Title: Niin kuin haaveissa
Author: Hannabella
Pairing: Aro/Jane
Rating: K-11
Genre: renessanssidraama, tulkinnanvarainen romanssi
Summary: Muuten Jane keksisi iänikuisia verukkeita säilyttääkseen ainoastaan kaksoisveljelleen kertomansa salaisuuden ja riippuisi missä tahansa oljenkorressa käyttäen ikuisen elämänsä salailun jatkamiseen.
Afton, Jane, Alec ja muutamat muut kaartilaiset olivat palanneet juuri kotiin, mutta vampyyrityttö ei aikonut rentoutua ulkomaille suunnatun matkan jälkeen. Miniatyyrivampyyritar ei malttanut edes ruusua harmaanmustaa matkaviittaansa. Erään asian hoitaminen oli odottanut liian kauan – kokonaisen vuosikymmenen – eikä sitä lykättäisi päivääkään tuonnemmas. Muuten Jane keksisi iänikuisia verukkeita säilyttääkseen ainoastaan kaksoisveljelleen kertomansa salaisuuden ja riippuisi missä tahansa oljenkorressa käyttäen ikuisen elämänsä salailun jatkamiseen.
Vaaleaverikkö usutti itse itseään menemään tapaamaan Valtias Aroa, jonka hän tiesi löytävänsä tämän työhuoneesta. Jane oli päättänyt tehdä tunnustuksen haikailujensa kohteelle; paljastaa kiintymyksensä, ihailunsa ja tuntemansa vedon. Volterran ja koko maailman hallitsija ottaisi joko kaartilaisensa maîtresse-en-titrekseen tai ei ottaisi suomalla kunnian jollekin häikäisevämmälle vampyyrikaunottarelle. Jos Mestari toteaisi, ettei ollut kiinnostunut kaartilaisestaan rakastajatarmielessä, tyttö pystyisi sentään menemään eteenpäin. Hän toipuisikin pettymyksestään tukeuduttuaan aikansa Alecin olkapäähän.
Valtias Aro ei ollut yksin, sillä hän ja Valtiaat Caius ja Marcus olivat kumartuneet tutkimaan massiiviselle kirjoituspöydälle levitettyä maailmankarttaa. Hallitsijaveljillä oli selvästi suunnitteilla olevia hankkeita, mutta Mestari Aro oli silti huikannut ”sisään” kuullessaan koputuksen.
”No mutta päivää, Jane”, Aro tervehti. ”Riemastuttavaa nähdä taas sinua Ruotsin matkasi jälkeen.”
”Olette aina yhtä kohtelias... ja siksi voinkin palata aina yhtä hyvin mielin kotiin. Mikäli teille sopii, niin menisin suoraan asiaan, Herrani?”
Hänen Herransa nyökkäsi.
”Minä haluaisin tehdä henkilökohtaisen tunnustuksen – vain teidän kuullenne, Valtias Aro”, vaaleahiuksinen vampyyritar sanoi hiljaa.
”Meillä on paljon hiottavia suunnitelmia, Aro hyvä”, Valtias Caius huomautti naputellen pöytälevyä sormenpäillään.
Mustahiuksinen ylimys sivalsi vaivihkaisesti takaisin antamatta Caiuksen unohtaa kuka oli Kuninkaiden Kuningas. ”Mutta enemmän kuin riittävästi aikaa viimeistelyyn ilman hoppuiluakin, parahin Caius.”
”Miten vain”, vaaleaverinen vampyyrikuninkaallinen lausahti tuhahtaen. ”Palatkaamme hankkeeseemme tuota pikaa.”
”Minulla on omat arveluni siitä miksi pyysit kahdenkeskistä keskustelutuokiota, kultaseni”, vampyyrihallitsija totesi mustat kulmakarvat koholla Caiuksen ja Marcuksen suljettua oven jäljessään. ”En usko sinun tulleen kertomaan yksityiskohtia Ruotsin tapahtumista.”
”Nyt näemmekin osuitteko oikeaan”, Jane-neito virkkoi kireästi koskettaen Herransa kättä. ”Joskus sanat eivät riitä kertomaan sitä...”
”Halunnet minun lukevan ajatuksesi?”
”Kyllä.”
”Viime kerrasta onkin aikaa.”
Janen käsi tärisi näkyvästi Valtiaan kämmenselällä, vaikka hän säilytti suoran ryhtinsä. Hänen ei täytynyt odottaa Aron ilmoittavan lukeneensa ajatukset, sillä hän tiesi vaistomaisesti. ”Voisinko?” oli kaikki, mitä hän sai sanotuksi ottaessaan askeleen taaksepäin.
Hänen Herransa veti hänet takaisin tarttumalla kureliivin kutistamalta vyötäröltä. Kiskaisi pitkää ja solakkaa kehoaan vasten niin kuin haaveissa, jotka Jane oli yrittänyt karistaa mielestään.
”Kysytkin, armaan! Ettenkö haluaisi sinua, sulkea entistä tiiviimmin syleilyyni, suudella ja hyväillä ja ottaa kokonaan omakseni.” Pitkäsormiset kädet pysyivät Janen uumalla eikä Arolla ollut aikomustakaan irrottaa niitä vampyyrityttösen ympäriltä – saati tällä pyristellä niin kuin siivistään seittiin takertunut päiväperho. Jane kohotti sitä vastoin pienet sydänkasvonsa huulet raottuneina ollen valmiina ensisuudelman kokemiseen.
Author: Hannabella
Pairing: Aro/Jane
Rating: K-11
Genre: renessanssidraama, tulkinnanvarainen romanssi
Summary: Muuten Jane keksisi iänikuisia verukkeita säilyttääkseen ainoastaan kaksoisveljelleen kertomansa salaisuuden ja riippuisi missä tahansa oljenkorressa käyttäen ikuisen elämänsä salailun jatkamiseen.
Afton, Jane, Alec ja muutamat muut kaartilaiset olivat palanneet juuri kotiin, mutta vampyyrityttö ei aikonut rentoutua ulkomaille suunnatun matkan jälkeen. Miniatyyrivampyyritar ei malttanut edes ruusua harmaanmustaa matkaviittaansa. Erään asian hoitaminen oli odottanut liian kauan – kokonaisen vuosikymmenen – eikä sitä lykättäisi päivääkään tuonnemmas. Muuten Jane keksisi iänikuisia verukkeita säilyttääkseen ainoastaan kaksoisveljelleen kertomansa salaisuuden ja riippuisi missä tahansa oljenkorressa käyttäen ikuisen elämänsä salailun jatkamiseen.
Vaaleaverikkö usutti itse itseään menemään tapaamaan Valtias Aroa, jonka hän tiesi löytävänsä tämän työhuoneesta. Jane oli päättänyt tehdä tunnustuksen haikailujensa kohteelle; paljastaa kiintymyksensä, ihailunsa ja tuntemansa vedon. Volterran ja koko maailman hallitsija ottaisi joko kaartilaisensa maîtresse-en-titrekseen tai ei ottaisi suomalla kunnian jollekin häikäisevämmälle vampyyrikaunottarelle. Jos Mestari toteaisi, ettei ollut kiinnostunut kaartilaisestaan rakastajatarmielessä, tyttö pystyisi sentään menemään eteenpäin. Hän toipuisikin pettymyksestään tukeuduttuaan aikansa Alecin olkapäähän.
Valtias Aro ei ollut yksin, sillä hän ja Valtiaat Caius ja Marcus olivat kumartuneet tutkimaan massiiviselle kirjoituspöydälle levitettyä maailmankarttaa. Hallitsijaveljillä oli selvästi suunnitteilla olevia hankkeita, mutta Mestari Aro oli silti huikannut ”sisään” kuullessaan koputuksen.
”No mutta päivää, Jane”, Aro tervehti. ”Riemastuttavaa nähdä taas sinua Ruotsin matkasi jälkeen.”
”Olette aina yhtä kohtelias... ja siksi voinkin palata aina yhtä hyvin mielin kotiin. Mikäli teille sopii, niin menisin suoraan asiaan, Herrani?”
Hänen Herransa nyökkäsi.
”Minä haluaisin tehdä henkilökohtaisen tunnustuksen – vain teidän kuullenne, Valtias Aro”, vaaleahiuksinen vampyyritar sanoi hiljaa.
”Meillä on paljon hiottavia suunnitelmia, Aro hyvä”, Valtias Caius huomautti naputellen pöytälevyä sormenpäillään.
Mustahiuksinen ylimys sivalsi vaivihkaisesti takaisin antamatta Caiuksen unohtaa kuka oli Kuninkaiden Kuningas. ”Mutta enemmän kuin riittävästi aikaa viimeistelyyn ilman hoppuiluakin, parahin Caius.”
”Miten vain”, vaaleaverinen vampyyrikuninkaallinen lausahti tuhahtaen. ”Palatkaamme hankkeeseemme tuota pikaa.”
”Minulla on omat arveluni siitä miksi pyysit kahdenkeskistä keskustelutuokiota, kultaseni”, vampyyrihallitsija totesi mustat kulmakarvat koholla Caiuksen ja Marcuksen suljettua oven jäljessään. ”En usko sinun tulleen kertomaan yksityiskohtia Ruotsin tapahtumista.”
”Nyt näemmekin osuitteko oikeaan”, Jane-neito virkkoi kireästi koskettaen Herransa kättä. ”Joskus sanat eivät riitä kertomaan sitä...”
”Halunnet minun lukevan ajatuksesi?”
”Kyllä.”
”Viime kerrasta onkin aikaa.”
Janen käsi tärisi näkyvästi Valtiaan kämmenselällä, vaikka hän säilytti suoran ryhtinsä. Hänen ei täytynyt odottaa Aron ilmoittavan lukeneensa ajatukset, sillä hän tiesi vaistomaisesti. ”Voisinko?” oli kaikki, mitä hän sai sanotuksi ottaessaan askeleen taaksepäin.
Hänen Herransa veti hänet takaisin tarttumalla kureliivin kutistamalta vyötäröltä. Kiskaisi pitkää ja solakkaa kehoaan vasten niin kuin haaveissa, jotka Jane oli yrittänyt karistaa mielestään.
”Kysytkin, armaan! Ettenkö haluaisi sinua, sulkea entistä tiiviimmin syleilyyni, suudella ja hyväillä ja ottaa kokonaan omakseni.” Pitkäsormiset kädet pysyivät Janen uumalla eikä Arolla ollut aikomustakaan irrottaa niitä vampyyrityttösen ympäriltä – saati tällä pyristellä niin kuin siivistään seittiin takertunut päiväperho. Jane kohotti sitä vastoin pienet sydänkasvonsa huulet raottuneina ollen valmiina ensisuudelman kokemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti