Kyllästynyt hovineiti

Author: Hannabella
Beta: Julma-Nala (ex-Nalinea)
Rating: K-13
Genres: teinidraama, one-shot
Pairing: Millicent Bulstrode/Kristianus Macnair
Disclaimer: Taikamaailma ja osa sitä kansoittavista henkilöistä kuuluvat J.K. Rowlingille. Kristianus Macnair ja Waldenne Nasty Avery minulle.
Summary: Se oli vielä pientä niiden solvausten rinnalla, joita tyttö laukoi minulle ja Greengrassin sisaruksille korjaillessamme juhlahumussa kärsineitä ehostuksiamme. ”Onko sinun pakko kopistella noin ärsyttävästi?” hän tivasi Astorialta seistessään peilin edessä. ”En tiennytkään että sinulla on noin iso perse, Milly!” hän tuhahti silmiään pyöritellen. ”Sehän vie järjettömästi tilaakin!”








Millicentin PoV


Olin juuri kauhomaisillani vodkalla terästettyä boolia lasiini, kun huomasin kahden pitkän tylypahkalaisen harppovan ovesta. ”Kuultiin että täällä on bileet”, toinen sanoi ystävälleni Pansylle.

Ystäväni hymyili pojalle, mutta tyytyi nyökkäämään väkinäisesti tämän seurassa olevalle tytölle. ”Joo, minulla on synttärit”, Pansy naurahti sipaistessaan tummanruskean hiussuortuvan otsaltaan.

”Ihan kiva paikka”, huomautti pojan kanssa tullut tyttö sen verran pistävästi, että toteamus kuulosti letkautukselta. ”Vanhempasi varmaan vuokrasivat?”

”Niin.”

”Sinua tuskin haittaa, että me tultiin Waldennen kanssa tänne vähän niin kuin kuokkimaan?” poika kysyi virnistäen, ”kun ei jaksettu ryypätä kahdestaan meillä.”

”Tervetuloa vaan”, Pansy toivotti. ”Eiköhän teillekin riitä juomista.”

”Mahtavaa!”

Kristianus ja Waldenne Nasty huomasivat ystäviensä huutelevan heille salin keskivaiheilta, joten serkukset suuntasivat näiden luo. Pansy tuhahti. ”Minulla ei ole koskaan ollut mitään Kristianusta vastaan, mutta en olisi kaivannut tänne Waldenne Nasty Averya.”

En tiennyt mitä minun olisi pitänyt sanoa siihen väliin Pansyn nyrpistäessä äkäisesti nenäänsä. ”Hmmp”, mutisin epämääräisesti vilkuillen Kristianus Macnairia ja Waldenne Nasty Averya. Kristianus Macnair oli Walden Macnairin poika ja Waldenne Nasty tämän sisarentytär. Tiesin miksei Pansy ollut ilahtunut Waldenne Nastyn ilmestymisestä. Korallinpunaiseen, turnyyrilliseen satiinileninkiin pukeutunut syntymäpäiväsankaritar oli paistatellut vanhempiensa vuokraamassa huvilassa vieraidensa huomion keskipisteenä, kunnes vuotta vanhempi tyttö oli tullut varastamaan show’n. Pansya suututti erityisesti sen takia, että hän oli nähnyt kovasti vaivaa ulkonäkönsä vuoksi käymällä kauneussalongissa ja kampaajalla minun ja Daphnen kanssa ja pukeutumalla debytanttitanssiaisiin kelpaavaan leninkiin. Waldenne Nastysta sen sijaan näki, ettei tämä ollut nähnyt erityistä vaivaa ulkonäkönsä tähden.

Raskaspiirteisten kasvojen tummanpuhuva ja voimakas ehostus oli varmasti vienyt jonkin verran aikaa toisin kuin muu laittautuminen. Ylituuhea noenmusta leijonanharja valui pörröisenä ja villinä miltei tytön lantiolle asti. Hän oli liiankin pitkä, karski, kyömynenäinen ja kaukana hauraasta prinsessasta, mutta monet pojat olivat päässeet lumivalkeaa ihoa rumentavista jäljistä päätellen makaamaan hänen kanssaan. Pojat pitivät muussakin mielessä estottomasta ja vapautuneesta Averyn tyttärestä, joka oli seksiaktien ulkopuolella yksi heistä. Pansy ei pitänyt mustahiuksisesta tytöstä, jonka vulgaari vetovoima ei kaikonnut minnekään kuluneista saapikkaista ja kurittomista hiuksista huolimatta.

Seitsemäntoistavuotias Kristianus Macnair muistutti suuresti serkkuaan, koska oli hyvin pitkä, roteva ja mustahiuksinen. Heidän kasvonpiirteensäkin olivat hätkähdyttävän identtiset.

En voinut olla vilkuilematta suorastaan rikollisen komeaa poikaa, mutta lyijynraskailta tuntuvat jalkani eivät suostuneet viemään minua hänen luokseen. Ehkä booli ja helmeilevä shampanja eivät olleet juovuttaneet riittävästi.

Pansy alkoi näyttää yhä happamammalta, vaikka hän jutteli lähes koko ajan muun muassa Blaisen, minun, Greengrassin sisarusten ja muutamien muiden kanssa. Draco ei viettänyt niin paljon aikaa hänen seurassaan kuin ystäväni olisi halunnut, sillä nuorempi Malfoy oli uppoutunut muistelemaan Waldenne Nastyn ja Kristianuksen kanssa erinäisiä urotekoja, jotka oli tehty enemmän tai vähemmän humalassa.

”Minua vituttaa ihan helvetisti; siispä sen täytyy tarkoittaa, etten ole tarpeeksi päissäni!” Pansy kivahti.

”Se puute on helposti korjattavissa”, Blaise naurahti leijuttaessaan uuden kristallipikarin tytölle. Tummaverikkö ei edes kiittänyt ennen kuin vei kristallilasin huulilleen, joille levitetty ruosteenpunainen huulipuna oli ehtinyt haalistua ja paakkuuntua nykiviin suupieliin.

Muutamien lasillisten jälkeen hänen happamuutensa vaihtuu kiukkuisuuteen, josta kaikki saivat tasapuolisesti osansa aukaistessaan suunsa väärään aikaan. Se oli vielä pientä niiden solvausten rinnalla, joita tyttö laukoi minulle ja Greengrassin sisaruksille korjaillessamme juhlahumussa kärsineitä ehostuksiamme. ”Onko sinun pakko kopistella noin ärsyttävästi?” hän tivasi Astorialta seistessään peilin edessä. ”En tiennytkään että sinulla on noin iso perse, Milly!” hän tuhahti silmiään pyöritellen. ”Sehän vie järjettömästi tilaakin!”

Jähmetyin niille sijoilleni ikään kuin ystävättäreni olisi langettanut minuun kangistusloitsun. Sydämeni jyskytti raivokkaasti kiivaasti kohoavassa rinnassani pahimman ihmetyksen mennessä ohi. En olisi uskonut yhdenkään tupakaverini haukkuvan kasvotusten minua läskiksi, vaikka he olisivatkin pitäneet minua liian lihavana. Kokoni oli aina ollut minulle ongelma, sillä olin tiedostanut jo ennen Tylypahkaa olevani muita tyttöjä tukevavartaloisempi. En ollut sellainen hauras gasellimainen keijukainen kuten Greengrassit, en hoikka ja sopivan muodokas niin kuin Pansy, eikä minulla ollut edes huomattavaa pituutta luomassa vaikutelmaa hoikemmasta kehosta kuten Waldenne Nastylla. Raajani olivat turhat paksut, rintani pingottuivat raskaina pukuni miehustan hoteissa, ja lantioni oli yhtä leveä kuin laivan keula. Hoikka, korsetin muokkaama vyötärö oli rintojen ohella niitä harvoja ulkonäöllisiä ominaisuuksia, joihin olin edes hitusen tyytyväinen.

En tiennyt olisinko halunnut läimäyttää Pansya vai langettaa jonkin rumaa jälkeä aikaansaavan kirouksen Luihuisen prinsessaan. Ehkä olisin halunnut haavoittaa häntä yhtä pahasti loukkaavilla tokaisuilla. Minä en ollut koskaan viljellyt sarkasmia tai kirvelevää ivaa kuin ilkkuessani tupalaisteni seurassa muiden tupien kuraverisiä ja verenpettureita.

”Mutta Pansy!” siskokset älähtivät yhteen ääneen. Pansyn ajattelematon letkautus oli heidänkin mielestään täysin asiaton.

Pansy kohautti olkapäitään. ”Mitä sitten? Loukkasiko se muka sinua, Milly?”

Loukkasiko se muka sinua, Milly? Ystäväni äänensävy tihkui välinpitämättömyyttä aivan kuin olisin ollut umpikuuro tai henkisesti jälkeenjäänyt tomppeli, jonka kuullen suusta sai päästää kaikenlaisia sammakoita.

”Vittu!” sähähdin.

Tyrskähdys livahti Pansyn tasaisesti punatuilta huulilta; kenties hän odotti Millyn purkausta. Tummaverikkö tuli pettymään siinä suhteessa, sillä otin käsilaukkuni marmoriselta allastasolta ja lähdin astelemaan ovea kohti. ”Minuakin vituttaa ihan helvetisti”, letkautin. ”En ole varmaan tarpeeksi päissäni, mutta onneksi täällä on väkeviä, boolia ja shampanjaa niin paljon kuin jaksaa juoda.”

Letkautukseni ei jäänyt pelkäksi viidennen vuosikurssin oikuttelevan luihuisprinsessan kyllästyneen hovineidin uhitteluksi. Pidin lupaukseni juomalla itseni sellaiseen humalaan, että minun oli vaikea tasapainoilla korkokengillä. Se ei haitannut minua. Sainpa ainakin hyvän syyn, jonka varjolla saatoin tukeutua sellaisiin poikiin, joita en olisi rohjennut lähestyä selvempänä ja vähemmän kikattelevampana. Uskalsin jopa puhua komealle Kristianus Macnairille, luutakomeroiden sankarille.

”Hei, olisiko sinulla tupakkaa?” kysyin hihitellen, vaikken edes ollut kokeillut tupakoimista.

”Onhan minulla, kunhan kaivan”, Kristianus sanoi. Poika kaiveli jonkin aikaa juhlakaapunsa taskuja, kunnes löysi kultaisen nimikirjaimillaan ja sukunsa vaakunalla koristetun savukerasian. ”Sen kun otat.”

Poimin tärisevin käsin yhden savukkeen rasiasta ja sytytin sen sauvanheilautuksella. Vedin rehennellen henkeen, mutta aloin yskiä järkyttävästi. Luulin tukehtuvani siihen paikkaan, mutta serkukset vain nauroivat kakomiselleni vahingoniloisesti.

”Et ole tainnut kokeilla ennen polttamista?” Waldenne Nasty kysyi pöyhiessään mustia kiharoitaan.

”Olenpas!” intin yrittäen näyttää luontevammalta koettaen olla yskimättä.

Waldenne Nasty Avery sytytti itselleen savukkeen; imi nautiskellen tupakan toista päätä ennen kuin sinkautti kapean savujuovan korkeaa kattoa kohti. ”Ehkä sinulla ei ole kokemusta mistään muustakaan - Parkinsonin liehittelyä lukuun ottamatta, Bulstrode?” voimakaspiirteinen tyttö härnäsi tyypilliseen tapaansa.

”Ei vai?” kihertelin. Otin pari askelta tytön röyhkeän maskuliinista serkkua kohden ja hapuilin tämän huulia omillani. Kielisuudelmaksi syvennyt suudelma oli ehkä minun osaltani hitusen kankea, muttei sentään ensimmäiseni. Kristianuksen osalta siinä oli sitäkin enemmän kokemusta.

”Noh?” tivasin Waldennelta.

”Bulstroden tyttöhän on aikamoinen peto”, Kristianus hekotti väliin.

Silloin päähäni pälkähti jotain suutelua uskaliaampaa ja impulsiivisempaa. Miksen hankkiutuisi eroon neitsyydestäni Macnairin kanssa? Miksen? Omatuntoni oli vaiennut, joten mikään ei estänyt minua toteuttamasta umpimähkäisiä päähänpistojani. Halusin käyttäytyä yhtä mielivaltaisesti kuin Waldenne Nasty Avery, sillä olin kyllästynyt olemaan hovineiti Milly, jonka itsetuntoa sivallettiin ajattelemattomilla loukkauksilla ja jolle Tylypahkan häijyin koulukiusaaja pyöritteli ivaavasti silmiään.

”Mennään naimaan”, letkautin tavallista itsevarmemmin.

Waldenne Nasty tirskahti matalasti, mutta hänen serkkunsa virnisti tarkastellessaan minua päästä varpaisiin. Aristokraattinuorukaisen katse harhaili alituisesti poveni tienoilla. Ilmeisesti kelpasin hänelle, sillä mustahiuksinen nuorukainen sanoi. ”Kai me voitaisiin.”

Pujahdimme melun täyttämästä salista yhteen alakerran makuuhuoneista. Kristianus kaatoi minut niin välittömästi vuoteelle, etten ehtinyt ajatella mitään tähdellistä. Helmani kahisivat hänen ujuttaessaan kätensä röyhelöisten kerrosten alle koskettelemaan sellaisia sopukoita, joihin yksikään poika ei ollut koskenut aikaisemmin. Tätähän minä halusin, ajattelin nieleskellen…


***

”Olisin edennyt vähän hitaammin, jos olisin tiennyt sinun olleen neitsyt”, Macnair totesi kepeästi oikoessaan solmiotaan.

”Ai”, mutisin. Aloin olla laskuhumalassa ja päihtymyksen vaientama omatuntoni kolkutti vastenmielisesti oven takana. Tajusin menettäneeni neitsyyteni koulutoverille, jota en edes tuntenut kunnolla. Päiväpeitteeseen oli jäänyt veriläikkä ja kaulani oli kuin vampyyrirakastajan jäljiltä. Tässäkö se oli ollut? Alavatsassani tuntui aktimme jälkeen laimeammaksi alentunutta poltetta.

Kiskoin haroen kiharrettuja hiuksiani ja niiskaisin, vaikka tiesin sen olevan lapsellista ja hupsua. Poika kumartui vuoteen ylle taputtamaan selkääni. ”Mitä sinä oikein odotit, Bulstrode?” ihmetteli Macnair. ”Unelmien prinssiä, joka rakastelisi hellästi kanssasi prinsessasängyllä kynttilänvalossa?”

Lyyrisyyteen väännetty pilkka osui arkaan paikkaan. Olin haaveillut salaa kutakuinkin sellaisesta ensimmäisestä kerrasta, jolloin olisin saanut tuntea jonkun herttaisen ja sympaattisen pojan rakastavan tai ainakin välittävän Millicent Bulstrodesta sellaisena kuin hän oli. Muutama liikakilo ja niukat sukkeluudet eivät estäisi minua saamasta osakseni jokaisen ihmisen ansaitsemaa hellyyttä.

”E-en minä tiedä”, sopersin säälittävästi.

”Heräisin sinun sijassasi todellisuuteen tulemalla pois hattaranpinkeistä pilvilinnoista.” Hän haukotteli. ”Me molemmat taidetaan olla laskuhumalassa. Siihen ei ole muuta reseptiä kuin lisää viinaa ja vähän lisää viinaa. Juot itsesi uuteen nousuun, niin kaikki näyttää taas paremmalta”, mustahiuksinen poika sanoi vähän ystävällisemmin.

Aikailin noustessani sekaiseksi menneeltä vuoteelta.

”Tuletko minun kanssani, vai jäätkö tänne suremaan kissankultaisiksi paljastuneita unelmiasi, Bulstrode?”

”Kai minä sitten tulen”, vastasin.

Ehkä itsekkään luihuisprinsessan kömpelön hovineidin oli aika palata hukuttamaan tyhjä ja ristiriitainen mielialansa syvien boolimaljojen äärelle.


***

Mitä silloin tapahtuukaan
Ensisuudelma kun ohi on
Epätoivo, eikä muukaan,
Oli onni niin vaatimaton
Näin kun sanotaan
Mä miettiä saan

Nuoruus on seikkailu suunnaton
Kokeile vain, hämmästy vain
Sä maailmaa
Nuoruus on nousussa auringon
Uinailevan, salatuimman
Se paljastaa

Missä onkaan henkes siteet,
Missä voimasi todellinen
Mistä saatkaan mielipiteet,
Mistä tiedon ja kokemuksen
Näin kun kysytään
Mä miettimään jään

Nuoruus on seikkailu suunnaton
Kokeile vain, hämmästy vain
Sä maailmaa
Nuoruus on nousussa auringon
Uinailevan, salatuimman
Se paljastaa

Nuoruus on sadussa Tuhkimon
Peloista sen, toiveista sen
Se voimaa saa
Nuoruus on vaikeaa

Nuoruus on seikkailu - Katri Helena