Title: Botticellin enkeli
Author: Hannabella
Pairing: Aro/Jane
Rating: K-15
Genres: erotiikka ja renessanssidraama
Summary: Aro suuteli hänen otsaansa. ”Olet – minusta olet Botticellin enkeliäkin kauniimpi, joka näyttää sinuun verrattuna räystäspirulta.”
Disclaimer: Valitettavasti Meyer omistaa Volturit ja Volterran.
Riisuttu viitta putosi samettikasaksi puuleikkauksin koristellulle tuolille. Jane nielaisi Herransa istuutuessa pylvässänkynsä reunalle, sillä nuori vampyyritar ei osannut kuin maata paikallaan muistuttaen vuoteelle jätettyä posliininukkea. Heidin antamat vinkit olivat pyyhkiytyneet hänen muististaan, ja ainoastaan tummaverikön ripustamat korut kertoivat Janen yrittäneen valmistautua eräänlaiseen siirtymäriittiin.
Hän ei ollut ehtinyt palvella kauan Volturien kaartissa (kuolemattomien mittapuulla) Valtias Aron ottaessa suojattinsa ja lemmikkinsä rakastajattarekseen. Rakastajattarekseen, jota Mestari ei ollut ottanut fyysisessä mielessä omakseen. Olihan Jane odottanut ja toivonutkin merkitsevänsä Arolle kaartin hierarkian huipulle päässyttä jäsentä enemmän. Hän ilahtui uudesta asemastaan, sillä kaartilaisen ja Volterran herran välillä oli aina ollut määrittelemätöntä vetoa. Rakkautta, lihan himoa vaiko intohimoa? Janella ei ollut sanoja sille että rubiinikatse ja usvakatse lukkiutuivat toisiinsa ja muutoksen tulessa palavalle tyttöselle rukoilemassa hyväntekijäänsä pelastamaan toiselta roviolta.
Periaatteessa minkään ei olisi pitänyt pelottaa vaaleaverikköä; joukkoteurastukset olivat hänelle naurukonserttoja ja sadismi taidetta. Aron kanssa makaaminen taas hermostutti vampyyrittaren muistaessa piskuisuutensa ja haurautensa. Hän oli uuden... rakastajansa seurassa pienenpieni tyttönen, jonka kasvot olivat pelkkiä kauriinsilmiä, ja toinen oli ruumiiltaan paljon, paljon voimakkaampi ja kookkaampi. Pelkoa ja halua. Tilanteeseen liittyi kivun mahdollisuus, sillä vaaleaverikkö oli ollut koskematon muuttuessaan kuolemattomaksi. Hän oli muodostanut kyläläisten huutelemista rivouksista ja poikien kajoamisyrityksistä vaillinaisen kuvan lihan riemuista.
Aron syleillessä ja suudellessa häntä rubiinisilmä hymyili vastaten suudelmiin ja kietoen kätensä tämän niskan ympärille, mutta hän henkäisi kireästi miesvampyyrin laskiessa hänet hellästi makaamaan. Mestari napitti silkkikaapuaan auki peittäen hänen kasvonsa, joutsenkaulansa ja sinisuonisen dekolteensa suudelmillaan. Jane vetäytyi kauemmas ja nykäisi aluspukunsa kaula-aukon ylemmäs, ennen kun Aron huulet kulkeutuivat alemmas. ”Odottakaa”, hän sopersi.
”Mikä sinulle tuli, kultaseni?” Aro kysyi sametinpehmeästi. ”Teinkö jotain väärin?”
Tekikö Hänen Herransa jotain väärin? Kysymys sopi paremmin murrosikäisen klopin kuin sellaisen kuolemattoman suuhun, joka oli luotu ennen Jumalan pojan syntymää. Tirskumista ei voinut estää.
Mustahiuksinen naurahti kuten sellainen, joka ei käsittänyt jonkin sukkeluuden hauskuutta. ”Niin, kultaseni?” toistettiin.
”Ette.”
”Miksi sitten kiskaisit kaula-aukkosi ylemmäs ja pyysit odottamaan? Etkö haluakaan tulla omakseni, kuulua kokonaan minulle?”
Ääni oli liiankin pehmeä ollen hukuttaa Janen. ”Tahtoisin, Herrani... Pitäisihän teidän tietää...”
”Pitäisikö?”
”Lukemalla ajatukseni.”
”En ole koskaan harrastanut sitä makuukammion puolella, sillä se vie osan huvista ja hohdosta. On hauskempaa arvailla, mitä naisen päässä liikkuu – hauskempaa kuin tietää”, Aro huomautti kepeään äänensävyyn hienopiirteiset kasvot vakavina. Jane oli nousemaisillaan istumaan, mutta kapealle olkapäälle laskettu käsi piti hänet makuulla. ”Tiedän ettet käyttäisi voimiasi minua vastaan, joten en irrota otettani niin kauan kuin kieltäydyt vastaamasta. Tiedät senkin etten aio lukea ajatuksiasi, vaan haluan sinun pukevan ne itse sanoiksi.”
”Minähän haluan teitä. Olen vain etukäteen kauhistunut”, vampyyrineito myönsi ja häpesi saman tien hupsuuttaan. ”Entä jos en enää kuulekaan teidän kutsuvan minua kalleimmaksi aarteeksenne?”
Hänen ollessaan vailla rihmankiertämääkään... Jane oli alkanut kypsyä hitaasti naiseksi ollessaan kuolevainen. Vaaleaverikkö ehti saada parit kuukautiset ja puberteetti veistää vitsamaisuuteen kurvien aavistukset. Hän oli juuri ja juuri täyttänyt viisitoista muuttuessaan vampyyriksi, vaikka lapsenkasvot antoivat nuoremman vaikutelman.
Aro suuteli hänen otsaansa. ”Olet – minusta olet Botticellin enkeliäkin kauniimpi, joka näyttää sinuun verrattuna räystäspirulta.”
”Todellako?” vampyyritar ihmetteli.
”Todellakin. Vakuutan sinun pystymään olemaan sellainen kuin haluan rakastajattareni olevan, kunhan sallit minut opastaa sinua lihallisten ilojen saloihin.”
”Huojentavaa kuulla.”
Vampyyrikuninkaallinen siirsi kätensä Janen olalta ja veti neidon likelleen. Kaartilaista olisi hengästyttänyt pelkästään Valtiaan lähellä oleminen, mikäli hän olisi ollut yhä ihminen. Huulet kohtasivat uudestaan kokeilevasta latautuneemmaksi muuttuvassa suudelmassa. Se päättyi liiankin pian Aron alkaessa riisuutua eikä tyttö kääntänyt katsettaan hoikista, jalokivinappeja availevista sormista. Häveliäisyys ei päihittänyt uteliaisuutta, sillä hän ei ollut nähnyt alastonta miestä kuin veistoksissa ja maalauksissa. Arolla ei ollut kreikkalaisen jumalan vartaloa. Tämä oli hoikempi muttei hinteläkään jäntevine kehoineen. Kyllin sopusuhtainen ilmestys, jota Jane katseli omaa alastomuuttaan luontevammin.
Aron käden hakeutuessa uudelleen Janen aluspuvun pääntielle tyttönen ei torjunut häntä estämällä riisumasta vaatetta. Mestari katseli tytön alastomuutta kuin taiteilija malliaan kouran löytäessä povelle hieromaan hellästi pieniä rintoja. Tuttu katse ei peilannut neidon seinille maalaamia piruja vaan ihailua. ”Mitä meille paljastuukaan? Alaston Botticellin enkeli.” Rinnannipukat kipristyivät Aron sormissa hänen huultensa siirtyessä kaulalle.
Suun hakeuduttua povelle Jane ei ollut muistaa alastomuuttaan odottaessaan lisää kutkuttavia aistimuksia. Molempaa rintaa imettiin hellyydellä sekä nuoltiin ja suukotettiin. Aron käsi liukui kapealle uumalle, sieltä hyväille alemmas litteää vatsaa, alemmas, alemmas ja alemmas häpykummulle. Vampyyrityttö sävähti haluamattaan arastellen kotvan reisiensä väliin livahtavaa kättä, jonka sormissa säihkyvät sormusten jalokivet.
”Tulet pitämään – suorastaan nauttimaan siitä, mitä teen sinulle seuraavaksi”, luvattiin kehräten. ”Levittämällä sievät reitesi kohtaat jopa suuremman hurmion kuin minun ottaessani sinut.” Jane levitti reitensä intohimon aikaansaaman impulsiivisuuden yllättämänä. Rakastajan hierovat sormenpäät kartoittivat naiseuden orkidean nuppuineen muuttaen enkelidemonittaren kosteaksi ja liukkaaksi, eikä siinäkään kaikki. Ylimys kohottautui tekemään suudelmapolkua huulilta salaperäisyyksien osastolle. Turvonneella nupulla tuntuva kieli pakotti voihkaisemaan nautinnosta lipoessaan sieltä sun täältä, kunnes Jane huohotti hiljaa vapisten vuoteella kohdatessaan ensimmäisen kliimaksinsa. Huipennuksen jälkeen hänellä kesti totuttautua todellisuuteen, Herransa kanssa samassa makuukamarissa olemiseen.
”Kultaseni, kultaseni”, Aro naurahti demonittaren haroessa hänen hiuksiaan. ”Ja nyt sen pidemmittä puheitta olen ottava sen, joka kuuluu minulle rakastajanasi”, Valtias virkkoi peittäessään neitokaisen lasinhauraalta näyttävän vartalon omallaan kannatellen itseään käsiensä varassa. ”Koeta rentoutua parhaasi mukaan, niin minulle antautuminen on muutakin kuin vihlovaa kipua.”
Heikko hymy kareili Janen huulilla Aron tunkeutuessa hänen ahtaaseen lihaansa.
***
Aro suuteli kyljellään makaavan rakastajattarensa olkapäätä paljon myöhemmin. ”Tultuasi rakastajattarekseni sinulla on usein lahjapäiviä. Miten olisi esimerkiksi erityisen kallisarvoinen koru muistuttamaan siitä kun sulauduimme ensimmäisen kerran samaksi lihaksi?”
Rubiineista ja smaragdeista koottu kaulakoru, raukea Jane ajatteli ensin, mutta keksi paremman lahjatoiveen. ”Jääköön korut ja kalleudet myöhemmäksi. Minulla on mielessäni jotain paljon parempaa”, Jane hihitti hykerrellen.
”Kerropa, kultapieni”, Valtias Aro kehotti hyväillen rakastajattarensa kylkeä, ”niin hyväpaha haltia toteuttaa Jane-neidon toiveet.”
Jane siveli toisen niskaa. ”Olette sanoneet minun loukkaamiseni olevan rangaistavaa, Aro”, tummanvaaleahiuksinen aloitti.
”Mikään tai kukaan ei saa loukata suloista demonitartani. Maîtresse-en-titreani.”
”Pyydänkin sen nojalla teitä auttamaan minua ja veljeäni saamaan kostomme. Haluamme kyläläisten, niiden Jumalan sanasta sekaisin menneiden rottien kärsivän vielä pahemmin kuin minä ja Alec.” Jane-neito haroi merkitsevästi hiuksiaan, jotka olivat lainehtineet lantiolle asti ennen kuin kylän naisväki oli kerinyt ”noitatytön” kutrit poikatukaksi. ”Eikä olisi suurempaa kunniaa kuin nähdä teidät osallistumassa kostotoimiin.”
”Vasta tässä vaiheessa? Sinä ja veljesi olette odottaneet vuosikymmenen, vaikka olisitte voineet piipahtaa lapsuudenmaisemissanne aiemmin osien muututtua. Teille olisi annettu vapaata ja apuvoimia.”
”Lukisittepa tällä hetkellä ajatukseni, Herrani”, vampyyritar virkkoi ensisijaisesti itsekseen. ”Volterrassa olen oppinut yhtä ja toista laskelmoinnin mestareilta. ’Vihaa mutta kylmäverisesti – niin kuin harkitsevainen kaksoisveljesi käyttämällä erityiskykyä silloin kun sitä ei odoteta.’ Jumalaapelkäävät kyläläiset ovat aivan varmasti polvistuneet kiittämään Luojaansa tämän kitkettyä pahuuden, kun ’demonijoukkio’ haki omansa pois...” Demonitar tirskui hyytävästi. ”Mutta noitakaksoset palaavatkin punasilmäisiksi demoneiksi muuttuneina...”
Volterran herra nauroi ja taputti ikään kuin olisi nähnyt hyvän esityksen käsitettyään maîtresse-en-titrensa strategiasta. Maîtresse-en-titreksi korotettu kaartilainen oli ollut Voltureihin liityttyään teräväpäinen ja motivoitunut, mutta silti Aro vaikuttui ovelasta strategiasta: susi antoi ihmislampaiden tuudittautua väärään turvallisuuden tunteeseen ennen kuin iskisi. Janehan oli ovela kuin kettu ja lupaava juonittelija. Kärsikööt maalaismoukat neidon raatelukynsissä satutettuaan hänen rubiinisilmäistä keijukaisneitoaan.
Author: Hannabella
Pairing: Aro/Jane
Rating: K-15
Genres: erotiikka ja renessanssidraama
Summary: Aro suuteli hänen otsaansa. ”Olet – minusta olet Botticellin enkeliäkin kauniimpi, joka näyttää sinuun verrattuna räystäspirulta.”
Disclaimer: Valitettavasti Meyer omistaa Volturit ja Volterran.
Riisuttu viitta putosi samettikasaksi puuleikkauksin koristellulle tuolille. Jane nielaisi Herransa istuutuessa pylvässänkynsä reunalle, sillä nuori vampyyritar ei osannut kuin maata paikallaan muistuttaen vuoteelle jätettyä posliininukkea. Heidin antamat vinkit olivat pyyhkiytyneet hänen muististaan, ja ainoastaan tummaverikön ripustamat korut kertoivat Janen yrittäneen valmistautua eräänlaiseen siirtymäriittiin.
Hän ei ollut ehtinyt palvella kauan Volturien kaartissa (kuolemattomien mittapuulla) Valtias Aron ottaessa suojattinsa ja lemmikkinsä rakastajattarekseen. Rakastajattarekseen, jota Mestari ei ollut ottanut fyysisessä mielessä omakseen. Olihan Jane odottanut ja toivonutkin merkitsevänsä Arolle kaartin hierarkian huipulle päässyttä jäsentä enemmän. Hän ilahtui uudesta asemastaan, sillä kaartilaisen ja Volterran herran välillä oli aina ollut määrittelemätöntä vetoa. Rakkautta, lihan himoa vaiko intohimoa? Janella ei ollut sanoja sille että rubiinikatse ja usvakatse lukkiutuivat toisiinsa ja muutoksen tulessa palavalle tyttöselle rukoilemassa hyväntekijäänsä pelastamaan toiselta roviolta.
Periaatteessa minkään ei olisi pitänyt pelottaa vaaleaverikköä; joukkoteurastukset olivat hänelle naurukonserttoja ja sadismi taidetta. Aron kanssa makaaminen taas hermostutti vampyyrittaren muistaessa piskuisuutensa ja haurautensa. Hän oli uuden... rakastajansa seurassa pienenpieni tyttönen, jonka kasvot olivat pelkkiä kauriinsilmiä, ja toinen oli ruumiiltaan paljon, paljon voimakkaampi ja kookkaampi. Pelkoa ja halua. Tilanteeseen liittyi kivun mahdollisuus, sillä vaaleaverikkö oli ollut koskematon muuttuessaan kuolemattomaksi. Hän oli muodostanut kyläläisten huutelemista rivouksista ja poikien kajoamisyrityksistä vaillinaisen kuvan lihan riemuista.
Aron syleillessä ja suudellessa häntä rubiinisilmä hymyili vastaten suudelmiin ja kietoen kätensä tämän niskan ympärille, mutta hän henkäisi kireästi miesvampyyrin laskiessa hänet hellästi makaamaan. Mestari napitti silkkikaapuaan auki peittäen hänen kasvonsa, joutsenkaulansa ja sinisuonisen dekolteensa suudelmillaan. Jane vetäytyi kauemmas ja nykäisi aluspukunsa kaula-aukon ylemmäs, ennen kun Aron huulet kulkeutuivat alemmas. ”Odottakaa”, hän sopersi.
”Mikä sinulle tuli, kultaseni?” Aro kysyi sametinpehmeästi. ”Teinkö jotain väärin?”
Tekikö Hänen Herransa jotain väärin? Kysymys sopi paremmin murrosikäisen klopin kuin sellaisen kuolemattoman suuhun, joka oli luotu ennen Jumalan pojan syntymää. Tirskumista ei voinut estää.
Mustahiuksinen naurahti kuten sellainen, joka ei käsittänyt jonkin sukkeluuden hauskuutta. ”Niin, kultaseni?” toistettiin.
”Ette.”
”Miksi sitten kiskaisit kaula-aukkosi ylemmäs ja pyysit odottamaan? Etkö haluakaan tulla omakseni, kuulua kokonaan minulle?”
Ääni oli liiankin pehmeä ollen hukuttaa Janen. ”Tahtoisin, Herrani... Pitäisihän teidän tietää...”
”Pitäisikö?”
”Lukemalla ajatukseni.”
”En ole koskaan harrastanut sitä makuukammion puolella, sillä se vie osan huvista ja hohdosta. On hauskempaa arvailla, mitä naisen päässä liikkuu – hauskempaa kuin tietää”, Aro huomautti kepeään äänensävyyn hienopiirteiset kasvot vakavina. Jane oli nousemaisillaan istumaan, mutta kapealle olkapäälle laskettu käsi piti hänet makuulla. ”Tiedän ettet käyttäisi voimiasi minua vastaan, joten en irrota otettani niin kauan kuin kieltäydyt vastaamasta. Tiedät senkin etten aio lukea ajatuksiasi, vaan haluan sinun pukevan ne itse sanoiksi.”
”Minähän haluan teitä. Olen vain etukäteen kauhistunut”, vampyyrineito myönsi ja häpesi saman tien hupsuuttaan. ”Entä jos en enää kuulekaan teidän kutsuvan minua kalleimmaksi aarteeksenne?”
Hänen ollessaan vailla rihmankiertämääkään... Jane oli alkanut kypsyä hitaasti naiseksi ollessaan kuolevainen. Vaaleaverikkö ehti saada parit kuukautiset ja puberteetti veistää vitsamaisuuteen kurvien aavistukset. Hän oli juuri ja juuri täyttänyt viisitoista muuttuessaan vampyyriksi, vaikka lapsenkasvot antoivat nuoremman vaikutelman.
Aro suuteli hänen otsaansa. ”Olet – minusta olet Botticellin enkeliäkin kauniimpi, joka näyttää sinuun verrattuna räystäspirulta.”
”Todellako?” vampyyritar ihmetteli.
”Todellakin. Vakuutan sinun pystymään olemaan sellainen kuin haluan rakastajattareni olevan, kunhan sallit minut opastaa sinua lihallisten ilojen saloihin.”
”Huojentavaa kuulla.”
Vampyyrikuninkaallinen siirsi kätensä Janen olalta ja veti neidon likelleen. Kaartilaista olisi hengästyttänyt pelkästään Valtiaan lähellä oleminen, mikäli hän olisi ollut yhä ihminen. Huulet kohtasivat uudestaan kokeilevasta latautuneemmaksi muuttuvassa suudelmassa. Se päättyi liiankin pian Aron alkaessa riisuutua eikä tyttö kääntänyt katsettaan hoikista, jalokivinappeja availevista sormista. Häveliäisyys ei päihittänyt uteliaisuutta, sillä hän ei ollut nähnyt alastonta miestä kuin veistoksissa ja maalauksissa. Arolla ei ollut kreikkalaisen jumalan vartaloa. Tämä oli hoikempi muttei hinteläkään jäntevine kehoineen. Kyllin sopusuhtainen ilmestys, jota Jane katseli omaa alastomuuttaan luontevammin.
Aron käden hakeutuessa uudelleen Janen aluspuvun pääntielle tyttönen ei torjunut häntä estämällä riisumasta vaatetta. Mestari katseli tytön alastomuutta kuin taiteilija malliaan kouran löytäessä povelle hieromaan hellästi pieniä rintoja. Tuttu katse ei peilannut neidon seinille maalaamia piruja vaan ihailua. ”Mitä meille paljastuukaan? Alaston Botticellin enkeli.” Rinnannipukat kipristyivät Aron sormissa hänen huultensa siirtyessä kaulalle.
Suun hakeuduttua povelle Jane ei ollut muistaa alastomuuttaan odottaessaan lisää kutkuttavia aistimuksia. Molempaa rintaa imettiin hellyydellä sekä nuoltiin ja suukotettiin. Aron käsi liukui kapealle uumalle, sieltä hyväille alemmas litteää vatsaa, alemmas, alemmas ja alemmas häpykummulle. Vampyyrityttö sävähti haluamattaan arastellen kotvan reisiensä väliin livahtavaa kättä, jonka sormissa säihkyvät sormusten jalokivet.
”Tulet pitämään – suorastaan nauttimaan siitä, mitä teen sinulle seuraavaksi”, luvattiin kehräten. ”Levittämällä sievät reitesi kohtaat jopa suuremman hurmion kuin minun ottaessani sinut.” Jane levitti reitensä intohimon aikaansaaman impulsiivisuuden yllättämänä. Rakastajan hierovat sormenpäät kartoittivat naiseuden orkidean nuppuineen muuttaen enkelidemonittaren kosteaksi ja liukkaaksi, eikä siinäkään kaikki. Ylimys kohottautui tekemään suudelmapolkua huulilta salaperäisyyksien osastolle. Turvonneella nupulla tuntuva kieli pakotti voihkaisemaan nautinnosta lipoessaan sieltä sun täältä, kunnes Jane huohotti hiljaa vapisten vuoteella kohdatessaan ensimmäisen kliimaksinsa. Huipennuksen jälkeen hänellä kesti totuttautua todellisuuteen, Herransa kanssa samassa makuukamarissa olemiseen.
”Kultaseni, kultaseni”, Aro naurahti demonittaren haroessa hänen hiuksiaan. ”Ja nyt sen pidemmittä puheitta olen ottava sen, joka kuuluu minulle rakastajanasi”, Valtias virkkoi peittäessään neitokaisen lasinhauraalta näyttävän vartalon omallaan kannatellen itseään käsiensä varassa. ”Koeta rentoutua parhaasi mukaan, niin minulle antautuminen on muutakin kuin vihlovaa kipua.”
Heikko hymy kareili Janen huulilla Aron tunkeutuessa hänen ahtaaseen lihaansa.
***
Aro suuteli kyljellään makaavan rakastajattarensa olkapäätä paljon myöhemmin. ”Tultuasi rakastajattarekseni sinulla on usein lahjapäiviä. Miten olisi esimerkiksi erityisen kallisarvoinen koru muistuttamaan siitä kun sulauduimme ensimmäisen kerran samaksi lihaksi?”
Rubiineista ja smaragdeista koottu kaulakoru, raukea Jane ajatteli ensin, mutta keksi paremman lahjatoiveen. ”Jääköön korut ja kalleudet myöhemmäksi. Minulla on mielessäni jotain paljon parempaa”, Jane hihitti hykerrellen.
”Kerropa, kultapieni”, Valtias Aro kehotti hyväillen rakastajattarensa kylkeä, ”niin hyväpaha haltia toteuttaa Jane-neidon toiveet.”
Jane siveli toisen niskaa. ”Olette sanoneet minun loukkaamiseni olevan rangaistavaa, Aro”, tummanvaaleahiuksinen aloitti.
”Mikään tai kukaan ei saa loukata suloista demonitartani. Maîtresse-en-titreani.”
”Pyydänkin sen nojalla teitä auttamaan minua ja veljeäni saamaan kostomme. Haluamme kyläläisten, niiden Jumalan sanasta sekaisin menneiden rottien kärsivän vielä pahemmin kuin minä ja Alec.” Jane-neito haroi merkitsevästi hiuksiaan, jotka olivat lainehtineet lantiolle asti ennen kuin kylän naisväki oli kerinyt ”noitatytön” kutrit poikatukaksi. ”Eikä olisi suurempaa kunniaa kuin nähdä teidät osallistumassa kostotoimiin.”
”Vasta tässä vaiheessa? Sinä ja veljesi olette odottaneet vuosikymmenen, vaikka olisitte voineet piipahtaa lapsuudenmaisemissanne aiemmin osien muututtua. Teille olisi annettu vapaata ja apuvoimia.”
”Lukisittepa tällä hetkellä ajatukseni, Herrani”, vampyyritar virkkoi ensisijaisesti itsekseen. ”Volterrassa olen oppinut yhtä ja toista laskelmoinnin mestareilta. ’Vihaa mutta kylmäverisesti – niin kuin harkitsevainen kaksoisveljesi käyttämällä erityiskykyä silloin kun sitä ei odoteta.’ Jumalaapelkäävät kyläläiset ovat aivan varmasti polvistuneet kiittämään Luojaansa tämän kitkettyä pahuuden, kun ’demonijoukkio’ haki omansa pois...” Demonitar tirskui hyytävästi. ”Mutta noitakaksoset palaavatkin punasilmäisiksi demoneiksi muuttuneina...”
Volterran herra nauroi ja taputti ikään kuin olisi nähnyt hyvän esityksen käsitettyään maîtresse-en-titrensa strategiasta. Maîtresse-en-titreksi korotettu kaartilainen oli ollut Voltureihin liityttyään teräväpäinen ja motivoitunut, mutta silti Aro vaikuttui ovelasta strategiasta: susi antoi ihmislampaiden tuudittautua väärään turvallisuuden tunteeseen ennen kuin iskisi. Janehan oli ovela kuin kettu ja lupaava juonittelija. Kärsikööt maalaismoukat neidon raatelukynsissä satutettuaan hänen rubiinisilmäistä keijukaisneitoaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti