Sir Richard Wyndham oli erittäin tunnettu keikari. Hän olisi saattanut esiintyä Muodikkaan Miehen mainoksena tuulenpuuskakampauksestaan (joka oli kaikista hiustyyleistä vaikeatekoisin) kiiltävien käännesaappaiden kärkiin asti. Hänen käytöksensä kuvasti julkilausumatonta ikävystymistä, mutta mikään räätälintyö, mikään tahallinen välinpitämättömyys ei vetänyt vertoja herrasmiehen komeille kasvonpiirteille ja vartalon ihanteellisille mittasuhteille. Kaksikymmentäyhdeksänvuotias sir Richard oli sukunsa viimeinen miespuolinen edustaja, mutta hän ei ollut tähän asti tehnyt mitään estääkseen Wyndhamin suvun sammumisen. Tosin jo vuosia oli pidetty (epävirallisesti) sovittuna, että sir Richard ja lordi Saarin tytär Melissa Brandon sinetöisivät perheiden pitkäaikaisen ystävyyden avioliitolla. Ajalle tyypillinen sovinnaisavioliitto ei houkutellut keikaria. Richard totesi niin sanotulle kihlatulleen olevansa niin romanttinen että oli vaalinut mielikuvaa naisesta – epäilemättä tarunomaisesta – joka haluaisi mennä hänen kanssaan naimisiin, koska tämä rakastaisi häntä.
Kerran muotileijonan ollessa aamuhämärässä palaamassa konjakin huuruissa kerhostaan kotiinsa tuntematon, nuorukainen kirjaimellisesti tipahti hänen syliinsä ikkunasta. Pojaksi naamioitunut tyttönen kertoi olevansa karkumatkalla. Hän oli nimittäin orvoksi jäänyt, tädillään asuva perijätär, jonka täti kaavaili naittavansa pojalleen. Richard ei keksinyt muuta keinoa selviytyä kiusallisesta tilanteesta kuin lähteä Penelope Creenin mukaan esittäen olevansa tämän setä. He nousivat yhdessä maaseudulle lähteviin yleisiin vaunuihin. Ylelliseen elämään kehdosta asti tottunut herrasmies joutui kestämään epämukavia ajopelejä, rahvaanomaista ja kyseenalaista matkaseuraa sekä suloisella tavalla hupsun seuralaisensa päähänpistoja. He joutuivat muun muassa sotketuiksi timanttivarkauteen ja siihen liittyvän murhan todistajiksi.
Henkilöhahmot olivat taas taattua Georgette Heyer -laatua päihittäessään jopa Kate-serkun henkilöt. Tietysti heilläkin oli jotain tiettyjä yhtäläisyyksiä kirjailijattaren hahmolinjauksen kanssa, sillä mukaan mahtui huimapäinen seikkailuista pitävä nuori tyttö ja yli varojensa elävä keikari. Heyerin hahmolinjaus on kuitenkin niin löyhästi vedetty että se jättää henkilöiden minuudelle elintilaa. Suosikkien nimeäminen ei ole vaikeaa. Ehdottomasti arvoisa Cedric Brandon. Irstas nuori herra, jolla oli moraalien vartijoiden mielestä surkuteltavia tapoja ja turmiollisen viehättävä käytös. Hänen ulkonäköään ei kuvattu kovinkaan tarkasti muuta kuin keikarimaisen pukeutumistyylin osalta, muttei voinut olla huomaamatta hänen olleen Beverley veljeään komeampi miekkonen. Jimmy Yarde -nimisessä taskuvarkaassa ei vedonnut ulkonäkö ja karisma vaan hepun hedelmättömät ja muka kekseliäät varkausyritykset, joista vaikenen kuin muuri etten paljasta mitään juoneen liittyvää.
Kirjan ensimmäiset sivut olivat aika neutraaleja, pelkkää sukulaisten päivittelyä liittyen Sir Richardiin. Muotileijonan ilmaannuttua kaupunkiasuntonsa keltaiseen salonkiin huumori puhkesi täyteen kukoistukseensa hymyilyttämään ja naurattamaan viimeisen sivun viimeiselle riville saakka. Haha! Vastaan ei ole ennen tullut yhtä hauskaa romaania – edes itse Heyerilta.
Lornjetti suuntautui häneen. Sir Richardin murheellinen katse tarkasteli häntä. ”Pitämässä maaseutua pilkkanasi, Beverley? Outoa että sinä, joka näet niin paljon vaivaa ulkonäkösi eteen, päädyt niin surkeisiin tuloksiin! Kas, Cedric ei välitä omastaan tippaakaan, mutta näyttää aina herrasmieheltä.” - Sir Richard Beverleylle
**** +
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti