Lihan himo 15.luku

Ovela murha


Jättiläiset olivat tulleet pimeyden lordin puolelle, ja hän kutsuisi ne jossain vaiheessa takaisin. Pimeyden lordi oli ollut vähän aikaa tyytyväinen kuolonsyöjien aikaansaannoksiin, mutta tyytyväisyyttä ei ollut kestänyt kauaa.

Lucius oli langettanut hänen käskyjensä mukaisesti komennuskirouksen erääseen salaperäisyyksien osaston työntekijään, Broderic Ennukseen. Kun Ennus oli yrittänyt varastaa ennustuksen, oli tapahtunut komennuskirousta hälventävä täräys. Ennuksen aivot olivat menneet sekaisin, ja tämä oli menettänyt puhekykynsä. Tällä hetkellä Ennus makasi Pyhän Mungon Taikavahinkojen osastolla tuijottelemassa kattoon.

Pimeyden lordi ei peitellyt tyytymättömyyttään Bordeaux Averyn ja Lucius Malfoyn suhteen. Hän käytti päivänsä juonien verkon kutomiseen, kulutti siihen kuukausia. Lordi Voldemort oli tällä hetkellä neuvoton, koska hän eivätkä sen enempää hänen kuolonsyöjänsä eivät kyenneet keksimään uusia keinoja ennustuksen saamiseksi.

Lestranget olivat menneet Azkabaniin mieluummin kuin kääntäneet selkänsä hänelle, heidän herralleen. Monet muutkin kuolonsyöjät viruivat ahtaissa selleissään. Dolohov, Mulciber, Rookwood ja Travers… Se päivä jolloin hän repisi Azkabanin auki koettaisi vielä, joten hänen vihollisensa saisivat lisää syitä olla peloissaan.


***

”Rouvalle on tullut vieras”, kimitti kotitonttu.

”Tulkoon sisään”, savuketta poltteleva Narcissa sanoi. Vieras oli varmaan joku heidän tuttavistaan, esimerkiksi rouva Avery. Näennäisen tyyni Lucius luki sanomalehteä kynttilöiden valossa.

”Oljo on tullut tapaamaan Cissy-neitiä”, vanha kotitonttu sanoi härkäsammakkomainen ääni täynnä kunnioitusta.

Oljon tulolla oli selvästi joku tarkoitus, sillä kotitontut eivät poistuneet tuosta noin isäntäperheidensä kotoa. Narcissa päätti hylätä hetkeksi kylmän ulkokuorensa ja heittäytyä Cissy-neidiksi. Hän osoitti kotitontulle yhtä brokadilla päällystettyä käpäläjalkaista jakkaraa.

”Istu ihmeessä alas ja ota keksi.”

Kotitonttu ei arkaillut noudattaa Narcissan käskyä.

Lucius oli taitellut sanomalehtensä pöydälle ja silmäili närkästyneenä vanhaa kotitonttua. Kuvitella, saastaisiin riepuihin pukeutunut kotitonttu istumassa heidän kartanonsa seurusteluhuoneessa.

”Mitä hittoa?” Lucius sähähti. ”Mitä tuo kotitonttu täällä tekee?”

Kotitonttu kiirehti kumartamaan. ”Ei herran tarvitse kiihtyä. Oljo tuli tänne koska haluaa palvella Cissy-neitiä ja herra Malfoyta.”

Narcissa naurahti; aviomiehen asenne huvitti häntä. ”Voi sinua, Lucius. Oljo palveli aikanaan setäni perhettä.”

”Minulla ei ole tapana opetella toisten kotitonttujen nimiä - hyvä kun muistan omiemme nimet”, Lucius tuhahti.

”Sinun ei tarvitse piitata herra Malfoysta, Oljo”, Narcissa virkkoi. ”Tänään hänellä sytyttää tavallista hitaammin. Kerropa nyt mitä sinulle kuuluu.”

Oljo punastui mielihyvästä. Koskaan aikaisemmin kukaan ei ollut kysynyt sen kuulumisia.

”Oljo on asunut nämä kaikki vuodet Mustien sukutalossa. Oljo asui vuosia yksin Mustan emännän kuoleman jälkeen. Sitten viime kesänä Sirius-herra palasi kotiin. Se sika!” kotitonttu jupisi. ”Myöhemmin tuli lisää velhoja - kaikenlaista roskasakkia. Ne puuhaavat jotain pimeyden lordia vastaan, mutta Oljo ei tiedä tarkalleen, sillä Oljolle ei kerrota juuri mitään.”

Lucius löi kätensä yhteen. Kotitontun ilmaantuminen oli odottamaton käännekohta. Narcissa oli ollut oikeassaan sanoessaan, että hänellä sytytti hitaasti. Kaikenlainen roskasakki puuhaamassa jotain pimeyden lordia vastaan. Ei voinut olla kyse mistään muusta kuin kiltalaisista ja heidän päämajastaan. Lucius oli löytänyt keinon, jolla pääsisi takaisin pimeyden lordin suosioon.


***

Pyhän Mungon parantajien mielestä Ennuksessa alkoi tapahtua todellista edistymistä, koska tämä tuntui saavan puhekykyään takaisin. Se ei sopinut pimeän lordille.

Lordi Voldemort seisoi kookkaan kirjoituspöytänsä ääressä huuleton suu puristuneena vinona nykiväksi viivaksi.

”Broderick Ennuksen kerrotaan olevan paranemaan päin”, pimeyden lordi totesi viiltävästi. ”On vain ajan kysymys milloin hän saa puhekykynsä takaisin ja kertoo, että Lucius on lähettänyt hänet varastamaan ennustuksen. Lordi Voldemort ei voi ottaa riskejä. Macnair ja neiti Lavenham, te saatte kunnian lopettaa ystävämme Ennuksen.”

”Kyllä, mestari”, Walden sanoi nöyrästi.

Sitä vastoin Erica avasi suunsa, mutta ei lausuakseen kahta myöntyvää sanaa. ”Miksi herrani suo minulle näin suuren kunnian? En ole ikinä tappanut ketään… osallistunut murhaan.”

Pimeän lordi kuljetti pitkäkyntistä sormeaan naisen kaartuvalla joutsenkaulalla. Naisen iho nousi kananlihalle, sillä Erica tunsi pelon hipaisun.

”Vastaus sisältyy kysymykseesi: juuri siksi. Haluan nähdä onko sinusta murhaan, nähdä oletko kyllin paatunut toteuttamaan minun tahtoni. Tappaminen on mielenkiintoista. Murhan suunnittelu on taidetta kauneimmillaan”, mestari lausui pehmeästi. ”Lordi Voldemort on viimeaikoina ollut tyytyväinen teihin kahteen, ja siksi hän antaa armollisena valtiaana vapaat kädet palvelijoilleen.”

”Olenkin aina ollut sitä mieltä, että pimeyden lordilla on huumorintajua”, Erica totesi kyynisesti, kun he kaikkoontuivat pimeyden lordin luota.

”Ihan helvetisti”, Walden irvaili mustia viiksiään sormeillen.

He eivät ikimaailmassa olisi tohtineet sanoa mitään tuon suuntaistakaan pimeyden lordin edessä. Waldenin Lontoona asunnossa he pohtivat erilaisia keinoja Ennuksen murhaamiseksi. Erica poltti ketjussa silkasta hermostuksesta.

”On päivänselvää, että hänet pitää murhata mahdollisimman huomaamattomasti”, Erica sanoi.

”Voisimme tainnuttaa pari parantajaa ja muuttua monijuomaliemellä heidän kaksoisolennoikseen. Sitten vain menisimme Ennuksen osastolle vaikka tukehduttamaan hänet tyynyllä.

”Monijuomaliemessä on kyllä järkeä, mutta sen valmistamiseen menee kuukausi. Siinä vaiheessa Ennus saattaa olla toipunut.”

”Iskunkiertokujalla on jokin kauppa, josta saa lientä.”

”Silti, Walden. Ennus tuskin on yksityishuoneessa. Joutuisimme tappamaan ne muutkin, sillä varmasti jollain niistä saattaa olla puheenlahjat tallella, joten voimme unohtaa koko idean.”

”Yksi vaihtoehto on myrkytettyjen konvehtien tai vastaavien vieminen Mungoon, mutta ne syynäävät varmasti melko tarkkaan potilaille vietävät konvehdit myrkkyjen varalta. Että tähän loppuivat minun ideani.

”Kai me jotain keksimme - pakosta”, Erica huokaisi.

Monen ketjussa poltetun savukkeen ja parin tuliviskilasillisen jälkeen he olivat kuitenkin kehitelleet niin täydellisen murhan, ettei suunnitelmassa ollut pienintäkään aukkoa. Heidän täytyi enää vain panna suunnitelmansa käytäntöön. Niinpä Erica pihisti kutsuloitsulla hiuksia jästimieheltä ja -naiselta. He ostivat monijuomalientä eräästä hyvin kyseenalaisesta Iskunkiertokujan liikkeestä kaiken muun tarvittavan ohella.

”Olkaa sitten varovaisia tämän pirunnuoran kanssa”, pitkänaamainen nainen valisti kääriessään pistokasta pakettiin.

Erica nyökytteli ja otti paketin kannettavakseen. Sen jälkeen he lähtivät siivottomasta liikkeestä, joka oli täynnä ruukuissaan olevia toinen toistaan vaarallisempia kasveja. Ulko-oven yläpuolella repsotti kyltti G.S.

Aamupäivällä jouluaattona Erica ja Walden tekivät lähtöä Pyhään Mungon taikatautien- ja vammojen sairaalaan. Erica tuijotti peilikuvaansa epäuskoisen huvittuneena. Hän ei näyttänyt omalta hoikalta ja kurvikkaalta itseltään, vaan itsensä vastakohdalta. Kaunotar oli muuttunut pitkäksi, vartaloltaan romuluiseksi hirvitykseksi, jonka hartiat ja käsivarret olivat tavattoman miesmäiset. Pää oli pyöreä ja raskastekoinen, suuri suhteessa muuhun vartaloon. Erican nenä oli kookkaana punoittava perunanenä. Kulmakarvojen paksuina rehottavien viivojen alta katselivat likaisenruskeat silmät. Erican hiukset olivat harmaanruskea lyhyt polkka paksuine etuhiuksineen. Säkkimäisenä roikkuva tweedkaapu korosti sen rumanpuoleisen keski-ikäisen naisen tätimäisyyttä, joksi Erica oli muuttunut.

”Voi helvetti!” Walden manasi omaa peilikuvaansa. ”Tämä on kyllä viimeinen kerta, kun teen mitään tällaista!”

Waldenista oli tullut hintelä harvahiuksinen mies, keski-ikäinen hänestäkin. Hän oli kutistunut merkittävästi melkein 190 senttisestä itsestään. Nyt hän oli Ericaa päätä lyhyempi ja paljon laihempi. Ensivaikutelma oli höpsähtänyt ja hajamielinen lukutoukka, jollaista todellinen Walden Macnair ei ollut nähnytkään.

Mies otti pakettiin käärityn pirunnuoran. Erica, joka oli ollut ilmiömäinen muodonmuutoksissa oli taikonut monihaaraisen kasvin muistuttamaan harmitonta livahtajakukkaa. Silti se oli edelleen vaarallinen pirunnuora, joka kuristaisi kaikki siihen koskevat ihmiset.

Pyhään Mungoon pääsi vanhanaikaisen Sovitus & Walelu Oy -nimisen tavaratalon kautta. Tavattoman rumalle mallinukelle piti vain sanoa jotakin. He astuivat ikkunalasin läpi ja katosivat kadulla kävelevien jästien huomaamatta. Kylmän vesilevyn tapaisen läpi pääsi lämpimänä ja kuivana toiselle puolelle.

Sairaalan ruuhkainen vastaanottoaula oli täynnä lukemattomilla, huteroilla puutuolien rivistöillä istuvia noitia ja velhoja lukemassa vanhoja aikakausilehtiä. Osa näytti lähes tavallisilta, osalla puolestaan oli kuvottavia epämuodostumia, jotka olisivat voineet saada herkimmät oksentamaan. Tuolirivien välissä liikkui limetinvihreisiin kaapuihin pukeutuneita parantajia esittämässä kysymyksiä ja tekemässä muistiinpanoja lehtiöihinsä.

Jonoa oli kerääntynyt tiskin eteen, jossa istui tympeä ja pullea vaaleahiuksinen nainen yläpuolellaan kyltti, jossa luki tiedustelut. Walden ja Erica sivuuttivat jonon ja menivät lukemaan sairaalaan opastaulua.

OMAEHTOISET ONNETTOMUUDET……………………………….Ensimmäinen kerros
Noidankattiloiden
räjähdykset, taikasauvojen
takapotkut, luutakolarit jne.

OTUSTEN AIHEUTTAMAT
ONNETTOMUUDET……………………………….Toinen kerros
Puremat, pistokset,
Polttamat, juuttuneet
piikit jne.

TAIKABASILLIT……………………………………..Kolmas kerros
Tarttuvat taudit,
Esim käärmerokko,
risasieni jne.

LIEMI- JA KASVIMYRKYTYKSET……………….Neljäs kerros
Kuumanrakkulat, yletön
ylenanto, hillitön
Hihitys jne.

TAIKAVAHINGOT…………………………………. Viides kerros
Sitkeät manaukset,
herja, hutiloitsut jne.

VIERAILIJOIDEN TEEHUONE/
SAIRAALAN PUOTI…………………………………Kuudes kerros

JOS ET TIEDÄ MINNE MENNÄ, ET KYKENE PUHUMAAN NIIN ETTÄ SIITÄ SAA SELVÄÄ TAI ET MUISTA MIKSI TULIT TÄNNE, AULANOITA AUTTAA KERNAASTI.

”Tosi avuliaan näköinen onkin”, Erica tuhahti.

Waldenin höpsähtäneet kasvot olivat rypistyneet mietteliäiksi. ”Ennuksen täytyy olla viidennessä kerroksessa eli Taikavahingoissa - niin sen täytyy olla”, hän järkeili.

”Totta.”

He suuntasivat kapeasta käytävästä lähtevään portaikkoon, jossa liikkui parantajia ja vierailijoita. Tultuaan viidenteen kerrokseen he työnsivät ovet auki ja astuivat osastolle. Erica kaivoi ostamansa kalenterin muhkuraisen käsilaukkunsa syövereistä; almanakassa oli tökerön näköinen kuvatus - olevinaan hevoskotka - jokaiselle kuukaudelle. Nainen onnistui saamaan raskastekoisille ja pulleille kasvoille leveän hymyn, joka pullisti paksuja poskia ennestään. Walden hymyili talttamaiset etuhampaat paljastavaa kestohymyä.

Harmaaraidalliseen työkaapuun pukeutunut nainen hääri käytävällä siivoamassa; moppi liukui itsestään naarmuuntuneella lattialle. Nainen ohjaili sitä laiskasti samalla kun luki jotain naistenlehteä.

”Päivää”, Erica tervehti kuuluvalla ja sietämättömän herttaisella äänellä, joka kaikui kimakkana käytävällä, ”onko täällä minkäänlaista lahjahuonetta, kun meillä olisi joululahjoja eräälle ystävälle?”

”Onhan täällä”, siivooja vastasi leppoisasti kohottaen katseensa lukemastaan lehdestä. Erican herttaisuus ei (kaiketi) vaikuttanut hänen mielestään teennäiseltä. ”Mutta miksette antaisi lahjaanne henkilökohtaisesti?”

”Meillä on valitettavasti kova kiire”, Walden oli pahoittelevinaan, ”mutta olisitko niin ystävällinen, että toimittaisit lahjamme?”

”Tietenkin toimitan. Todella huomaavaista, kun muistatte ystäväänne jouluaattona.” Siivooja otti kalenterin ja paketoidun ”livahtajakukan” vastaan katsomatta kenelle ne oli osoitettu. Hän ei huomannut pahantahtoista pilkettä Erican ja Waldenin silmissä. ”Oikein hyvää joulua teille molemmille!”

”Voi, sitä samaa sinullekin”, he toivottivat.

Joulun pyhinä Erica päivysti ahkerasti Pyhässä Mungossa milloin missäkin valepuvussa tiedustellen joka kerran Ennuksen vointia. Eräänä päivänä odotus palkittiin, koska murheellisen näköinen parantaja kertoi Broderick Ennuksen menehtyneen. Erica ja Walden kohottivat samana päivänä maljan ovelan murhan kunniaksi.

Pöydällä, jonka ääressä he istuivat, lojui postitusta vailla oleva kirje. Muutamat siistillä käsialalla kirjoitetut sanat muodostivat sen sisällön.Mestari, kun saatte tämän kirjeen ”ongelma” on poissa.
- E.L. ja W.M.


***

Useitten luihuisten päät olivat kumartuneet Päivän profeetan sivulla kymmenen olevan artikkelin ylle.TAIKAMINISTERIÖN TYÖNTEKIJÄ KUOLI TRAAGISESTI

Pyhän Mungon sairaala lupasi perusteellista tutkimusta eilen illalla sen jälkeen kun taikaministeriön työntekijä Broderick Ennus, 49, löydettiin vuoteestaan kuolleena ruukkukasvin kuristettua hänet. Paikalle kutsutut parantajat eivät kyenneet elvyttämään herra Ennusta, joka oli loukkaantunut työtapaturmassa joitakin viikkoja aikaisemmin.
   Parantaja Miriam Strout, joka oli tapahtuma-aikaan vastuussa herra Ennuksen osastosta, on erotettu määräajaksi täydellä palkalla eikä häntä tavoitettu eilen kommentoimaan tapahtunutta, mutta sairaalan tiedottaja antoi seuraavan lausunnon:
   ”Pyhän Mungon sairaala pahoittelee syvästi herra Ennuksen kuolemaa. Hänen tilansa kohentui vakaasti ennen tätä traagista onnettomuutta.
   Sairaalassa on tiukat ohjeet osastoille sallituista koristeista, mutta vaikuttaa siltä, että parantaja Strout ei joulukiireiden keskellä huomannut herra Ennuksen vuoteen vieressä olevan kasvin vaarallisuutta. Kun herra Ennuksen, puhe- ja liikuntakyky kohentuivat, parantaja Strout kannusti häntä hoitamaan kasvia itse, tietämättä että kasvi ei ollut harmiton livahtajakukka vaan pirunnuoran pistokas, joka vielä toipilaan herra Ennuksen koskettua sitä kuristi tämän välittömästi.
   Pyhän Mungon sairaala ei osaa vielä sanoa, mistä kasvi oli tullut osastolle, ja pyydämmekin kaikkia asiasta jotakin tietäviä ottamaan yhteyttä.”

Kukaan ei osaisi yhdistää jouluaattona vieraillutta ”pariskuntaa” Erica Lavenhamiin ja Walden Macnairiin, joten heitä oli mahdotonta saada kiinni. Ne ulkopuoliset, joilla oli tarpeeksi päättelykykyä kykenivät korkeintaan yhdistämään kuolonsyöjät tähän traagiselta onnettomuudelta vaikuttavaan ovelaan murhaan.

Kristianus Macnair sormeili kasvuvaiheessa olevia mustia viiksiään ja voimakasta leukaa pystynä raidoittavaa ohutta partaviivaa. ”Siinä ei ole mitään uutta, että isä on tämän murhan takana”, nuorukainen ylpeili, ”mutta Erica-tädistä ei heti uskoisi.”

”Niinpä. Hän on paljon kylmäverisempi kuin kuvittelisi”, Kristianuksen Beata-serkku sanoi vaimeasti. Tyttö lukeutui niihin ihmisiin, jotka eivät ikinä kykenisi osallistumaan murhaan.

”Minä ainakin pystyisin tappamaan, tuosta noin”, viidesluokkalainen Draco Malfoy venytteli.

”Pah! Olisiko sinusta oikeasti siihen - olisiko tosi paikan tullen, Draco?” Waldenne Avery kysyi kuivasti.


***

Azkabanin vankien pimeyden piirtoja poltteli. Pääkallon suusta tuleva käärme luikerteli heidän käsivarsillaan. Polte tuntui tervetulleelta, säteili muuhunkin ruumiiseen.

Bellatrix Lestrange hyväili omaa piirtoaan saastaisilla petolinnunkyntisillä sormillaan ja suuteli merkkiä yhtä kiihkeästi kuin rakastetun huulia. Hänen aviomiehensä Rodolfus Lestrange piteli ranteestaan kiinni katsellen käärmeen kiemurtelua. Rodolfusin pikkuveli Rabastan oli luonut katseensa kalterien takaa pilkistävälle taivaalle. Pimeyden piirto loisti myrkynvihreydessään Azkabanin velhovankilan yllä.

Vankilalinnoitus oli yhtäkkiä täynnä sortumisen ja murenevien kivien ääniä. Azkabanin vangit olivat kuulevinaan töminää, aivan kuin valtavia askelia. Kuulosti siltä kuin jättiläiset olisivat liikkuneet karulla saarella.

Rabastan hymyili katkerasti sellinsä varjoille. Neljäntoista vuoden aikana nuo varjot olivat alkaneet tuntua ystävien korvikkeelta. Hän tunsi jokaisen epätasaisuuden kivisessä sellissä, jokainen yksityiskohta oli tuttu. Osa hänen minä-kuvaansa. Pimeyden lordi vapautti hänet, jotta Rabastan voisi seurata verenperintöään olemalla Xavier Lestrangen poika. Vapaus oli hänelle vain vankilan ulkopuolista elämää. Hän saisi liikkua hieman vapaammin laajemmalla alueella, mutta näkymättömät kahleet sitoivat hänet pimeyden lordiin vannotun valan takia.

Bellatrix Lestrange lähti kenenkään estämättä sellistään. Harmaaraidallinen kaapu lepatti repaleisena voimakkaassa tuulessa. Vankilavuodet olivat riuduttaneet pitkän ja komean naisen. Iho pingottui kireästi nälkiintyneiden kasvojen päälle, ja yläreisiä hipovat mustat hiukset hapsottivat elottomina, mutta naisen silmien pistävyys oli säilynyt ennallaan. Bellatrix nauroi yhä vain kovemmin räkättäen.

Azkabanin vankila oli sortunut osittain. Bellatrix saattoi katsella esteettä rakennuksen yllä leijuvia ankeuttajia. Ne eivät aikoneet estää vankeja pakenemasta, sillä nekin tekivät lähtöä. Mantereella oli enemmän ihmisiä, enemmän tunteita, enemmän liikkumatilaa.