Fandom: Dragonlance
Author: Hannabella
Rating: K-15
Päähenkilö: Onysablet Musta (myöskin Sablena tunnettu)
Warnings: Sisältää raajojen katkontaa!
Genre: violence
Summary: Naaraslohikäärme venytteli hivenen. ”Vankien kidutus on lopetettava hetkeksi”, Onysablet määräsi hunajaisen myrkyllisesti. ”Huolehdin vähän aikaa omakätisesti niiden turhakkeiden piinaamisesta.”
Shrentak oli Valtiatar Onysabletin suovaltakunnan kaupunki, ja sen alapuolella, tunnelilabyrintin takana oli hänen suosikkipesänsä. Nytkin rämeen herratar oleskeli parhaassa pesässään loikoillen yhdellä seinustalla käärmesilmät puoliummessa. Musta muukalaislohikäärme oli paljon Krynnin lohikäärmeitä suurempi. Kuin kotka hiirihaukan rinnalla.
Onysablet lipoi kitalakeaan pitkällä kaksihaaraisella kielellään ja narskutteli kuuluvasti raateluhampaitaan. Hänen kaikki pesänsä pursusivat kalleuksia. Mikäli toiset Ylivaltiaat olisivat nähneet hänen aarteensa, he (Malystryx Punainenkin) olisivat voineet tulla kateellisiksi. Kuuluisien taiteilijoiden taulut peittivät lähes kokonaan luolan seinät, kirsikkapuisessa hyllyssä oli aakkosjärjestyksessä vaikeita loitsuja sisältäviä loitsukirjoja ja rubiinirykelmät säihkyivät kääpiöiden tekemissä kultamaljoissa.
Hänen päiväänsä voisi luonnehtia ytimekkäästi hyvällä tavalla tyypilliseksi. Palvelusväki oli tuonut neljä säkillistä kalleuksia kartuttamaan hänen kokoelmiaan, kun ne oli laskettu lohikäärmeen valvonnan alaisuudessa. Kauppiaat olivat matkanneet hänen luokseen käymään kauppaa hankkimillaan, harvinaisilla eläimillä. Onysabletilla oli jokseenkin suureksi paisunut eläintarha, jossa oli näytillä toinen toistaan erikoisempia lajeja. Hän oli sulattanut kolme hiittä hengiltä pahasti syövyttävällä hapollaan. Toisinaan hän lahtasi tehtävissään epäonnistuneet palvelijansa, ja välillä hän tappoi palvelijoitaan pitääkseen käskyläisensä varpaillaan.
Naaraslohikäärme venytteli hivenen. ”Vankien kidutus on lopetettava hetkeksi”, Onysablet määräsi hunajaisen myrkyllisesti. ”Huolehdin vähän aikaa omakätisesti niiden turhakkeiden piinaamisesta.”
”Kuten haluatte, Valtiatar Onysablet”, läsnä olevat palvelijat nöyristelivät ja matelivat herratartaan tyydyttävästi. Valtiatarlohikäärme sihahti yhden ainokaisen sanan taikuuden kielellä. Valtava peto alkoi värähdellä kuten kangastus, ennen kun loitsu alkoi kutistaa hänen ruumistaan.
***
Karkeatekoinen halli jatkui kahdessa suunnassa silmänkantamattomiin. Hallissa näkyi paksusta puusta tehtyjä lahoavia sellinovia, jotka oli vahvistettu raskailla terästangoilla. Kaltereiden takana virui muun muassa pelkiksi luurangoiksi kuihtuneita ihmismiehiä. Heidän ihonsa roikkui, ja he hengittivät heikosti. Toivo vastarinnasta oli hiipunut tahi hiipumaisillaan monilta piinatuilta kasvoilta. Osa vangeista oli karmeasti ruhjottuja, ja heissä näkyi merkkejä kidutuksesta sekä palovammoista. Esimerkiksi Solamnian ritareissa ei ollut jälkeäkään ritarikunniasta. Vangit oli lyyhistetty lyhyessä ajassa kaltoin kohdeltujen eläinten tasolle, jotka eivät kyenneet toivomaan muuta kuin vankilan homeista ruokaa ja vettä.
Pitkähkön ja kurvikkaan naisen ilmaantuessa tyrmään uteliaisuus sai puhalletuksi eloa vielä kohtalaisessa kunnossa oleviin vankeihin. Kirotun Sablen naiskätyriä ei ollut nähty ennen tässä Syvyyttäkin karmeammassa loukossa. Kauniin tenhottaren hipiä oli yhtä virheetön ja läpikuultava kuin haltianaisten alabasteri-iho. Vinot luonnottoman pitkäripsiset silmät olivat niin pikimustat, ettei pupilleja erottanut iiriksistä. Osa noenmustina lainehtivista kutreista oli kammattu korkeaksi nutturaksi. Liehuvahihainen samettileninki paljasti paljon muodokasta säärtä ja poven rehevän pulleuden.
Naisen kantama suuri puutarjotin puhalsi vankeihin vielä runsaammin eloa kuin hänen synkkä kauneutensa ja vierautensa. Kolme vehnäleipää oli vasta otettu uunista ja kahdessa vesikannussa oli kirkasta vettä. ”Tekisikö mieli palanen leipää ja kunnon kulaus vettä?” pikikutri kysyi yhteiskielellä kalseasti, samalla ilkikurisesti.
Luurankomaiset kädet kurkottelivat anovasti kaltereiden raoista. ”Te tiedätte sen kysymättäkin, valtiatar!” yksi lähimmän sellin vangeista parahti. Hänen ja hänen sellitovereidensa vatsat kurnivat kilpaa.
Muukalainen otti leivän tarjottimelta, mursi ja silppusi sen käsillään, joiden ylikasvaneet raatelukynnet muistuttivat drakolaisten kynsiä. Hän kylvi suurieleisesti leipäsilpun maahan ja teki samoin lopuille leiville talloen ne murskaksi. Nainen kaatoi veden hitaasti maahan ja naureskeli teolleen kuin erityisen hauskalle vitsille.
”Hullu nainen!” vangit puuskahtivat kauhistuneina. ”Miksi menitte tekemään niin?” Onysabletin vankityrmissä oppi hetkessä pitämää kaikkea pilaantumatonta syötävää suuressa arvossa. Vaivainen vesitilkkakin maistui haltiaviiniä paremmalta.
Heihin luotiin sellainen katsahdus, joita luotiin typeriä kysyviin ja sanoviin.
Julma nainen lausui taikuudelta haiskahtavan sanan. Pinttyneen saastainen käsivarsi putosi hänen sirojen jalkojensa suureen. Mies parkui tuskasta alkaen tuuditella kädentynkäänsä. Tenhotar kumartui nostamaan irrallisen raajan tarkasteltavakseen koettaen olla tahrimatta pahasti hienostunutta kättään. Hänen käyttämänsä loitsu oli amputoinut oksakäsivarren kolme tuumaa kyynärvarren yläpuolelta, Hän tiirasi kättään suutaan muikistellen ja venytellen. Tuoden mieleen keskittyneen tutkijan kauhumuunnelman.
”Liha on paljon leipää ravitsevampaa. Tästä kimpaleesta luulisi riittävän teille syötävää ainakin pariksi päiväksi”, julmuri otaksui herttaisesti viskatessaan raajan ahtaaseen selliin.
Author: Hannabella
Rating: K-15
Päähenkilö: Onysablet Musta (myöskin Sablena tunnettu)
Warnings: Sisältää raajojen katkontaa!
Genre: violence
Summary: Naaraslohikäärme venytteli hivenen. ”Vankien kidutus on lopetettava hetkeksi”, Onysablet määräsi hunajaisen myrkyllisesti. ”Huolehdin vähän aikaa omakätisesti niiden turhakkeiden piinaamisesta.”
Shrentak oli Valtiatar Onysabletin suovaltakunnan kaupunki, ja sen alapuolella, tunnelilabyrintin takana oli hänen suosikkipesänsä. Nytkin rämeen herratar oleskeli parhaassa pesässään loikoillen yhdellä seinustalla käärmesilmät puoliummessa. Musta muukalaislohikäärme oli paljon Krynnin lohikäärmeitä suurempi. Kuin kotka hiirihaukan rinnalla.
Onysablet lipoi kitalakeaan pitkällä kaksihaaraisella kielellään ja narskutteli kuuluvasti raateluhampaitaan. Hänen kaikki pesänsä pursusivat kalleuksia. Mikäli toiset Ylivaltiaat olisivat nähneet hänen aarteensa, he (Malystryx Punainenkin) olisivat voineet tulla kateellisiksi. Kuuluisien taiteilijoiden taulut peittivät lähes kokonaan luolan seinät, kirsikkapuisessa hyllyssä oli aakkosjärjestyksessä vaikeita loitsuja sisältäviä loitsukirjoja ja rubiinirykelmät säihkyivät kääpiöiden tekemissä kultamaljoissa.
Hänen päiväänsä voisi luonnehtia ytimekkäästi hyvällä tavalla tyypilliseksi. Palvelusväki oli tuonut neljä säkillistä kalleuksia kartuttamaan hänen kokoelmiaan, kun ne oli laskettu lohikäärmeen valvonnan alaisuudessa. Kauppiaat olivat matkanneet hänen luokseen käymään kauppaa hankkimillaan, harvinaisilla eläimillä. Onysabletilla oli jokseenkin suureksi paisunut eläintarha, jossa oli näytillä toinen toistaan erikoisempia lajeja. Hän oli sulattanut kolme hiittä hengiltä pahasti syövyttävällä hapollaan. Toisinaan hän lahtasi tehtävissään epäonnistuneet palvelijansa, ja välillä hän tappoi palvelijoitaan pitääkseen käskyläisensä varpaillaan.
Naaraslohikäärme venytteli hivenen. ”Vankien kidutus on lopetettava hetkeksi”, Onysablet määräsi hunajaisen myrkyllisesti. ”Huolehdin vähän aikaa omakätisesti niiden turhakkeiden piinaamisesta.”
”Kuten haluatte, Valtiatar Onysablet”, läsnä olevat palvelijat nöyristelivät ja matelivat herratartaan tyydyttävästi. Valtiatarlohikäärme sihahti yhden ainokaisen sanan taikuuden kielellä. Valtava peto alkoi värähdellä kuten kangastus, ennen kun loitsu alkoi kutistaa hänen ruumistaan.
***
Karkeatekoinen halli jatkui kahdessa suunnassa silmänkantamattomiin. Hallissa näkyi paksusta puusta tehtyjä lahoavia sellinovia, jotka oli vahvistettu raskailla terästangoilla. Kaltereiden takana virui muun muassa pelkiksi luurangoiksi kuihtuneita ihmismiehiä. Heidän ihonsa roikkui, ja he hengittivät heikosti. Toivo vastarinnasta oli hiipunut tahi hiipumaisillaan monilta piinatuilta kasvoilta. Osa vangeista oli karmeasti ruhjottuja, ja heissä näkyi merkkejä kidutuksesta sekä palovammoista. Esimerkiksi Solamnian ritareissa ei ollut jälkeäkään ritarikunniasta. Vangit oli lyyhistetty lyhyessä ajassa kaltoin kohdeltujen eläinten tasolle, jotka eivät kyenneet toivomaan muuta kuin vankilan homeista ruokaa ja vettä.
Pitkähkön ja kurvikkaan naisen ilmaantuessa tyrmään uteliaisuus sai puhalletuksi eloa vielä kohtalaisessa kunnossa oleviin vankeihin. Kirotun Sablen naiskätyriä ei ollut nähty ennen tässä Syvyyttäkin karmeammassa loukossa. Kauniin tenhottaren hipiä oli yhtä virheetön ja läpikuultava kuin haltianaisten alabasteri-iho. Vinot luonnottoman pitkäripsiset silmät olivat niin pikimustat, ettei pupilleja erottanut iiriksistä. Osa noenmustina lainehtivista kutreista oli kammattu korkeaksi nutturaksi. Liehuvahihainen samettileninki paljasti paljon muodokasta säärtä ja poven rehevän pulleuden.
Naisen kantama suuri puutarjotin puhalsi vankeihin vielä runsaammin eloa kuin hänen synkkä kauneutensa ja vierautensa. Kolme vehnäleipää oli vasta otettu uunista ja kahdessa vesikannussa oli kirkasta vettä. ”Tekisikö mieli palanen leipää ja kunnon kulaus vettä?” pikikutri kysyi yhteiskielellä kalseasti, samalla ilkikurisesti.
Luurankomaiset kädet kurkottelivat anovasti kaltereiden raoista. ”Te tiedätte sen kysymättäkin, valtiatar!” yksi lähimmän sellin vangeista parahti. Hänen ja hänen sellitovereidensa vatsat kurnivat kilpaa.
Muukalainen otti leivän tarjottimelta, mursi ja silppusi sen käsillään, joiden ylikasvaneet raatelukynnet muistuttivat drakolaisten kynsiä. Hän kylvi suurieleisesti leipäsilpun maahan ja teki samoin lopuille leiville talloen ne murskaksi. Nainen kaatoi veden hitaasti maahan ja naureskeli teolleen kuin erityisen hauskalle vitsille.
”Hullu nainen!” vangit puuskahtivat kauhistuneina. ”Miksi menitte tekemään niin?” Onysabletin vankityrmissä oppi hetkessä pitämää kaikkea pilaantumatonta syötävää suuressa arvossa. Vaivainen vesitilkkakin maistui haltiaviiniä paremmalta.
Heihin luotiin sellainen katsahdus, joita luotiin typeriä kysyviin ja sanoviin.
Julma nainen lausui taikuudelta haiskahtavan sanan. Pinttyneen saastainen käsivarsi putosi hänen sirojen jalkojensa suureen. Mies parkui tuskasta alkaen tuuditella kädentynkäänsä. Tenhotar kumartui nostamaan irrallisen raajan tarkasteltavakseen koettaen olla tahrimatta pahasti hienostunutta kättään. Hänen käyttämänsä loitsu oli amputoinut oksakäsivarren kolme tuumaa kyynärvarren yläpuolelta, Hän tiirasi kättään suutaan muikistellen ja venytellen. Tuoden mieleen keskittyneen tutkijan kauhumuunnelman.
”Liha on paljon leipää ravitsevampaa. Tästä kimpaleesta luulisi riittävän teille syötävää ainakin pariksi päiväksi”, julmuri otaksui herttaisesti viskatessaan raajan ahtaaseen selliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti