Tanssiaiset
Suurta salia koristeltiin Pikkujoulutanssiaisia varten. Seinille oli kiinnitetty havuseppeleitä ja alempiluokkalaisten askartelemia joulutonttuja. Siellä täällä oli tekolunta antamassa suurelle salille talvista tunnelmaa. Viimehetken valmisteluja käytiin vielä makuusaleissa. Erica punasi huuliaan pukeutumispöydän ääressä. Hän kiersi huulipunan korkin kiinni ja sujautti sen äidiltään saamaansa laukkuun, sillä nyt hän oli valmis.
Hän pyörähteli muutaman kerran suuren kokovartalopeilin edessä Beatricen kanssa. Erica oli ehostanut itsensä vahvasti mutta kiistatta tyylikkäästi. Hän olisi käynyt vaikka 50-luvun jättinäyttelijättärestä kissamaisine silmänrajauksineen ja korallinpunaisine huulineen. Hänen suklaanruskeat hiuksensa oli kiharrettu ja nostettu näyttäväksi nutturaksi päälaelle, muutama kihara oli jätetty tarkoituksella putoamaan niskaan. Erican juhlaleninki oli tummanvioletti ja avokaulainen. Hänellä oli nyt ensimmäistä kertaa korsetti, joka toi hänen tiimalasivartalonsa entistä näyttävämmin esiin. Yksinkertainen kultamedaljonki kimmelsi hänen paljaalla dekolteellaan kilpaa muiden makuusalin tyttöjen korujen kanssa.
Beatricella oli vain kevyt ehostus. Tyttö oli kammannut vaaleanruskeat hiuksensa pöyhkeäksi niskanutturaksi. Hän näytti viehättävältä kermanvaaleassa leningissään, jossa oli pienet puhvihihat ja tiukalta vyötäröltä alaspäin levenevä kellohelma.
”Me kaikki näytetään kyllä tosi hyviltä”, Eleanor totesi.
Eleanor, Purilla ja Susannah olivat saaneet itsensä lopulta juhlakuntoon. Erica otti huikan taskumatistaan (tuliviskiä), josta he olivat ottaneet pohjia Beatricen kanssa pitkin alkuiltaa. Tuliviski oli jo alkanut nousta hiukan päähän kirvoittaessaan heiltä hihityksen jos toisenkin.
Oleskeluhuoneessa oli joukko juhla-asuisia luihuisia neljännestä seitsemänteen luokkaan ja muutama onnekas kolmasluokkalainen, jotka olivat päässeet jonkun tanssipartneriksi. Yksi näistä onnekkaista oli lyhyehkö Vesta Hamilton, joka roikkui tyytyväisenä humalanseivästä muistuttavan Amycus Carrow’n käsikynkässä. Kaksoissisar Alecto oli joutunut ottamaan isonenäisen serkkunsa Archibaldin kavaljeerikseen, koska kukaan muu ei ollut halunnut pönäkkää tyttöä parikseen.
Calahad tarjosi käsivartensa Ericalle. Loputkin luihuiset järjestyivät paikalleen ja lähtivät suurta salia kohti Luciuksen ja tämän kuvankauniin parin, Narcissa Mustan johdolla. Suuressa salissakin oli tehty viimehetken muutoksia; tupapöydät oli viety pois yhtä lukuun ottamatta ja seinän vierustoilla oli joitakin penkkejä. Henkilökunnan pöydän lähellä oli lava orkesteria varten. Professori McGarmivan ääni kajahti salissa. Hän kehotti kaikkia asettumaan vähäksi aikaa sivuun. Johtajaoppilaat siirtyivät pareineen tanssilattialle ja orkesteri alkoi soittaa valssimusiikkia. Pikkujoulutanssiaiset julistettiin valssin jälkeen virallisesti avatuiksi, jolloin loput tylypahkalaiset liittyivät seuraavaan valssiin opettajien kanssa.
Calahad Harper piti kättään Erican ampiaisvyötäröllä heidän tanssiessaan valssin tahtiin.
”Sinä näytät tosi nätiltä - jopa nätimmältä kuin tuo Narcissa Musta”, Calahad kerskui. ”Minulla kävi hyvä tuuri. Sinä olisit saanut paremmankin parin kuin minut, jos olisit vähän vanhempi.”
”Hah hah, sinä imartelet. Omasta mielestäni sinä olet paras mahdollinen vaihtoehto.”
Pojan kehut kuitenkin hivelivät Erican turhamaista puolta. Hieman sivummalla Narcissa Musta liiteli Luciuksen käsivarsilla kuin keijukainen lemmikinsinisessä iltapuvussaan. Oli ollut ilmeistä, että Lucius tanssisi juuri Narcissan kanssa. Viime aikoina Erica oli tapaillut Luciusta useaan otteeseen, jolloin he olivat suudelleet ja hyväilleet toisiaan menemättä sen pidemmälle. Erica oli tavallaan tyytyväinen, ettei ollut vielä menettänyt neitsyyttään Lucius Malfoylle, vaikka moni luihuistyttö ylisti häntä hyväksi sängyssä. Lucius oli synnynnäinen viettelijä, jolle ei kannattanut uhrata viattomuuttaan. Erica halusi heidän olevan yhdenvertaisia, silloin kun hän makaisi pojan kanssa.
Hän tanssi Calahadin kanssa kaksi seuraavaa tanssia, two-stepin ja foxtrotin ennen tauon pitämistä. Penkeillä istui muitakin luihuisia boolilasit käsissä nauramassa Phyllis Watsonille, joka astui kokoajan parinsa (lihavan kolmasluokkalaisen puuskupuhpojan) varpaille.
”Katsokaa nyt miten tuo kuraverinen suorastaan tihkuu ihraa. Hyvä ettei mekko halkea.”
”Jos minulta kysyttäisiin, niin tuollaisia kuraverisiä ei edes otettaisi kouluun”, Calahad ivasi ja sai hyväksyvän naurun remakan muiden luihuisten taholta.
Erica ja Calahad palasivat hetken kuluttua tanssilattialle ja tanssivat tunnin yhteen menoon, kunnes olivat hengästyneitä.
”Mitä jos mentäisiin vähäksi aikaa muualle”, Erica ehdotti.
Calahad huomasi kaksimieliseen tuikkeen tytön hiprakkaisina kiiltelevissä meripihkasilmissä. Tytön tarkoitusperistä ei voinut erehtyä. Tietenkin Calahad oli heti mukana.
”Käy oikein hyvin. Minne me oikein menemme?”
”Miten olisi neljännen kerroksen peilin takana oleva salakäytävä?”
Calahad sipaisi Erican rannetta. ”Mikä ettei. Mutta miten sinne pääsee ja mistä sinä ylipäänsä keksit koko salakäytävän?”
”Sillä nyt ei ole mitään merkitystä. Sanotaan että kun ne ensi- tai toisluokkalaiset tuholaiseläjät - Mustan verenpetturipoika kavereineen - puhuivat salakäytävästä.”
Tumma tyttö johdatti Calahadin neljänteen kerrokseen kenenkään huomaamatta. Suuri kultareunainen peili oli ripustettu seinälle. Erica napautti peiliä taikasauvallaan ja se heilahti sivuun paljastaen ihmisenmentävän aukon.
”Valois”, Erica sanoi.
Peili heilahti aukon eteen kun he olivat astuneet tilavaan salakäytävään. Hän taikoi muutaman kynttilän ja laittoi ne leijumaan ilmassa samalla tavalla kuin suuren salin lukemattomat kynttilät. Erica asetti laukkunsa lattialle ja painoi huulensa Calahadin huulille. Suudelma oli ensin kevyt ja tunnusteleva, mutta syveni sitä mukaan kun heidän aistinsa heräsivät. Kohta Erica nojasi seinään ja hänen sirot kätensä härnäsivät poikaa. Ne pujahtivat pojan paidankauluksen alle ja hipaisivat hänen reisiään.
Calahadin huulet jättivät kosteita suudelmia tytön kaulalle ja uhkean poven vakoon samalla kun hän nosti Erican helmoja. Pojan käsi eteni tytön saumasukkien verhoamia reisiä ylemmäs. Erica kikatti. Edes Lucius ei ollut koskettanut häntä yhtä intiimisti. Kohta Calahad kosketteli hänen jalkoväliään alushousujen läpi, kunnes hänen kätensä pysähtyi hetkeksi.
”Voi jatka.”
Poika veti alushousut tytön yltä ja tiputti ne lattialle. Hänen tutkivat sormensa löysivät sisäreisien iholta tiensä pienenpienelle nupulle. Hän pyöritti yhtä sormea löytönsä ympärillä, ensin myötäpäivään sitten vastapäivään. Jokin Erican sisällä oli purkautumaisillaan.
Calahadin erektio tuntui hänen toisella reidellään ja Calahad huohotti Erican kaulaa vasten. ”Saanko… mennä loppuun asti?”
”Miksi me olisimme muuten tulleet tänne?” Erica kysyi äänessään kärsimättömyyttä, jota pojan hyväilyjen aiheuttama mielihyvä ei kyennyt täysin laimentamaan. ”Minä en halunnut tänne pelkkien pikkupusujen takia. Saan niitä muutenkin.”
”Sitä minä vähän epäilinkin”, Calahad sovitteli käheällä äänellä. Hän avasi housunsa ja mutisi ”ehkäisys” heilauttaen taikasauvaansa yhden kerran.
Calahad koukisti Erican toista jalkaa ja työntyi hänen sisäänsä. Erica tunsi hienoista kipua, vaikka olikin valmis. Poika joutui survomaan päästäkseen syvemmälle.
”Ja minä kun luulin, ettet sinä ole enää neitsyt. Sinusta ja Lucius Malfoysta liikkuu jotain huhuja.”
”Ei kannata uskoa kaikkea kuulemaansa”, Erica moitti sydämellisesti liikkuessaan samaan tahtiin Calahadin kanssa.
Erican ensimmäinen kerta ei osoittautunut suurenmoisen nautinnolliseksi kokemukseksi. Se sattui vähän eikä hän kokenut tajunnan räjäyttävää kliimaksia, joka olisi syössyt hänen toiseen ulottuvuuteen. Calahad nautti enemmän ja lysähti kohta lauenneena Ericaa vasten.
“Tuntuipa hyvältä.” Pojan ääni oli raukea.
Tyttö sipaisi reittään, sai käteensä omaa vertaan ja katseli hetken aikaa sormenpäillään kimaltelevia veripisaroita. Salakäytävässä oli kylmä. Koko akti oli ollut pelkkää huohotusta, sydämen tykytystä, nurkissa ulvovaa tuulta ja adrenaalin kyllästämää kokeilunhalua.
Hän silitti pojan huolella kammattuja hiuksia. ”Otetaan uusiksi - jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan.”
He palasivat kaksikymmentä minuuttia ja pari aktia myöhemmin suureen saliin. Heihin luotiin tietäviä katseita, joista he eivät piitanneet. Pikkujoulutanssiaiset päättyivät yhdeltä, silloin kaikkien oli palattava tupiinsa. Ennen makuusaliin menoa Erica sai suudelman Calahadilta. Vain Beatrice oli makuusalissa, koska Eleanor, Purilla ja Susannah olivat jääneet vielä oleskeluhuoneeseen.
”Tänään se sitten tapahtui”, Erica sanoi riisuutuessaan. ”Minä en ole enää neitsyt.”
Beatrice laski hetkeksi hiusharjan pukeutumispöydälle. ”Millaista se oli?”
Erica rullasi saumasukkia alas. ”Ensimmäisellä kerralla ei kovinkaan kummoista, tuntui lähinnä siltä, että tässäkö tämä nyt oli. Me otettiin vielä pari kertaa uudestaan ja sitten se hmm - tuntui vähän paremmalta. Minusta tuntuu, että seksistä tulee sitä hauskempaa, mitä enemmän sitä harrastaa.”
”Aiotko tapailla Calahadia jatkossakin?”
”Sovimme kyllä hänen kanssaan jotain sen suuntaista, mutta tokkopa alamme seurustella.”
”Ja sinä aiot käydä läpi kaikki Luihuisen hyvännäköiset pojat?” naurahti Beatrice.
”Jotain sinne päin. Onhan tässä aikaa.”
***
Oli joulukuun kahdeskymmenes päivä Erica saapuessa Macnaireille Beatricen ja Waldenin sekä rouva Macnairin kanssa. Macnairit asuivat Yorkshiressä kaksikerroksisessa sakarareunaisessa kivitalossa. Kookas talo oli ulkopuolelta katsottuna hieman kolkon näköinen, mutta sisäpuolelta sitäkin kodikkaampi. Macnairien kotitonttu Fiffy huolehti heidän matkatavaroistaan. Päivällispöytä oli jo katettu valmiiksi.
”Minä tulen kohta”, rouva Macnair huikkasi yläkerran kaiteen yli. ”Vaihdan vain kengät.”
Rouva Macnair oli ollut heitä vastassa King’s Crossin asemalla ja he olivat matkanneet hormipulverilla Yorkshireen.
Sikaria poltteleva herra Macnair kohdisti hiukan äreän katseen vaimoonsa Patriciaan ja mutisi: ”Naiset.” Lopulta rouva Macnair laskeutui alakertaan kyyristelevä Fiffy vanavedessään.
Macnairit vanhemmat kyselivät niitä näitä lastensa ja Erican kouluasioista, etenkin tanssiaisista.
”Teidän juhlavaatteillenne tulee muuten käyttöä. Me järjestämme toisena joulupäivänä pienimuotoiset illanistujaiset”, rouva Macnair sanoi kun he aloittivat jälkiruokaa - paahtovanukasta vaniljakastikkeen kera.
”Ketä sinne tulee?” Walden kysyi, sillä hän ei kaivannut vanhojen sukulaisten ja muiden saman ikäluokan henkilöitten kanssa seurustelua.
”Ainakin herra ja rouva Lestrange poikineen, Bulstodet, Leswynit, Rowlet ja Goylet”, rouva Macnair vastasi.
Beatrice iski silmää Ericalle vanhempiensa huomaamatta: jotain sinullekin. Walden taas huokaisi helpotuksesta. Hän voisi vaikka ryypätä ystäviensä kanssa.
Keskiyön aikaan tytöt loikoilivat Beatricen katosvuoteella tytön kelta- ja valkosävyjen dominoimassa huoneessa, joka oli paljon isompi kuin Erican. Macnairien kaikki makuuhuoneet olivat liki samankokoisia ja useimmissa oli samanlaiset tummat puupaneelit kuin Waldenin huoneessa. Kuitenkin Beatrice oli tahtonut laitattaa huoneestaan enemmän oman näköisensä. Paneeleja oli lyhennetty, ja ne oli maalattu vaaleankeltaiseksi, jotta ne sointuivat hempeisiin kukkatapetteihin. Erica lakkasi pitkiä kynsiään verenpunaisella kynsilakalla ja Beatrice poltteli savuketta. Tyttö ei ollut tupakoitsijana mikään aloittelija pystyessään vetämään savua henkeen yskimättä. Hän sytytti uuden savukkeen ja ojensi sen Ericalle.
”Kokeile.”
Erica katsoi ystäväänsä kysyvän näköisenä ennen kuin vei savukkeen huulilleen. Häntä alkoi yskittää.
”Voi helvetti, eihän tässä ole mitään järkeä!”
”On siinä kunhan oppii vetämään kunnolla henkeen.” Beatrice imi savuketta nautiskellen ja puhalsi pitkän savuvanan. ”Sinulla on loma aikaa opetella tekniikkaa.”
Erica tuhahti tumpatessaan savukkeen yöpöydälle sijoitettuun tuhkakuppiin, jonka sisällön Beatrice (alaikäisten taikasäädöksestä huolimatta) katouttaisi ennen nukkumaanmenoa.
”Tiesitkö sinä joulupäivän kutsuista?” Erica kysyi.
”En todellakaan. Tavallisestihan meidät on kutsuttu jonnekin muualle. Kyllähän sinä sen muistat, sillä olet usein ollut meidän mukanamme. Ilmeisesti äiti halusi tällä kertaa rikkoa traditioita. Hän pitää juhlien järjestämisestä. Nyt sinulla on sitä paitsi tilaisuus tutustua Rabastaniin paremmin.”
”Ah, Rabastan.”
Erica hymyili omille ajatuksilleen, joissa Rabastan oli etualalla.. Lucius Malfoyn hän oli sysännyt tuonnemmaksi. He käyttivät suurimman osan yöstä erilaisten juhlakampausten ja -meikkien suunnitteluun. Kello oli puoli kolme kun Erica meni hänelle annettuun vierashuoneeseen nukkumaan.
Vikisevä ääni herätti hänet seuraavana aamuna. Hän kuvitteli ensin näkevänsä unta, mutta ääni ei vaiennut. Erica hieroi silmiään. Kello oli vartin yli yhdeksän.
”Mitä nyt?” hän haukotteli.
”Rouva Macnair lähetti Fiffyn tuomaan aamiaista nuorelle neidille ja pyysi tulemaan kymmeneksi alakertaan”, Fiffy selitti ja niiasi Ericalle.
”Selvä. Jätä aamiaistarjotin vaikka tuohon pöydälle.”
Varttitunnin kuluttua Erica ilmestyi alakertaan häntäkin väsyneemmän Beatricen kanssa. Walden oli edelleen omassa huoneessaan nukkumassa, tämä nukkuisi varmaan ainakin puoleen päivään asti. Rouva Macnair oli olohuoneessa. Hän oli laskenut sohvalle kookkaan laatikon.
”Voimme aloittaa joulukoristeiden ripustuksen”, rouva Macnair sanoi.
He koristelivat rouva Macnairin kanssa ensin olohuoneen ja sen jälkeen paneloidun ruokasalin. Lopputulos oli oikein hyvä, samantapainen kuin Tylypahkassa - ilman kartonkitonttuja vain. Rouva Macnair viimeisteli koristuksen loitsimalla taikalunta joulukuusen oksille ja ikkunalaudoille.
Ensimmäisenä joulupäivänä Erica, Beatrice ja Walden avaisivat joululahjojaan, joita jokaiselle oli iso kasa. Erica sai vanhemmiltaan vaatteita ja pisaranmuotoiset helmikorvakorut, herra ja rouva Macnairilta rannekorun, Waldenilta ranskalaista parfyymia, Beatricelta antiikkisen puuterirasian irtopuuterille sekä perinteiset sulkakynät Eleonorilta, Purillalta ja Susannahilta serkkujensa lahjojen ohella.
”Täällä on vielä yksi paketti”, Beatrice huomautti.
Hän ojensi Ericalle pienen korurasian muotoisen paketin, jossa oli pieni kortti mukaan liitettynä. Hyvää joulua Ericalle ja allekirjoituksena Calahad. Harperin lahja osoittautui kultaketjuksi meripihkariipuksella.
”Tämä on nätti”, Erica totesi. ”Harmi ettei minulla ollut hänelle mitään lahjaa.”
”Mikä sinun ja Harperin kuvio oikein on?” Walden naurahti avatessaan omaa lahjaansa.
”Pelkkää seksiä kuten osa - vai kenties kaikki - sinunkin ’kuvioistasi’, Walden.”
”Montakohan hoitoa sinulla on ollut viimeaikoina?” Beatrice oli miettivinään.
”Kita kiinni, siskokulta.” Walden oli suutahtavinaan. ”Mitä helvettiä?” poika kysyi löytäessään imelän vaaleansinisen silkkipaperin sisältä järkyttävän kuvioneulotut villasukat ja itse tehdyn kortin, johon oli kirjoitettu epäselvällä käsialalla.
”Halusin toivottaa sinulle oikein Hyvää joulua ja Onnellista uutta vuotta. Toivottavasti pikkulahjani lämmittää sinun mieltäsi, tein sen itse. Nähdään tammikuussa.
- Alecto.”
Walden rypisti kortin ja heitti sen takkaan. ”Alecto! Alecto Carrow. Onko se vittu menettänyt lopullisesti järkensä?”
”Alecto nyt on niin sievä, vielä sievempi kuin Phyllis Watson.” Erica hymyili maireasti.
”Yhtä RUMA pikemminkin. Oikea maanvaiva!”
”Älä nyt. Mitä väliä jollain Alectolla on?” Beatrice letkautti. ”Lahjoitat nuo sukan hirvitykset vaikka vähäosaisille.”
Vieraita alkoi saapua Macnaireille viiden jälkeen seuraavana iltana. Herra ja rouva Macnair ja sivummalla seisovat Walden, Beatrice ja Erica olivat eteishallissa vastaanottamassa vieraita.
”Tervetuloa.” Macnairin pariskunta kätteli jokaista kutsuvierasta. ”Hauskaa että pääsitte tulemaan. Olohuoneesta löytyy juotavaa.”
”Katso ketä tuli”, Beatrice kuiskasi Erican korvaan. ”Lestranget.”
Erica huomasi pitkän ja voimakasrakenteisen miehen, jonka mustissa hiuksissa ja pukinparrassa oli aavistus harmaata. Mies oli herra Xavier Lestrange ja kuulemma kuolonsyöjä, vieläpä pimeyden lordin ensimmäisiä kuolonsyöjiä. Rouva Rabastia Lestrange oli hyvin pitkä - satakahdeksankymmentäsenttinen - noita, jolla oli keskiruskeat hiukset. Velhotar oli liian raskaspiirteinen ollakseen suurenmoinen kaunotar, mutta vaikuttava näky hän kieltämättä oli.
Seuraavaksi kättelyvuorossa oli nuori mies. Hän muistutti suuresti herra Lestrangea pukinpartaa myöten. Hänen olemuksestaan puuttui vain vanhemman miehen ulkonäölle ominainen karskius. Miehekäs mies. Ja sitten kättelyvuoroon tuli mustaan samettikaapuun pukeutunut solakampi ja androgyynimpi poika, jolla oli keskiruskeat hiukset kuten rouva Lestrangellakin. Rabastan tervehti heitä leveästi hymyillen. Hänen hymynsä ulottui vihreisiin silmiin asti toisin kuin Lucius Malfoylla. Erican yllätykseksi poika tarjosikin kätensä hänelle kuin paraskin hurmuri. Walden loi Ericaan mikäs - sinulle - ja - Harperille - tuli- katseen.
Arkihuoneeseen oli tuotu nuoria varten virvokkeita, jotta aikuiset saivat seurustella rauhassa. Kookkaalla senkillä oli pientä suolaista naposteltavaa, pikkuleipiä sekä kaksi boolimaljaa. Walden oli terästänyt toisen booleista Macnairien baarikaapista ottamallaan vodkalla vanhempiensa tietämättä.
Rabastan jutteli vähän aikaa Waldenin, kookkaan ja vaalean Thorfin Rowlen ja Gerard Goylen kanssa. ”Mutta nyt minä haluan jutella siskosi ystävän kanssa”, hän sanoi jonkin ajan kuluttua.
”Ja minä kun luulin, ettet huomaisi minua ollenkaan”, Erica sanoi pehmeästi.
”Huomaanhan minä koulussakin. Miten joulu meni?”
”Ihan hyvin, sain kivoja lahjojakin. Entä sinulla?”
”Sanotaan että perinteisesti. Vanhoja haahkoja oli käymässä, ja he piinasivat lähinnä Rodolfusta. Onkos Rodolfuksella morsian katsottuna?” poika narisi vanhan eukon äänellä.
”Eikös hän ole siinä yhdeksäntoista paikkeilla kun hän oli seitsemännellä kun aloitin Tylypahkan?” Erica kysyi.
”Joo, hän työskentelee taikaministeriössä. Isä hankki hänelle viran.”
Pojan sieraimet laajentuivat. Rabastan haistoi Erican tuoksun, makean vaniljaparfyymin.
”Monelta päivällinen tarjotaan?” hän kysyi.
”Muistaakseni puoli seitsemältä. Kuinka niin? Onko sinulla jo niin kova nälkä?”
Rabastan vilkaisi kelloaan. ”Sittenhän meillä on vielä aikaa”, hän sanoi niin hiljaa, ettei kukaan kuullut.
”Aikaa mihin?”
”Seksiin.” Hän väläytti viattoman hymyn. Erica tiesi tilaisuutensa koittaneen, vieläpä otolliseen aikaan.
”No koska me molemmat kerran haluamme… Minä menen ensin yläkertaan, tule minun perääni pari minuuttia myöhemmin. Neljäs ovi vasemmalta.”
Kymmenen minuuttia myöhemmin Rabastan pujahti tytön makuuhuoneeseen. Erica nojasi yhteen sängyn pylväistä pelkissä alusvaatteissa. Tyttö sipsutti hänet huomatessaan taikomaan oven lukkoon. ”Umpiovius.” Taikaministeriö ei huomannut jos alaikäinen noita tai velho taikoi täysi-ikäisen noidan tai velhon kodissa.
”Sinulla on liikaa päällä”, Erica vihjasi.
”Ei ole kauan.”
Rabastan alkoi kuoriutua vaatteistaan ja kohta hän oli alusvaatteisillaan. Pojalla oli oikein hyvä vartalo, hän oli hoikka, mutta atleettisenmuotoinen leveine hartioineen ja kapeine lantioineen.
Heidän huulensa kohtasivat boolinmakuisessa suudelmassa ja nuoret vartalot painuivat toisiaan vasten pitkässä syleilyssä. Kädet ja huulet tunnustelivat vartaloiden pintoja, kunnes Rabastanin huulet alkoivat nousta järjestelmällisesti tytön pitkillä säärillä aina yläreiteen asti. Erica levitti viekoittelevasti jalkojaan pojalle.
Tämä riisui Erican alushousut ja asettui tytön jalkojen väliin. Pojan sormet hipaisivat hänen herkimpiä alueitaan, ne tunsivat valuvan kiihkon. Rabastan kiihotti häntä suullaan ja käsillään kliimaksiin asti. Vasta sitten hän työntyi hänen vastaanottaviin syvyyksiinsä. Erica oli kietonut säärensä pojan vyötärön ympärille. Hän tuntui ihanan tiukalta ja Rabastanin liikkeiden miellyttävä hankaus oli kaksin verroin nautinnollisempaa kun hän oli käynyt yhden kerran huipulla.
Seksikokemus Rabastanin kanssa vastasi pitkälle Erican odotuksia ja kuvitelmia. He molemmat olivat jo sen verran kokeneita nauttiakseen toisistaan ja hyödyntämään käytettävissä olevan ajan hyvään seksiin. Nuoret rakastavaiset olivat saaneet vaatteet päälle kun joku koputti oveen.
”No?” Erica kysyi
”Minä se vain olen”, Walden sanoi.
”Alohomora.” Ovi aukesi. ”Eihän kello ole vielä kuuttakaan”, Erica huomautti leikkisästi.
”Beatrice lähetti minut; ilmeisesti hänelle tuli ikävä sinua, Erica.” Walden hymyili heille kaksimielisesti. ”Että tulkaa alakertaan.”
Puoli seitsemältä kaikki kutsuvieraat istuivat päivällispöydässä, osa vähän juopuneina. Ennestään pitkää, suorakaiteenmuotoista pöytää ruokapöytää oli jatkettu; nyt se notkui jouluruuista. Kristallipikarit, aterimet ja hopeiset kynttilänjalat säihkyivät.
”Joitakin kuraverisiä ja jästejä on kadonnut viimeaikoina”, rouva Bulstrode sanoi. Hän ei kuulostanut lainkaan pahoittelevalta tai järkyttyneeltä.
”Lisää tulee katoamaan kun pimeyden lordi pääsee kunnolla vallankahvaan, parahin Christine.” Herra Lestrange kuulosti kovin varmalta asiasta.
”Mitä pimeyden lordi aikoo?” Walter Macnair kysyi.
”Hänen ensisijainen tavoitteensa - elämäntyönsä peräti - on puhdistaa idyllinen velhoyhteisömme saastaisista kuraverisistä sekä kaikista, jotka kehtaavat asettua hänen tielleen.”
”Oikein! Kuraverisistä onkin korkea aika päästä eroon”, moni läsnäolija julisti.
”Ja niin tulee tapahtumaan ennemmin kuin arvaattekaan.” Xavier Lestrange kohotti pikarinsa. ”Pimeyden lordille!”
Jokainen (Erica mukaan luettuna) seurasi herra Lestrangen esimerkkiä. ”Pimeyden lordille.”
***
Tylypahkan noitien ja velhojen koulun rehtori Albus Dumbledore luki pyöreässä kansliassaan Päivän Profeettaa. Tavallisesti niin leppoisan seesteiset vanhan miehen kasvot olivat vakavoituneet.
JÄSTISYNTYINEN JOSEPH BIRCH LÖYDETTY MURHATTUNA KOTOAAN
Suuri suru kohtasi eilen Joseph Birchin ystäviä kun edellä mainittu löydettiin raa’asti murhattuna kotoaan.
”Siinä hän makasi verilammikossa”, sanoo Birchin hyvä ystävä William Hinton (38 vuotta). ”Josephiin oli käytetty useita pimeyden taikoja ennen kuin hänet oli viimein murhattu. En ymmärrä miksi hänen piti kuolla. Joseph oli todella mukava mies, aina auttamassa muita. Hieno mies.”
Birchin talon ylle oli langettu pääkallo, jonka suusta oli tullut käärme. Merkki kuuluu huhupuheiden mukaan itseään lordi Voldemortiksi kutsuvalle, toistaiseksi melko tuntemattomalle pimeyden velholle. Kukaan ei tiedä mistä tämä lordi Voldemort on tullut, mutta hän ja hänen seuraajansa ovat jo ehtineet lietsoa velhoyhteisön paniikin valtaan.
Artikkelin puolivälissä oli kuva tummasta ja isonenäisestä miehestä, joka nojasi kehyksiinsä hyväntuulisesti hymyillen.
Albus Dumbledore hieraisi pitkää koukkunenäänsä feeniksinlinnun katsellessa isäntäänsä orreltaan. Joseph-parka. Hän oli itse opettanut Josephia tämän kouluaikoina ja oli pitänyt hänen luonteensa herttaisuudesta. He olivat kirjoitelleetkin säännöllisesti Josephin kouluaikojen jälkeen. Dumbledore lukeutui niihin ainoisiin ihmisiin, jotka tiesivät kuka mies oli pelkoa herättävän lordi Voldemortin takana.
”Mitä sinä olet mennyt tekemään Tom Lomen Valedro?” Albus Dumbledore kysyi itseltään ja lordi Voldemortilta, entiseltä oppilaaltaan.
Toisaalla, Malfoyn herraskartanossa luettiin myös Päivän Profeettaa, vieläpä samaa pääotsikoitua artikkelia, jota Dumbledore oli lukenut. Toisen lukijan näkemys erosi tyystin Dumbledoren surullisesta pahoittelusta.
”Oikealla asialla tämä pimeyden lordi.” Kallis sikari paloi Abraxas Malfoyn kädessä.
“Niin, isä”, Abraxasin poika Lucius kiirehti myöntelemään.
Hän istui jäykkänä ja arvokkaana brokadiverhoillussa nojatuolissa poltellen isänsä tavoin sikaria. Lucius Sylvanus Malfoy oli oppinut jo varhain, ettei isän nähden löhöilty. Muuten olisi tullut raikuva korvapuusti tai luunappi, jompikumpi ruumiillinen näpäytys. ”Malfoyn pitää tuntea arvonsa ja osata käyttäytyä arvonsa mukaisesti”, Abraxas oli saarnannut jäätävään sävyyn Luciuksen lapsuudessa.
Vanhempi Malfoy imi sikariaan. Sormuksia oli vielä enemmän kuin Luciuksella, ja ne kimalsivat herra Malfoyn pitkissä ja hoikissa sormissa. ”Meillä puhdasverisillä on tiettyjä velvoitteita - kuten tietänet. Meidän on huolehdittava sukujemme jatkumisesta naimalla puhtainta verta.
”Kyllä isä -”
”Vaiti. Älä keskeytä minua”, Abraxas Malfoy sanoi hyytävästi. ”Hmm… pidettävä sukumme puhtaana ja vaalittava verenperintöämme. Näyttää siltä, että pimeyden lordin asia, aate kokoaa lippunsa alle monia puhdasverisiä ja säällisimpiä puoliverisiä.”
Herra Malfoy piti lyhyen tauon. ”Pimeyden lordin joukoissa sinä voisit omalta osaltasi kantaa kortesi kekoon puhdasveristen - ennen kaikkea meidän - sukujemme hyväksi. Järjestän sinulle töitä ministeriöstä, vaikka me Malfoyt olemme aina olleet niin rikkaita, ettei meidän ole tarvinnut tehdä päivääkään töitä. Työskentelet siellä vähintään pari vuotta solmiaksesi minun painottamiani oikeita kontakteja ennen kuin liityt pimeyden lordin joukkoihin.”
”Kyllä isä, teen kuten haluat.”
Abraxas Malfoy soi jäykän hymyn pojalleen ja perijälleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti