Pieleen meni
Vankeusvuodet olivat muuttuneet alle puolessa vuodessa pelkäksi muistoksi. Ne olivat olleet Rabastanille muuttumatonta sumua vailla poikkeuksia. Hänellä oli selkeitä muistikuvia vain kahdesta päivästä, tulopäivästä ja siitä päivästä, jolloin hän karkasi Azkabanista. Ajan olisi luullut pysähtyneen elleivät vuodet olisi näkyneet hänen tuntemissaan ihmisissä ja hänessä. Monien lapset olivat olleet leikki-ikäisiä tai pelkkiä sylivauvoja hänen jouduttuaan Azkabaniin. Nyt nämä lapset olivat nuoria aikuisia tai ainakin aikuisuuden kynnyksellä olevia teini-ikäisiä. Seurapiirirouvien kasvoille oli syöpynyt hienoisia juonteita, ryppyverkostojen alkuja. Harmaat suortuvat pilkistivät hiusten vallitsevan (luonnollisen tai keinotekoisen) värin seasta.
Rabastanin ollessa Erican seurassa muut ajankulkua kuvastavat seikat jäivät naisen olemuksen varjoon. Tummaverikön kasvojen harvat juonteet olivat niin huomaamattomat, ettei niitä huomannut kuin lähietäisyydeltä. Erica Lavenham oli liki muuttumaton, ennallaan. Viehättävinkään huora ei saanut häntä odottamaan seuraavaa tapaamista edellisen aikana kuten Erica sai. Hänen kaikki naisensa, seksikumppaninsa eivät pärjänneet edes yhdessä yhdelle ainoalle naiselle.
Rabastan muisti keskustelun, jonka hän oli käynyt Erican kanssa, kun nainen oli ollut toisen kerran Lestrangen sukukartanossa.
”Miksi sinä ryhdyit pimeyden lordin palvelijaksi?” hän oli kysynyt hyväillen rakastajattarensa kylkeä.
”Koin sen kohtalokseni, sillä nuorena näin unta pimeyden lordista”, Erica oli vastannut. ”Pimeyden lordi on osan kohtalo joko hyvässä tai pahassa. Elämän sisältö, jota ei välttämättä valita silkasta vapaasta tahdosta.”
Sitä Rabastan ei tiennyt, että Erica oli sanonut samalla tavalla Luciukselle. Naisen vastaus valoi eräänlaista rauhaa hänen mieleensä, koska monikaan ei olisi kyennet ilmaisemaan sanoin tuollaisia asioita. Kovin moni kuolonsyöjä jakoi hänen ja Erican kohtalon, joka oli ajanut heidät pimeyden lordin palvelijoiksi.
Azkabanin ulkopuolella Rabastan saattoi heittäytyä muistelemaan yksittäisiä hyviä muistojaan kuten Erican tyynyille viuhkamaisina leviäviä kiharoita, niitä hetkiä jolloin hän saattoi juoda päänsä täyteen…
***
Kuolonsyöjät väijyivät salaperäisyyksien osastolla. Kohta Potterin kakara ryntäisi tänne pelastamaan rakasta kummisetäänsä heidän herransa kynsistä. Pimeyden lordi oli oivaltanut voivansa käyttää hyväkseen hänen ja Potterin välillä vallitsevaa yhteyttä. Hän tiesi Potterin leikkivän mielellään taikamaailman nuorta sankaria. Pimeyden lordi oli osannut ennakoida Potterin kysyvän kotitonttu Oljolta Siriuksen olinpaikkaa, joten Malfoyt olivat laittaneet Oljon pidättelemään Musta pimeyden lordin käskystä.
Bordeaux, Rabastan ja Walden pysyttelivät tarkoituksella kauempana muista, jottei etenkään Bellatrix kuullut heidän keskusteluaan.
”Minä en ymmärrä miksi pimeyden lordi lähetti suurimman osan meistä tänne”, Walden sätti. ”Vittuako me tehdään täällä?”
”Olisi lähettänyt vaikka Carrowit ja Rowlen tai Yaxleyn, Kalkaroksen ja Rowlen”, Rabastan sanoi ja liu’utteli taikasauvaan pitkissä sormissaan.
Hän ei olisi halunnut tulla koko ministeriöön, koska ei ollut ollut kovinkaan kauan vapaalla jalalla.
”Jos Kalkaros sai käskyn pysyä poissa - tai mistä sitä koskaan tietää?” Walden sanoi.
Bordeaux ja Rabastan saattoivat kuvitella Waldenin suun vääntyvän halveksuvasti alaspäin valkoisen naamion takana.
”Ihme että pimeän lordi määräsi minutkin tänne, vaikka en ole viimeaikoina muuta kuin epäonnistunut”, Bordeaux virkkoi katkeralla, itseironiaa tihkuvalla äänellä.
Rabastan kohotti olkapäitään. ”Olethan sinä pystyvä velho.”
”Ovatko Crabbe ja Goyle muka ’pystyviä velhoja’? Osaavat hyvin vain muutaman kirouksen anteeksiantamattomien ohella. Mutta eivät kuolonsyöjät juuri muita taitoja tarvitsekaan”, Bordeaux piikitteli.
”Tuon perusteella jopa Piskuilan olisi joutanut tänne”, Walden tuhahti.
”Ei se ehdi, kun sillä on vastuullisia tehtäviä muualla”, Rabastan ivasi.
”Jep”, Walden irvaili. ”Siivoaa varmaan par’aikaa pimeyden lordin huushollia - jos sen taidot riittävät edes siihen.”
”Oletteko tulleet ajatelleeksi, että Potterin pentu on viimeaikoina tehnyt pimeyden lordin aikeet tyhjiksi?” Avery kysyi. ”Ensin Viisasten kivi, sitten Salaisuuksien kammio ja Potterin pako sieltä hautausmaalta.”
”Kolmas kerta toden sanoo, lanko.”
”Aika sama, minulla on silti epäilykseni. Jos tämäkin menee vituiksi -”
Luciuksen sähähdys keskeytti Averyn. ”Potter on täällä!” Kuolonsyöjät valpastuivat.
”Oletko nähnyt tämän?” ennustusta tutkiva poika kysyi.
”Minkä?” Potter kysyi. Tämä luuli varmaan sitä joksikin johtolangaksi. Mikä pölkkypää. Pojan askeleet kaikuivat ennustussalissa tämän harppoessa hyllyn luokse.
”Minkä?” Potter kysyi.
”Tuossa - tuossa on sinun nimesi”, toinen poika sanoi.
Potter kurkotteli lähemmäs lukemaan pölyisen ennustuksen alle kiinnitettyä lappua.
Punapäinen poika kuulosti säikähtäneeltä. ”Miksi täällä on sinun nimesi?” Hän yritti etsiä nimeään hyllyn lapuista. ”Minua ei ole täällä”, poika ihmetteli. ”Täällä ei ole ketään meistä muista.”
”Harry, minusta sinun ei pidä koskea siihen”, kiharapäinen tyttö paasasi Potterin ojentaessa kättään.
”Miksei?” Potter intti. ”Sehän liittyy jotenkin minuun.”
”Älä, Harry“, pyöreäkasvoinen poika esteli.
”Siinä on minun nimeni”, Potter kuului sanovan.
Potter näytti empivän, kenties toivoi dramaattista käännekohtaa ennen kuin nosti ennustuksen hyllyltä. Tämän ystävät siirtyivät lähemmäs Potteria tutkimaan ennustusta, kun Potter pyyhki lasipalloa sumentavaa kerrosta pois. Kuolonsyöjät käyttivät tilaisuutta hyväkseen.
”Oikein hyvä, Potter”, Lucius sanoi venytellen ”Käännypä nyt hitaasti ja nätisti ympäri ja anna se minulle.”
Mustakaapuisia kuolonsyöjiä ilmestyi kuin tyhjästä kaikkialle nuorten ympärille. He saartoivat nämä oikealta ja vasemmalta, heidän silmänsä kiiluivat naamioiden aukoista. Tusina valaistua taikasauvan kärkeä osoitti heitä sydämeen; punapäinen tyttö henkäisi pelästyneenä.
”Minulle, Potter”, toisti Lucius ja ojensi kättään ennustusta kohti.
Potter ystävineen tajusi olevansa alakynnessä ja satimessa kaksi yhtä vastaan. ”Missä Sirius on?” Potter kysyi.
Useat kuolonsyöjät nauroivat - Bordeaux ja Rabastankin - ja Potterin vasemmalla puolella oleva Bellatrix sanoi voitonriemuisesti: ”Pimeyden lordi tietää aina!”
”Aina”, Lucius säesti hiljaa. ”Annapa nyt se ennustus minulle, Potter.”
”Minä haluan tietää missä Sirius on!”
”Minä haluan tietää missä Sirius on!” Bellatrix matki Potterin vasemmalta puolelta.
Kuolonsyöjät olivat tulleet lähemmäs, niin lähelle että he olivat enää jalan päässä Potterista ja tämän ystävistä.
”Hän on”, Potter sanoi. ”Hän on täällä, ja minä tiedän sen.”
”Vauveli heläsi peloittaan ja luuli että te uni oli totta”, Bellatrix rallatti tekolepertelevällä äänellä, joka sai yhden Potterin ystävistä liikahtamaan hermostuneesti.
”Älä tee mitään”, Potter mumisi. ”Ei vielä -”
”Kuulitteko? Kuulitteko? Jakelee toisille lapsille ohjeita ihan kuin aikoisi taistella meitä vastaan!”
”Voi Bellatrix, sinä et tunne Potteria yhtä hyvin kuin minä”, Lucius letkautti hiljaa. “Hänellä on suuri heikkous sankaruuteen. Annapa nyt se ennustus minulle, Potter.”
Potter jatkoi inttämistä. ”Minä tiedän että Sirius on täällä. Minä tiedän että hän on teillä.”
Kuolonsyöjät nauroivat, Bellatrix kaikkein äänekkäimmin.
”Sinun on jo aika oppia elämän ja unien välinen ero, Potter”, Lucius virkkoi. ”Annapa nyt se ennustus, ettei meidän tarvitse ryhtyä käyttämään taikasauvoja.”
”Sen kun rupeatte”, Potter sanoi ja kohotti taikasauvansa rinnan korkeudelle yhtä aikaa ystäviensä kanssa odottaen heidän hyökkäystään.
He eivät kuitenkaan hyökänneet.
”Luovuta ennustus, niin ketään ei tarvitse vahingoittaa”, Lucius vaati tyynesti.
Potter nauroi hermostuneesti. ”Joo, niin varmaan! Minä annan teille tämän - ennustusko tämä on? Ja te annatte meidän häippästä kotiin, herra Malfoy?”
Sanat olivat tuskin ehtineet tulla Potterin suusta, kun Bellatrix kirkaisi. ”Tule jo en -”
Potter näytti olevan valmistunut hyökkäykseen, sillä hän huusi ”Varjelum!” ennen kuin Bellatrix ehti loitsunsa loppuun. Silmälasipäinen poika onnistui pitämään ennustuksesta kiinni, vaikka esine lipesi hänen sormenpäihinsä.
”Oho, tuohan osaa pelata, tuo pikkilillinen Potter-vauva.” Bellatrixin psykopaattiset silmät tuijottivat naamion silmänaukoista. ”Olkoon menneeksi sitten -”
”MINÄHÄN SANOIN ETTÄ EI!” Lucius huusi kälylleen. ”Jos särjet sen -!”
Bellatrix astui edemmäs, pois kuolonsyöjätoveriensa rintamasta. Nainen riisui huppunsa ja naamionsa paljastaen riutuneet kasvonsa. ”Eikö suostuttelu riitä vielä?” hän kysyi ja hänen povensa kohoili kiihkeästi. ”Hyvä on - ottakaa pienin”, hän komensi vierellään olevaa Mulciberia ja Traversia. ”Poika saa katsella, kun kidutamme pikkutyttöä. Minä kidutan.”
Koululaiset muodostivat suojaavan rykelmän tytön ympärille, ja Potter siirtyi askeleen sivuun jolloin hän seisoi suoraan punapään edessä ennustus rintaansa vasten puristettuna.
”Teidän on särjettävä tämä, jos aiotte hyökätä meidän kimppuun”, Potter ilmoitti Bellatrixille. ”Pomonne ei taida oikein tykätä, jos menetätte tämän, vai mitä?”
Bellatrix ei hievahtanutkaan, hän vain tuijotti poikaa ja kostutti karmosiininpunaisiksi punattuja huuliaan kielenkärjellään.
”No? Millaisesta ennustuksesta me oikeastaan jutellaan?” Harry Potter tivasi.
Virne oli kaikonnut Bellatrixin raskaspiirteisiltä ja aristokraattisilta kasvoilta. ”Millainen ennustus? Sinä pilailet, Harry Potter?”
”Ei, en pilaile. Mitä varten Voldemort haluaa sen?”
Moni kuolonsyöjä sähisi hiljaa Potterin röyhkeydelle.
”Uskallatko sinä lausua hänen nimensä?” Bellatrix Lestrange kuiskasi.
“Joo minulle ei tuota mitään ongelmia sanoa Vol -”
”Sulje suusi!” Bellatrix kirkui. ”Sinä uskallat lausua hänen nimensä arvottomilla huulillasi, sinä uskallat tahrata sen puoliverisen kielelläsi, sinä kehtaat -”
”Tiesittekö te, että hänkin on puoliverinen? Voldemort. Niin, Voldemortin äiti oli noita, mutta isä oli jästi - vai onko hän väittänyt teille, että on puhdasverinen?”
Ah. Rakas kälyni ja hänen ”armas” pimeyden lordinsa, Rabastan ajatteli pilkallisesti.
”TAINNU -”
”EI!”
Bellatrixin taikasauvankärjestä purkautui punainen valopurkaus, jonka suunnan Lucius muutti: hänen vastataikansa sai Bellatrixin loitsun osumaan Potterista vähän matkan päästä olevaan hyllyyn, mutta silti taika pirstoi monta ennustusta. Kaksi helmenvalkeaa ja häilyväistä hahmoa kohosi lattialla lojuvien lasinsirpaleitten seasta ilmaan ja puhkesi puhumaan. Utuisten hahmojen äänet peittivät toisensa, eikä niiden sanoista erottanut kuin pätkiä Luciuksen ja Bellatrixin huudon yli.
”ÄLÄ HYÖKKÄÄ, BELLATRIX! TARVITSEMME ENNUSTUKSEN!”
”Hän uskalsi - hän uskaltaa!” Bellatrix protestoi mulkoillen Potteria. ”Hän seisoo tuossa - saastainen puoliverinen -”
”VASTA KUN ENNUSTUS ON MEILLÄ!”
”Te ette ole kertoneet, mitä erityistä tässä ennustuksessa on, tässä joka minun pitäisi antaa teille”, Potter sanoi.
”Älä pelaa meidän kanssamme, Potter”, Lucius ilkkui, sillä jokainen näki Potterin pelaavan vain aikaa.
”En minä mitään pelaa.”
”Eikö Dumbledore ole kertonut, että sinun arpesi syy on kätketty salaperäisyyksien osaston uumeniin?” Lucius piikitteli.
”Tä - mitä? Mitä minun arvestani?”
Jotkut kuolonsyöjät nauroivat jälleen.
”Voiko tämä olla totta? Eikö Dumbledore ole kertonut? No se selittää sen, ettet tullut tänne jo aiemmin. Pimeyden lordi ihmetteli jo, mikset sinä juossut tänne heti kun hän näytti kätköpaikan unessasi. Hän arveli, että olisit luonnostasi utelias kuulemaan tarkan sanamuodon…”
”Niin vai? Vai halusiko hän, että tulen tänne hakemaan sen? Miksi?”
”Miksi?” Luciuksen ääni oli epäuskoisen ilahtunut. ”Koska kenenkään muun ei sallita hakea ennustusta salaperäisyyksien osastolta, kuten pimeyden lordille paljastui hänen yrittäessään laittaa jotkut muut varastamaan sen hänen puolestaan.”
”Mutta miksi hän halusi varastaa minulle laaditun ennustuksen?”
”Teille kummallekin, Potter, teille kummallekin… etkö ole koskaan ihmetellyt, miksi pimeyden lordi yritti tappaa sinut, kun olit vauva?”
Luciusta tuijottava Potter puristi tavoiteltua lasiesinettä tiukemmin kädessään. ”Joku laati ennustuksen Voldemortille ja minulle? Ja hän on pakottanut minut hakemaan sen hänelle? Miksei hän voinut tulla itse hakemaan?”
”Hakemaan itse?” Bellatrix huusi toveriensa vahingoniloisen naurunremakan yli. ”Pimeyden lordiko marssisi taikaministeriöön, kun hänen paluunsa painetaan niin herttaisesti villaisella? Paljastaisiko pimeyden lordi itsensä Auroroille, kun he haaskaavat parastaikaa aikaansa minun rakkaan serkkuni etsintöihin?”
”Niin hän sitten pani teidät tekemään likaiset työt puolestaan? Niin kuin yritti saada Sturgisin varastamaan tämän - ja Ennuksen?”
”Ketkä murhasivatkaan Ennuksen?” Walden kuiskasi niin hiljaa Rabanille ettei Potter kuullut. ”Minä ja Erica.”
”Oikein hyvä, Potter, oikein hyvä”, Lucius sanoi verkkaisesti. ”Mutta pimeyden lordi tietää ettet ole typ -”
”NYT!” Potter kuului huutavan.
Viisi ääntä huudahti Potterin takaa: ”POISTUJO!” Viisi kirousta lehahti viiteen eri suuntaan, ja koululaisten edessä olevat hyllyt räjähtivät taikojen osuessa niihin. Korkeat rakennelmat huojuivat satojen lasipallojen pirstoutuessa palasiksi, helmenvalkoiset hahmot jäivät leijumaan ja toistamaan kaukaisia tapahtumia lasin sirpaleiden ja puun kappaleiden sataessa lattialle.
”JUOSKAA!” Potter huusi ystävilleen hyllyjen huojuessa uhkaavasti ja lasisirpaleiden putoillessa ylhäältä. Poika riuhtoi pörröpäistä tyttöä poispäin toinen käsi pään suojanana, kun lasin sirpaleita ja hyllyn säleitä tippui ympäriinsä.
Jokainen säntäili kaiken kaoottisuuden keskellä. Travers syöksyi pölypilvessä Potteria kohti taikasauva koholla. Mies oli horjahtaa Potterin iskiessä kyynärpäällään hänen naamioituihin kasvoihin.
Anthony Nott jäi hyllynkappaleiden alle. Sortuvien hyllyjen rytinä ja katkelmat palloistaan vapautettujen näkijöiden katkonaisesta puheesta vaimensivat hänen tuskankiljahduksensa. Keneenkään muuhun ei sattunut yhtä pahasti kuin Nottiin. Painava säle iskeytyi miehen huputettuun takaraivoon, ja mies valahti tajuttomana sirpaleiden ja säleiden keskelle.
Travers jahtasi yhä Potteria ja tämän ystäviä väistellen joka suunnasta sinkoilevia esineitä. Hän tarttui säntäilevää Potteria hartiasta, mutta pörröpäinen tyttö huusi: ”Tainnutu!” Koululaiset ottivat jalat alleen kun huomasivat Traversin taintuneen. He kääntyivät oikealle rivin yhdeksänkymmentäseitsemän päästä; nämä katosivat Potter etunenässä yhden oven taakse, ja toiset kolme hortoilivat osaston sokkeloissa koettaen paeta kuolonsyöjiltä.
Jugson paikansi romun alle puoliksi hautautuneen Nottin. Hän sysäsi hyllyn kappaleet ja muun rojun Nottin päältä yhdellä sauvan heilautuksella ja polvistui ystävänsä vierelle. Hänen otsansa ammottavasta haavasta valui tasaisen vuolaasti lisää verta kasvavaan verilammikkoon. Jugson kokeili Anthonyn pulssia, ainakin tämän syke oli tasaista. Näin pikaisesti tunnustelemalla Nottilla oli muita vakavahkoja vammoja, jotka olivat parannettavissa taikakeinoilla.
”Saatko Nottia virkoamaan?” kysyi lähemmäs tullut Rabastan. ”Hän näyttää kyllä melko pahalta.”
”En ainakaan usko”, Jugson vastasi. ”Sitä paitsi häneltä on murtunut ainakin kylkiluita ja toinen solisluu - mikäli minä ymmärrän mistään mitään.”
Jugson osoitti kokeeksi Nottin rintakehää taikasauvallaan. ”Herpaannu.” Ei tapahtunut mitään.
”Potter ystävineen on täällä jossain”, Rabastan totesi itsekseen vilkuillen osaston lukemattomia ovia.
Osa kuolonsyöjistä kierteli käytävällä koettelemassa ovia, mutta jotkut seisoivat paikoillaan.
Lucius huusi Jugsonille kireällä äänellä: ”Jätä Nott, jätä hänet, minä sanoin - Nottin loukkaantuminen ei merkitse pimeyden lordille mitään verrattuna siihen, jos ennustus menetetään. Jugson, tule tänne, meidän täytyy järjestyä.”
Jugson jätti vastahakoisesti loukkaantuneen ystävänsä retkottamaan lattialle. Hän ajatteli voivansa hakea Nottin jossain vaiheessa ennustussalista ja viedä tämän pois ministeriöstä. Loputkin kuolonsyöjät palasivat Luciuksen luo; pimeyden lordi oli antanut vastuun Luciuksen kannettavaksi ja käskenyt muita kuolonsyöjiä tottelemaan häntä. Järjestely ei miellyttänyt kaikkia - ei esimerkiksi Bellatrix Lestrangea, joka katsoi olevansa parempi valinta. Osa suhtautui nihkeästi Luciuksen komenteluun.
”Hajaannumme etsimään pareittain, mutta muistakaa että kohtelette Potteria hellävaraisesti, kunnes ennustus on meillä. Muut voitte tarpeen tullen tappaa.” Lucius osoitteli ovia sauvakädellään. ”Bellatrix ja Rodolfus, te lähdette vasemmalle - Crabbe ja Rabastan, oikealle - Jugson ja Dolohov, ovi suoraan edessä - Bordeaux ja Walden, tuohon suuntaan - Rookwood tuonne - Mulciber, minun kanssani!”
***
”Juoksusi on juostu, Potter”, Lucius venytteli takaa-ajon päätteeksi riisuessaan naamionsa, ”ojennapa nyt ennustus minulle niin kuin kiltin pojan kuuluu.”
”Jos - jos muut lähtevät, niin annan ennustuksen teille!” Potter ehdotti epätoivoissaan saaden muutaman kuolonsyöjän nauramaan.
Mielihyvä heijastui Luciuksen kalpeilta kasvoilta. ”Sinulla ei ole varaa tinkiä. Katsos kun meitä on kymmenen ja sinua vain yksi - vai eikö Dumbledore ole opettanut sinua laskemaan?”
”Hän ei ole yksin!” kuului ääni heidän yläpuoleltaan. ”Hänellä on binud!”
Siinä sössötti se samainen köntys, jota Dolohov oli potkaissut kasvoihin. Pyöreäkasvoinen poika oli säälittävä näky, kaukana pikkusankarista.
”Neville - ei - mene Ronin luo -” Potter kielsi.
”DAINNUTU!” paksuposkinen poika huusi välittämättä Potterin estelyistä ja tähtäsi vuoron perään jokaista rentona seisovaa kuolonsyöjää. ”DAINNUDU! DAINNU -”
Walden tuhahti tarttuessaan poikaan takaapäin ja sitoi tämän kädet kylkiin. Poika potki ja rimpuili turhaan hänen pitävässä otteessaan.
”Sehän on Longbottom, eikö vain?” Lucius kysyi ivallisesti. ”No sinun isoäitisi on tottunut menettämään perheen jäseniään meidän asiamme hyväksi… sinun kuolemasi ei siksi ole niin kauhea järkytys hänelle.”
Todella häijy hymy valaisi Bellatrixin luisevat kasvot. ”Longbottom? Hyvänen aika, minulla on ollut ilo tavata sinun vanhempasi, poika.”
”BIDÄ DIEDÄN SEN!” Longbottomin poika riuhtoi niin rajusti, että häntä pitelevä Walden huusi: ”Tainnuttakaa hänet!”
”Ei, ei, ei.” Bellatrix näytti hurmioituneelta, kerrassaan innostuneelta vilkaistessaan Potteria ja sitten taas Longbottomia. ”Ei, Macnair, katsotaan miten kauan Longbottom kestää ennen kuin murtuu niin kuin vanhempansa… jollei Potter halua antaa ennustusta meille.”
”ÄLÄ ANNA SIDÄ HEILLE!” karjui Lonbottom, joka potki ja riuhtoi ilmeisen peloissaan Bellatrixin lähestyessä taikasauva ojossa. ”ÄLÄ ANNA SIDÄ HEILLE, HARRY!”
Bellatrix kohotti sauvansa. ”Kidutu.”
Longbottom kiljui ja veti jalkansa rintaa vasten niin, että Walden kannatteli poikaa hetken ilmassa. Walden pudotti tämän potkun saattelemana lattialle kiemurtelemaan ja kiljumaan tuskissaan.
Bellatrix kohotti taikasauvansa, jolloin Longbottom lakkasi kiljumasta ja jäi nyyhkien makaamaan hänen jalkojensa juureen kuin mikäkin viisivuotias pikkulikka. ”Se oli vasta maistiainen!” Tummaverikkö kääntyi Potteriin päin. ”No niin, Potter, joko annat meille sen ennustuksen tai katselet miten pikkuystäväsi kuolee ikävällä tavalla.”
Potterilla ei ollut valinnanvaraa, joten tämän ei täytynyt miettiä. Poika ojensi nyrkissään kuumennutta ennustusta heitä kohti, ja Lucius harppasi ottamaan sen vastaan. Silloin korkealta heidän yläpuoleltaan pamahti kaksi ovea auki, ja huoneeseen juoksi viisi kiltalaista: Musta, Lupin, Vauhkomieli, Narcissan sisarentytär ja mustaihoinen aurori Kahlesalpa.
Lucius kääntyi ja kohotti sauvansa, mutta pinkkihiuksinen nainen oli jo langettanut häneen tainnutustaian. Kymmenen kuolonsyöjää ja viisi kiltalaista syöksähtelivät välkähtelevien valojen loisteessa.
Potter väisti yhden tainnutustaian ja heittäytyä maahan Longbottomin viereen. Rookwoodin taika sai kivilattian räjähtämään poikien välissä. Näiden kömpiessä poispäin Walden tarttui Potteria niskasta ja veti tämän pystyyn niin, että pojan varpaat osuivat hädin tuskin lattiaan.
”Anna se minulle, Potter”, Walden käski, ”anna ennustus minulle tai…” Walden puristi sanojensa vakuudeksi Potterin henkitorvea niin lujaa, ettei rohkelikko saanut henkeä. Hän naurahti huomatessaan pojan silmien vetistävän. Jos hän tiukentaisi otettaan vielä hiukankin, Potter tukehtuisi. Uhrien viimeiset hetket olivat aina huvittaneet häntä suuresti. Hänellä oli tapana katsella vierestä elämän vähittäistä pakenemista puolustuskyvyttömien uhriensa ruumiista nauttien omasta herruudestaan. Tällöin hän sai riistää valikoituja henkiä kuten korkeampi voima, samalla tavalla kuin kuolema.
Mustassa kuolonsyöjän kaavussaan ja naamioituna hän muistutti erehdyttävästi kavalaa noutajaa, kuolemaa. Walden Macnair ei ollut niin kyltymätön sadisti kuin petoeläimen asteelle taantunut ihmislihaa rakastava Harmaaselkä, sillä hän piti siistimmistä lopuista. Velho tappoi mieluiten omin käsin ilman taikaa kidutettuaan uhriaan sen verran, että saavutti oikean tunnelman henkisellä tasolla.
Potter käänsi turhaan taikasauvansa takaperin Waldenin kylkeä pitkin saamatta sen vertaa henkeä että olisi kyennyt lausumaan loitsun. Miehen vapaa, huoliteltu käsi hapuili Potterin ennustusta puristavaa kättä. Ennustus olisi kohta hänellä…
Äkillinen tuska sai Waldenin huutamaan jonkun survaistessa taikasauvan hänen naamionsa silmänreikään. Walden menetti otteensa Potterista.
***
Toffee suuntasi epäuskoisena kuolemankamariin hänen ja Dumbledoren keskustelun jälkeen. Hän oli nähnyt omin silmin hänen-joka-jääköön-nimeämättä kaikkoontuvan vankikarkuri Bellatrix Lestrangen kanssa. Siinä hänen nähtävänään oli yhdeksän kuolonsyöjän kaapuihin pukeutunutta miestä. Osalla oli naamio, osalla ei. Toffee tunnisti taannoiset vankikarkurit, naamiottomat Lestrangen veljekset, eikä ollut yllättänyt löydettyään heidät muiden joukosta. Hän tunnisti sellaisiakin miehiä, joilla ei ollut kuvitellut olevan mitään tekemistä kuolonsyöjien kanssa. Ihmisiä joiden status hipoi hänen omaansa.
Verestäväsilmäinen Walden Macnair, vaarallisten otusten hävityskomitean teloittaja retkotti tajuttomana. Lucius Malfoy istui pää painuksissa ja hartiat lysyssä. Bordeaux Avery mulkoili Toffeeta ja aurori Williamsonia aivan kuin olisi halunnut sanoa jotakin. Kuolonsyöjät olivat epäonnistuneet räikeästi, joten Bordeaux oli ollut oikeassa. He eivät olleet kyenneet toimittamaan yhtä ennustusta herralleen. Azkaban taisi olla edessä, sillä edes kulta ei riittänyt tekemään kiireessä keksityistä valheista kyllin uskottavia.
Voi helvetti miten pieleen kaikki oli mennyt!
Vankeusvuodet olivat muuttuneet alle puolessa vuodessa pelkäksi muistoksi. Ne olivat olleet Rabastanille muuttumatonta sumua vailla poikkeuksia. Hänellä oli selkeitä muistikuvia vain kahdesta päivästä, tulopäivästä ja siitä päivästä, jolloin hän karkasi Azkabanista. Ajan olisi luullut pysähtyneen elleivät vuodet olisi näkyneet hänen tuntemissaan ihmisissä ja hänessä. Monien lapset olivat olleet leikki-ikäisiä tai pelkkiä sylivauvoja hänen jouduttuaan Azkabaniin. Nyt nämä lapset olivat nuoria aikuisia tai ainakin aikuisuuden kynnyksellä olevia teini-ikäisiä. Seurapiirirouvien kasvoille oli syöpynyt hienoisia juonteita, ryppyverkostojen alkuja. Harmaat suortuvat pilkistivät hiusten vallitsevan (luonnollisen tai keinotekoisen) värin seasta.
Rabastanin ollessa Erican seurassa muut ajankulkua kuvastavat seikat jäivät naisen olemuksen varjoon. Tummaverikön kasvojen harvat juonteet olivat niin huomaamattomat, ettei niitä huomannut kuin lähietäisyydeltä. Erica Lavenham oli liki muuttumaton, ennallaan. Viehättävinkään huora ei saanut häntä odottamaan seuraavaa tapaamista edellisen aikana kuten Erica sai. Hänen kaikki naisensa, seksikumppaninsa eivät pärjänneet edes yhdessä yhdelle ainoalle naiselle.
Rabastan muisti keskustelun, jonka hän oli käynyt Erican kanssa, kun nainen oli ollut toisen kerran Lestrangen sukukartanossa.
”Miksi sinä ryhdyit pimeyden lordin palvelijaksi?” hän oli kysynyt hyväillen rakastajattarensa kylkeä.
”Koin sen kohtalokseni, sillä nuorena näin unta pimeyden lordista”, Erica oli vastannut. ”Pimeyden lordi on osan kohtalo joko hyvässä tai pahassa. Elämän sisältö, jota ei välttämättä valita silkasta vapaasta tahdosta.”
Sitä Rabastan ei tiennyt, että Erica oli sanonut samalla tavalla Luciukselle. Naisen vastaus valoi eräänlaista rauhaa hänen mieleensä, koska monikaan ei olisi kyennet ilmaisemaan sanoin tuollaisia asioita. Kovin moni kuolonsyöjä jakoi hänen ja Erican kohtalon, joka oli ajanut heidät pimeyden lordin palvelijoiksi.
Azkabanin ulkopuolella Rabastan saattoi heittäytyä muistelemaan yksittäisiä hyviä muistojaan kuten Erican tyynyille viuhkamaisina leviäviä kiharoita, niitä hetkiä jolloin hän saattoi juoda päänsä täyteen…
***
Kuolonsyöjät väijyivät salaperäisyyksien osastolla. Kohta Potterin kakara ryntäisi tänne pelastamaan rakasta kummisetäänsä heidän herransa kynsistä. Pimeyden lordi oli oivaltanut voivansa käyttää hyväkseen hänen ja Potterin välillä vallitsevaa yhteyttä. Hän tiesi Potterin leikkivän mielellään taikamaailman nuorta sankaria. Pimeyden lordi oli osannut ennakoida Potterin kysyvän kotitonttu Oljolta Siriuksen olinpaikkaa, joten Malfoyt olivat laittaneet Oljon pidättelemään Musta pimeyden lordin käskystä.
Bordeaux, Rabastan ja Walden pysyttelivät tarkoituksella kauempana muista, jottei etenkään Bellatrix kuullut heidän keskusteluaan.
”Minä en ymmärrä miksi pimeyden lordi lähetti suurimman osan meistä tänne”, Walden sätti. ”Vittuako me tehdään täällä?”
”Olisi lähettänyt vaikka Carrowit ja Rowlen tai Yaxleyn, Kalkaroksen ja Rowlen”, Rabastan sanoi ja liu’utteli taikasauvaan pitkissä sormissaan.
Hän ei olisi halunnut tulla koko ministeriöön, koska ei ollut ollut kovinkaan kauan vapaalla jalalla.
”Jos Kalkaros sai käskyn pysyä poissa - tai mistä sitä koskaan tietää?” Walden sanoi.
Bordeaux ja Rabastan saattoivat kuvitella Waldenin suun vääntyvän halveksuvasti alaspäin valkoisen naamion takana.
”Ihme että pimeän lordi määräsi minutkin tänne, vaikka en ole viimeaikoina muuta kuin epäonnistunut”, Bordeaux virkkoi katkeralla, itseironiaa tihkuvalla äänellä.
Rabastan kohotti olkapäitään. ”Olethan sinä pystyvä velho.”
”Ovatko Crabbe ja Goyle muka ’pystyviä velhoja’? Osaavat hyvin vain muutaman kirouksen anteeksiantamattomien ohella. Mutta eivät kuolonsyöjät juuri muita taitoja tarvitsekaan”, Bordeaux piikitteli.
”Tuon perusteella jopa Piskuilan olisi joutanut tänne”, Walden tuhahti.
”Ei se ehdi, kun sillä on vastuullisia tehtäviä muualla”, Rabastan ivasi.
”Jep”, Walden irvaili. ”Siivoaa varmaan par’aikaa pimeyden lordin huushollia - jos sen taidot riittävät edes siihen.”
”Oletteko tulleet ajatelleeksi, että Potterin pentu on viimeaikoina tehnyt pimeyden lordin aikeet tyhjiksi?” Avery kysyi. ”Ensin Viisasten kivi, sitten Salaisuuksien kammio ja Potterin pako sieltä hautausmaalta.”
”Kolmas kerta toden sanoo, lanko.”
”Aika sama, minulla on silti epäilykseni. Jos tämäkin menee vituiksi -”
Luciuksen sähähdys keskeytti Averyn. ”Potter on täällä!” Kuolonsyöjät valpastuivat.
”Oletko nähnyt tämän?” ennustusta tutkiva poika kysyi.
”Minkä?” Potter kysyi. Tämä luuli varmaan sitä joksikin johtolangaksi. Mikä pölkkypää. Pojan askeleet kaikuivat ennustussalissa tämän harppoessa hyllyn luokse.
”Minkä?” Potter kysyi.
”Tuossa - tuossa on sinun nimesi”, toinen poika sanoi.
Potter kurkotteli lähemmäs lukemaan pölyisen ennustuksen alle kiinnitettyä lappua.
Punapäinen poika kuulosti säikähtäneeltä. ”Miksi täällä on sinun nimesi?” Hän yritti etsiä nimeään hyllyn lapuista. ”Minua ei ole täällä”, poika ihmetteli. ”Täällä ei ole ketään meistä muista.”
”Harry, minusta sinun ei pidä koskea siihen”, kiharapäinen tyttö paasasi Potterin ojentaessa kättään.
”Miksei?” Potter intti. ”Sehän liittyy jotenkin minuun.”
”Älä, Harry“, pyöreäkasvoinen poika esteli.
”Siinä on minun nimeni”, Potter kuului sanovan.
Potter näytti empivän, kenties toivoi dramaattista käännekohtaa ennen kuin nosti ennustuksen hyllyltä. Tämän ystävät siirtyivät lähemmäs Potteria tutkimaan ennustusta, kun Potter pyyhki lasipalloa sumentavaa kerrosta pois. Kuolonsyöjät käyttivät tilaisuutta hyväkseen.
”Oikein hyvä, Potter”, Lucius sanoi venytellen ”Käännypä nyt hitaasti ja nätisti ympäri ja anna se minulle.”
Mustakaapuisia kuolonsyöjiä ilmestyi kuin tyhjästä kaikkialle nuorten ympärille. He saartoivat nämä oikealta ja vasemmalta, heidän silmänsä kiiluivat naamioiden aukoista. Tusina valaistua taikasauvan kärkeä osoitti heitä sydämeen; punapäinen tyttö henkäisi pelästyneenä.
”Minulle, Potter”, toisti Lucius ja ojensi kättään ennustusta kohti.
Potter ystävineen tajusi olevansa alakynnessä ja satimessa kaksi yhtä vastaan. ”Missä Sirius on?” Potter kysyi.
Useat kuolonsyöjät nauroivat - Bordeaux ja Rabastankin - ja Potterin vasemmalla puolella oleva Bellatrix sanoi voitonriemuisesti: ”Pimeyden lordi tietää aina!”
”Aina”, Lucius säesti hiljaa. ”Annapa nyt se ennustus minulle, Potter.”
”Minä haluan tietää missä Sirius on!”
”Minä haluan tietää missä Sirius on!” Bellatrix matki Potterin vasemmalta puolelta.
Kuolonsyöjät olivat tulleet lähemmäs, niin lähelle että he olivat enää jalan päässä Potterista ja tämän ystävistä.
”Hän on”, Potter sanoi. ”Hän on täällä, ja minä tiedän sen.”
”Vauveli heläsi peloittaan ja luuli että te uni oli totta”, Bellatrix rallatti tekolepertelevällä äänellä, joka sai yhden Potterin ystävistä liikahtamaan hermostuneesti.
”Älä tee mitään”, Potter mumisi. ”Ei vielä -”
”Kuulitteko? Kuulitteko? Jakelee toisille lapsille ohjeita ihan kuin aikoisi taistella meitä vastaan!”
”Voi Bellatrix, sinä et tunne Potteria yhtä hyvin kuin minä”, Lucius letkautti hiljaa. “Hänellä on suuri heikkous sankaruuteen. Annapa nyt se ennustus minulle, Potter.”
Potter jatkoi inttämistä. ”Minä tiedän että Sirius on täällä. Minä tiedän että hän on teillä.”
Kuolonsyöjät nauroivat, Bellatrix kaikkein äänekkäimmin.
”Sinun on jo aika oppia elämän ja unien välinen ero, Potter”, Lucius virkkoi. ”Annapa nyt se ennustus, ettei meidän tarvitse ryhtyä käyttämään taikasauvoja.”
”Sen kun rupeatte”, Potter sanoi ja kohotti taikasauvansa rinnan korkeudelle yhtä aikaa ystäviensä kanssa odottaen heidän hyökkäystään.
He eivät kuitenkaan hyökänneet.
”Luovuta ennustus, niin ketään ei tarvitse vahingoittaa”, Lucius vaati tyynesti.
Potter nauroi hermostuneesti. ”Joo, niin varmaan! Minä annan teille tämän - ennustusko tämä on? Ja te annatte meidän häippästä kotiin, herra Malfoy?”
Sanat olivat tuskin ehtineet tulla Potterin suusta, kun Bellatrix kirkaisi. ”Tule jo en -”
Potter näytti olevan valmistunut hyökkäykseen, sillä hän huusi ”Varjelum!” ennen kuin Bellatrix ehti loitsunsa loppuun. Silmälasipäinen poika onnistui pitämään ennustuksesta kiinni, vaikka esine lipesi hänen sormenpäihinsä.
”Oho, tuohan osaa pelata, tuo pikkilillinen Potter-vauva.” Bellatrixin psykopaattiset silmät tuijottivat naamion silmänaukoista. ”Olkoon menneeksi sitten -”
”MINÄHÄN SANOIN ETTÄ EI!” Lucius huusi kälylleen. ”Jos särjet sen -!”
Bellatrix astui edemmäs, pois kuolonsyöjätoveriensa rintamasta. Nainen riisui huppunsa ja naamionsa paljastaen riutuneet kasvonsa. ”Eikö suostuttelu riitä vielä?” hän kysyi ja hänen povensa kohoili kiihkeästi. ”Hyvä on - ottakaa pienin”, hän komensi vierellään olevaa Mulciberia ja Traversia. ”Poika saa katsella, kun kidutamme pikkutyttöä. Minä kidutan.”
Koululaiset muodostivat suojaavan rykelmän tytön ympärille, ja Potter siirtyi askeleen sivuun jolloin hän seisoi suoraan punapään edessä ennustus rintaansa vasten puristettuna.
”Teidän on särjettävä tämä, jos aiotte hyökätä meidän kimppuun”, Potter ilmoitti Bellatrixille. ”Pomonne ei taida oikein tykätä, jos menetätte tämän, vai mitä?”
Bellatrix ei hievahtanutkaan, hän vain tuijotti poikaa ja kostutti karmosiininpunaisiksi punattuja huuliaan kielenkärjellään.
”No? Millaisesta ennustuksesta me oikeastaan jutellaan?” Harry Potter tivasi.
Virne oli kaikonnut Bellatrixin raskaspiirteisiltä ja aristokraattisilta kasvoilta. ”Millainen ennustus? Sinä pilailet, Harry Potter?”
”Ei, en pilaile. Mitä varten Voldemort haluaa sen?”
Moni kuolonsyöjä sähisi hiljaa Potterin röyhkeydelle.
”Uskallatko sinä lausua hänen nimensä?” Bellatrix Lestrange kuiskasi.
“Joo minulle ei tuota mitään ongelmia sanoa Vol -”
”Sulje suusi!” Bellatrix kirkui. ”Sinä uskallat lausua hänen nimensä arvottomilla huulillasi, sinä uskallat tahrata sen puoliverisen kielelläsi, sinä kehtaat -”
”Tiesittekö te, että hänkin on puoliverinen? Voldemort. Niin, Voldemortin äiti oli noita, mutta isä oli jästi - vai onko hän väittänyt teille, että on puhdasverinen?”
Ah. Rakas kälyni ja hänen ”armas” pimeyden lordinsa, Rabastan ajatteli pilkallisesti.
”TAINNU -”
”EI!”
Bellatrixin taikasauvankärjestä purkautui punainen valopurkaus, jonka suunnan Lucius muutti: hänen vastataikansa sai Bellatrixin loitsun osumaan Potterista vähän matkan päästä olevaan hyllyyn, mutta silti taika pirstoi monta ennustusta. Kaksi helmenvalkeaa ja häilyväistä hahmoa kohosi lattialla lojuvien lasinsirpaleitten seasta ilmaan ja puhkesi puhumaan. Utuisten hahmojen äänet peittivät toisensa, eikä niiden sanoista erottanut kuin pätkiä Luciuksen ja Bellatrixin huudon yli.
”ÄLÄ HYÖKKÄÄ, BELLATRIX! TARVITSEMME ENNUSTUKSEN!”
”Hän uskalsi - hän uskaltaa!” Bellatrix protestoi mulkoillen Potteria. ”Hän seisoo tuossa - saastainen puoliverinen -”
”VASTA KUN ENNUSTUS ON MEILLÄ!”
”Te ette ole kertoneet, mitä erityistä tässä ennustuksessa on, tässä joka minun pitäisi antaa teille”, Potter sanoi.
”Älä pelaa meidän kanssamme, Potter”, Lucius ilkkui, sillä jokainen näki Potterin pelaavan vain aikaa.
”En minä mitään pelaa.”
”Eikö Dumbledore ole kertonut, että sinun arpesi syy on kätketty salaperäisyyksien osaston uumeniin?” Lucius piikitteli.
”Tä - mitä? Mitä minun arvestani?”
Jotkut kuolonsyöjät nauroivat jälleen.
”Voiko tämä olla totta? Eikö Dumbledore ole kertonut? No se selittää sen, ettet tullut tänne jo aiemmin. Pimeyden lordi ihmetteli jo, mikset sinä juossut tänne heti kun hän näytti kätköpaikan unessasi. Hän arveli, että olisit luonnostasi utelias kuulemaan tarkan sanamuodon…”
”Niin vai? Vai halusiko hän, että tulen tänne hakemaan sen? Miksi?”
”Miksi?” Luciuksen ääni oli epäuskoisen ilahtunut. ”Koska kenenkään muun ei sallita hakea ennustusta salaperäisyyksien osastolta, kuten pimeyden lordille paljastui hänen yrittäessään laittaa jotkut muut varastamaan sen hänen puolestaan.”
”Mutta miksi hän halusi varastaa minulle laaditun ennustuksen?”
”Teille kummallekin, Potter, teille kummallekin… etkö ole koskaan ihmetellyt, miksi pimeyden lordi yritti tappaa sinut, kun olit vauva?”
Luciusta tuijottava Potter puristi tavoiteltua lasiesinettä tiukemmin kädessään. ”Joku laati ennustuksen Voldemortille ja minulle? Ja hän on pakottanut minut hakemaan sen hänelle? Miksei hän voinut tulla itse hakemaan?”
”Hakemaan itse?” Bellatrix huusi toveriensa vahingoniloisen naurunremakan yli. ”Pimeyden lordiko marssisi taikaministeriöön, kun hänen paluunsa painetaan niin herttaisesti villaisella? Paljastaisiko pimeyden lordi itsensä Auroroille, kun he haaskaavat parastaikaa aikaansa minun rakkaan serkkuni etsintöihin?”
”Niin hän sitten pani teidät tekemään likaiset työt puolestaan? Niin kuin yritti saada Sturgisin varastamaan tämän - ja Ennuksen?”
”Ketkä murhasivatkaan Ennuksen?” Walden kuiskasi niin hiljaa Rabanille ettei Potter kuullut. ”Minä ja Erica.”
”Oikein hyvä, Potter, oikein hyvä”, Lucius sanoi verkkaisesti. ”Mutta pimeyden lordi tietää ettet ole typ -”
”NYT!” Potter kuului huutavan.
Viisi ääntä huudahti Potterin takaa: ”POISTUJO!” Viisi kirousta lehahti viiteen eri suuntaan, ja koululaisten edessä olevat hyllyt räjähtivät taikojen osuessa niihin. Korkeat rakennelmat huojuivat satojen lasipallojen pirstoutuessa palasiksi, helmenvalkoiset hahmot jäivät leijumaan ja toistamaan kaukaisia tapahtumia lasin sirpaleiden ja puun kappaleiden sataessa lattialle.
”JUOSKAA!” Potter huusi ystävilleen hyllyjen huojuessa uhkaavasti ja lasisirpaleiden putoillessa ylhäältä. Poika riuhtoi pörröpäistä tyttöä poispäin toinen käsi pään suojanana, kun lasin sirpaleita ja hyllyn säleitä tippui ympäriinsä.
Jokainen säntäili kaiken kaoottisuuden keskellä. Travers syöksyi pölypilvessä Potteria kohti taikasauva koholla. Mies oli horjahtaa Potterin iskiessä kyynärpäällään hänen naamioituihin kasvoihin.
Anthony Nott jäi hyllynkappaleiden alle. Sortuvien hyllyjen rytinä ja katkelmat palloistaan vapautettujen näkijöiden katkonaisesta puheesta vaimensivat hänen tuskankiljahduksensa. Keneenkään muuhun ei sattunut yhtä pahasti kuin Nottiin. Painava säle iskeytyi miehen huputettuun takaraivoon, ja mies valahti tajuttomana sirpaleiden ja säleiden keskelle.
Travers jahtasi yhä Potteria ja tämän ystäviä väistellen joka suunnasta sinkoilevia esineitä. Hän tarttui säntäilevää Potteria hartiasta, mutta pörröpäinen tyttö huusi: ”Tainnutu!” Koululaiset ottivat jalat alleen kun huomasivat Traversin taintuneen. He kääntyivät oikealle rivin yhdeksänkymmentäseitsemän päästä; nämä katosivat Potter etunenässä yhden oven taakse, ja toiset kolme hortoilivat osaston sokkeloissa koettaen paeta kuolonsyöjiltä.
Jugson paikansi romun alle puoliksi hautautuneen Nottin. Hän sysäsi hyllyn kappaleet ja muun rojun Nottin päältä yhdellä sauvan heilautuksella ja polvistui ystävänsä vierelle. Hänen otsansa ammottavasta haavasta valui tasaisen vuolaasti lisää verta kasvavaan verilammikkoon. Jugson kokeili Anthonyn pulssia, ainakin tämän syke oli tasaista. Näin pikaisesti tunnustelemalla Nottilla oli muita vakavahkoja vammoja, jotka olivat parannettavissa taikakeinoilla.
”Saatko Nottia virkoamaan?” kysyi lähemmäs tullut Rabastan. ”Hän näyttää kyllä melko pahalta.”
”En ainakaan usko”, Jugson vastasi. ”Sitä paitsi häneltä on murtunut ainakin kylkiluita ja toinen solisluu - mikäli minä ymmärrän mistään mitään.”
Jugson osoitti kokeeksi Nottin rintakehää taikasauvallaan. ”Herpaannu.” Ei tapahtunut mitään.
”Potter ystävineen on täällä jossain”, Rabastan totesi itsekseen vilkuillen osaston lukemattomia ovia.
Osa kuolonsyöjistä kierteli käytävällä koettelemassa ovia, mutta jotkut seisoivat paikoillaan.
Lucius huusi Jugsonille kireällä äänellä: ”Jätä Nott, jätä hänet, minä sanoin - Nottin loukkaantuminen ei merkitse pimeyden lordille mitään verrattuna siihen, jos ennustus menetetään. Jugson, tule tänne, meidän täytyy järjestyä.”
Jugson jätti vastahakoisesti loukkaantuneen ystävänsä retkottamaan lattialle. Hän ajatteli voivansa hakea Nottin jossain vaiheessa ennustussalista ja viedä tämän pois ministeriöstä. Loputkin kuolonsyöjät palasivat Luciuksen luo; pimeyden lordi oli antanut vastuun Luciuksen kannettavaksi ja käskenyt muita kuolonsyöjiä tottelemaan häntä. Järjestely ei miellyttänyt kaikkia - ei esimerkiksi Bellatrix Lestrangea, joka katsoi olevansa parempi valinta. Osa suhtautui nihkeästi Luciuksen komenteluun.
”Hajaannumme etsimään pareittain, mutta muistakaa että kohtelette Potteria hellävaraisesti, kunnes ennustus on meillä. Muut voitte tarpeen tullen tappaa.” Lucius osoitteli ovia sauvakädellään. ”Bellatrix ja Rodolfus, te lähdette vasemmalle - Crabbe ja Rabastan, oikealle - Jugson ja Dolohov, ovi suoraan edessä - Bordeaux ja Walden, tuohon suuntaan - Rookwood tuonne - Mulciber, minun kanssani!”
***
”Juoksusi on juostu, Potter”, Lucius venytteli takaa-ajon päätteeksi riisuessaan naamionsa, ”ojennapa nyt ennustus minulle niin kuin kiltin pojan kuuluu.”
”Jos - jos muut lähtevät, niin annan ennustuksen teille!” Potter ehdotti epätoivoissaan saaden muutaman kuolonsyöjän nauramaan.
Mielihyvä heijastui Luciuksen kalpeilta kasvoilta. ”Sinulla ei ole varaa tinkiä. Katsos kun meitä on kymmenen ja sinua vain yksi - vai eikö Dumbledore ole opettanut sinua laskemaan?”
”Hän ei ole yksin!” kuului ääni heidän yläpuoleltaan. ”Hänellä on binud!”
Siinä sössötti se samainen köntys, jota Dolohov oli potkaissut kasvoihin. Pyöreäkasvoinen poika oli säälittävä näky, kaukana pikkusankarista.
”Neville - ei - mene Ronin luo -” Potter kielsi.
”DAINNUTU!” paksuposkinen poika huusi välittämättä Potterin estelyistä ja tähtäsi vuoron perään jokaista rentona seisovaa kuolonsyöjää. ”DAINNUDU! DAINNU -”
Walden tuhahti tarttuessaan poikaan takaapäin ja sitoi tämän kädet kylkiin. Poika potki ja rimpuili turhaan hänen pitävässä otteessaan.
”Sehän on Longbottom, eikö vain?” Lucius kysyi ivallisesti. ”No sinun isoäitisi on tottunut menettämään perheen jäseniään meidän asiamme hyväksi… sinun kuolemasi ei siksi ole niin kauhea järkytys hänelle.”
Todella häijy hymy valaisi Bellatrixin luisevat kasvot. ”Longbottom? Hyvänen aika, minulla on ollut ilo tavata sinun vanhempasi, poika.”
”BIDÄ DIEDÄN SEN!” Longbottomin poika riuhtoi niin rajusti, että häntä pitelevä Walden huusi: ”Tainnuttakaa hänet!”
”Ei, ei, ei.” Bellatrix näytti hurmioituneelta, kerrassaan innostuneelta vilkaistessaan Potteria ja sitten taas Longbottomia. ”Ei, Macnair, katsotaan miten kauan Longbottom kestää ennen kuin murtuu niin kuin vanhempansa… jollei Potter halua antaa ennustusta meille.”
”ÄLÄ ANNA SIDÄ HEILLE!” karjui Lonbottom, joka potki ja riuhtoi ilmeisen peloissaan Bellatrixin lähestyessä taikasauva ojossa. ”ÄLÄ ANNA SIDÄ HEILLE, HARRY!”
Bellatrix kohotti sauvansa. ”Kidutu.”
Longbottom kiljui ja veti jalkansa rintaa vasten niin, että Walden kannatteli poikaa hetken ilmassa. Walden pudotti tämän potkun saattelemana lattialle kiemurtelemaan ja kiljumaan tuskissaan.
Bellatrix kohotti taikasauvansa, jolloin Longbottom lakkasi kiljumasta ja jäi nyyhkien makaamaan hänen jalkojensa juureen kuin mikäkin viisivuotias pikkulikka. ”Se oli vasta maistiainen!” Tummaverikkö kääntyi Potteriin päin. ”No niin, Potter, joko annat meille sen ennustuksen tai katselet miten pikkuystäväsi kuolee ikävällä tavalla.”
Potterilla ei ollut valinnanvaraa, joten tämän ei täytynyt miettiä. Poika ojensi nyrkissään kuumennutta ennustusta heitä kohti, ja Lucius harppasi ottamaan sen vastaan. Silloin korkealta heidän yläpuoleltaan pamahti kaksi ovea auki, ja huoneeseen juoksi viisi kiltalaista: Musta, Lupin, Vauhkomieli, Narcissan sisarentytär ja mustaihoinen aurori Kahlesalpa.
Lucius kääntyi ja kohotti sauvansa, mutta pinkkihiuksinen nainen oli jo langettanut häneen tainnutustaian. Kymmenen kuolonsyöjää ja viisi kiltalaista syöksähtelivät välkähtelevien valojen loisteessa.
Potter väisti yhden tainnutustaian ja heittäytyä maahan Longbottomin viereen. Rookwoodin taika sai kivilattian räjähtämään poikien välissä. Näiden kömpiessä poispäin Walden tarttui Potteria niskasta ja veti tämän pystyyn niin, että pojan varpaat osuivat hädin tuskin lattiaan.
”Anna se minulle, Potter”, Walden käski, ”anna ennustus minulle tai…” Walden puristi sanojensa vakuudeksi Potterin henkitorvea niin lujaa, ettei rohkelikko saanut henkeä. Hän naurahti huomatessaan pojan silmien vetistävän. Jos hän tiukentaisi otettaan vielä hiukankin, Potter tukehtuisi. Uhrien viimeiset hetket olivat aina huvittaneet häntä suuresti. Hänellä oli tapana katsella vierestä elämän vähittäistä pakenemista puolustuskyvyttömien uhriensa ruumiista nauttien omasta herruudestaan. Tällöin hän sai riistää valikoituja henkiä kuten korkeampi voima, samalla tavalla kuin kuolema.
Mustassa kuolonsyöjän kaavussaan ja naamioituna hän muistutti erehdyttävästi kavalaa noutajaa, kuolemaa. Walden Macnair ei ollut niin kyltymätön sadisti kuin petoeläimen asteelle taantunut ihmislihaa rakastava Harmaaselkä, sillä hän piti siistimmistä lopuista. Velho tappoi mieluiten omin käsin ilman taikaa kidutettuaan uhriaan sen verran, että saavutti oikean tunnelman henkisellä tasolla.
Potter käänsi turhaan taikasauvansa takaperin Waldenin kylkeä pitkin saamatta sen vertaa henkeä että olisi kyennyt lausumaan loitsun. Miehen vapaa, huoliteltu käsi hapuili Potterin ennustusta puristavaa kättä. Ennustus olisi kohta hänellä…
Äkillinen tuska sai Waldenin huutamaan jonkun survaistessa taikasauvan hänen naamionsa silmänreikään. Walden menetti otteensa Potterista.
***
Toffee suuntasi epäuskoisena kuolemankamariin hänen ja Dumbledoren keskustelun jälkeen. Hän oli nähnyt omin silmin hänen-joka-jääköön-nimeämättä kaikkoontuvan vankikarkuri Bellatrix Lestrangen kanssa. Siinä hänen nähtävänään oli yhdeksän kuolonsyöjän kaapuihin pukeutunutta miestä. Osalla oli naamio, osalla ei. Toffee tunnisti taannoiset vankikarkurit, naamiottomat Lestrangen veljekset, eikä ollut yllättänyt löydettyään heidät muiden joukosta. Hän tunnisti sellaisiakin miehiä, joilla ei ollut kuvitellut olevan mitään tekemistä kuolonsyöjien kanssa. Ihmisiä joiden status hipoi hänen omaansa.
Verestäväsilmäinen Walden Macnair, vaarallisten otusten hävityskomitean teloittaja retkotti tajuttomana. Lucius Malfoy istui pää painuksissa ja hartiat lysyssä. Bordeaux Avery mulkoili Toffeeta ja aurori Williamsonia aivan kuin olisi halunnut sanoa jotakin. Kuolonsyöjät olivat epäonnistuneet räikeästi, joten Bordeaux oli ollut oikeassa. He eivät olleet kyenneet toimittamaan yhtä ennustusta herralleen. Azkaban taisi olla edessä, sillä edes kulta ei riittänyt tekemään kiireessä keksityistä valheista kyllin uskottavia.
Voi helvetti miten pieleen kaikki oli mennyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti