat kuin kastehelmiä.