Tylypahkan jälkeen
1973 - 1976
Beatrice oli lähtenyt Erican ja rouva Lavenhamin kanssa viikoksi Pariisiin. Ranskan vierailu ei ollut kummankaan tytön ensimmäinen. He osasivat näes liikkua jonkun verran velhojen Pariisissa. Rouva Lavenham ei ollut tarkka melkein täysi-ikäisten tyttöjen menemisistä, kunhan he pysyivät velhojen Pariisissa eivätkä lähteneet jästien sekaan. Tänään Erica ja Beatrice olivat heränneet ennen yhdeksää ehtiäkseen kierrellä kauemmin kaupoissa. V.I.P-tulosten oli Yvonnen ja Waldenin muistikuvien mukaan määrä saapua juuri tänään, joten he olivat jääneet vähäksi aikaa yhteiseen hotellihuoneeseensa päivystämään.
Toden totta: kaksi koulun lehtopöllöä lensi heidän huonettaan kohti. Beatrice avasi ikkunan yhdellä kädellä, sillä hän piteli toisessa kädessään savuketta. Sydän alkoi takoa heidän kurkussaan, vaikka he tiesivät etteivät voineet reputtaa kaikkea.
He naurahtivat tukahtuneesti ja iskivät toisilleen silmää. ”Avataan ne yhtä aikaa!” Beatrice sanoi.
Niin he myös tekivät.VELHOMAAILMAN IHMEISIIN PEREHDYTTÄVÄN TUTKINNON TULOKSET
Hyväksytyt arvosanat:
Upea (U)
Odotukset ylittävä (O)
Kelvollinen (K)
Hylätyt arvosanat:
Surkea (S)
Hirveä (H
Peikko (P)
ERICA ODETTE LAVENHAM ON SAANUT SEURAAVAT ARVOSANAT:
Tähtitiede: K
Taikaolentojen hoito: K
Loitsut: O
Pimeyden voimilta suojautuminen: O
Ennustaminen: K
Taikakausien historia: U
Taikajuomat: K
Muodonmuutokset: U
Erica seurasi pergamentille kirjoitettuja rivejä pitkäkyntisellä etusormellaan suupielet kireinä. Hän oli sittenkin läpäissyt kaikki aineet: jopa yrttitiedon ja ennustamisen, jotka eivät olleet kiinnostaneet häntä sen vertaa, että hänellä olisi ollut odotuksia koetulosten suhteen. Näillä arvosanoilla hän pääsisi varmasti taikaministeriöön.
”En reputtanut mitään!” Beatrice totesi tyytyväisenä “Tästä hyvästä saan varmasti isän ja äidin lupaaman helminauhan. Yhdeksän V.I.P: tä - Walden suoritti vain neljä. Hah!”
He vaihtoivat papereita. Beatricen arvosanat olivat samaa tasoa kuin Ericalla. Beatricella tosin oli vain yksi U, tähtitieteestä saatu. Molempien ihmeeksi Beatrice oli saanut yrttitiedosta O:n, vaikkei ollut - ainakaan - omasta mielestään käyttänyt pänttäämiseen sen enempää aikaa kuin Ericakaan.
***
”Istu toki, neiti Lavenham”, professori Kuhnusarvio hekotti leppoisasti.
Erica istui upottavalle sohvalle professoria vastapäätä laukku sylissään.
”Kuten tiedät, Erica, tämä tapaaminen on järjestetty, jotta voimme keskustella mahdollisista ammattitoiveistasi sekä auttaa sinua päättämään, mitä aineita sinun kannattaa jatkaa kuudennella ja seitsemännellä luokalla”, virkkoi Professori Kuhnusarvio.”“Onko sinulla mitään visioita?”
”Olen ajatellut lehtialaa tai hakea sihteeriksi taikaministeriöön”, Erica vastasi harkitulla äänellä.
Professori Kuhnusarvio siemaisi viiniään. ”Jotain tuon suuntaista minä osasinkin odottaa sinulta. Seuraat vanhempiesi jalanjälkiä. Sinun kouluarvosanasi näyttävät oikein tyydyttäviltä näillä näkymin. Lehtialalla nyt painotetaan lähinnä hyvää kirjoitustaitoa - ei niinkään huippuarvosanoja. Ministeriö vaatii vähän enemmän, vähintään kuusi V.I.P: tä ja viisi S.U.P.E:R: a.
Suosittelen lämpimästi, että koetat pärjätä V.I.P: ssä yhtä hyvin kuin olet pärjännyt tähän asti. Koetat läpäistä kaiken mahdollisen, niin minä huolehdin lopusta, neitiseni.”
***
Tylypahkan jälkeen Erica aloitti työt Päivän Profeetan toimituksessa. Lehtiala ei kuitenkaan tuntunut hänelle omimmilta alalta, ja niinpä hän lähetti työhakemuksen taikaministeriöön. Hän sai sihteerin työtä (isänsä ja Horatius Kuhnusarvion avulla) porttiavainvirastosta. Porttiavainvirastolla oli esimies, puolentusinaa virkamiestä ja kaksi muuta sihteeriä Erican lisäksi. Työ ei ollut kovinkaan vaikeaa tai suurta aivotyötä vaativaa - lähinnä rutiininomaista asiakirjojen laatimista, puhtaaksi kirjoittamista ja arkistointia. Tietysti paikkoihin tottuminen vei oman aikansa. Ensimmäisinä viikkoinaan Erica eksyi joitakin kertoja. Hän tuli joka päivä yhdeksäksi ja pääsi neljältä - joskus vasta vähän ennen viittä.
Hurmaavana ja kauniina naisena Erica jäi ihmisten mieleen muunakin kuin pelkkänä mitättömänä sihteerinä. Hän piti ministeriössä vallitsevasta kuhinasta ja suuresta väenpaljoudesta, jolloin hän sai ajoittain uppoutua sivustakatsojan rooliin. Tylsinä hetkinä hän huvitti itseään käyttämällä sanatonta lukitilistä työtovereihinsa. Monikaan ei osannut okklumeusta, joten Erica sai rauhassa tonkia heidän naurettavimpia muistojaan.
Hän oli vuokrannut tilavan kaksion Viistokujalta ja sisustanut sen äitinsä ja Beatricen kanssa. Siellä oli siroja ranskalaisia rokokoohuonekaluja, paljon suuria peilejä ja kukka-asetelmia kristallimaljakoissaan. Hänen asuntonsa sopi loistavasti miespuolisten vieraitten vastaanottamiseen, joita kävi lähes päivittäin. Joidenkin kanssa hän päätyi simpukanmuotoiselle katosvuoteelle tai olohuoneen divaanille harrastamaan seksiä.
Enemmistö hänen luokkansa pojista työskenteli korkeissa viroissa taikaministeriössä. Eleanorille, Purillalle ja Susannahille oli ostettu asunnot Lontoosta, mutta yksikään trion ”jäsenistä” ei tehnyt töitä. Heidän ei tarvinnut, sillä heidän rikkaat vanhempansa maksoivat tyttäriensä kaikki kulut. Trio käytti päivänsä enimmäkseen seurapiiritapahtumiin osallistumalla, koska he halusivat hyviin naimisiin. Walden oli tähän asti ehtinyt olla jo neljä vuotta töissä, ministeriössä hänkin. Hän ei ollut menestynyt niin hyvin koulussa, että hän olisi koskaan päässyt Kuhnukerhon vakituiseksi jäseneksi hyötymään professorin suhteista, vaikka Kuhnusarviolla olikin ollut sormensa pelissä sen kanssa, että Walter Macnairista oli tullut iso kiho ministeriössä. Walden työskenteli poikkeuksellisesti yhtenä vaarallisten otusten hävityskomitean teloittajista. Harva varakkaan puhdasverisen perheen vesa ryhtyi moiseen. Vanhempi Macnair oli kuitenkin halunnut, että hänen poikansa työskentelisi edes jossain ministeriön virassa sen sijaan että lorvailisi kotonaan, joten hän oli hankkinut teloittajan paikan Waldenille. Teloittajille maksettiin yllättävän hyvin, huomattavasti enemmän kuin pikkuvirkamiehille, sillä työhön sisältyi useita vaarallisten taikaolentojen aiheuttamia vaaratilanteita ja riskejä. Beatrice taas oli hakeutunut vapaaehtoisesti töihin fiiniin Pearlin koruliikkeeseen.
Kello oli neljä, kun Erica ja kaksi muuta sihteeriä pakkasivat tavaroitaan.
”Huomiseen”, he sanoivat esimiehilleen ja toisilleen.
Erica oli sopinut näkevänsä Beatricen varttitunnin päästä, kun hänen ystävänsä pääsisi töistä. Tällä oli jotain suuria uutisia hänelle. Erica kierteli jonkin aikaa Viistokujalla ja meni sitten Pearlin eteen. Kohta Beatrice ilmestyikin Pearlin ovesta hehkeänä ja tyylikkäänä turkoosissa satiinikaavussaan ja samanvärisissä suippokärkisessä hatussa. Nuori nainen näytti olevan onnensa kukkuloilla.
”Erica!” Beatrice tervehti.
”Hei Beatrice. Sinähän suorastaan säteilet”, Erica huomautti.
”Vähemmästäkin. Ah, et ikinä arvaa!”
”Kerro pois äläkä pidä minua jännityksessä.”
”Bordeaux kosi minua ja minä suostuin”, Beatrice hehkutti. ”Puolen vuoden kuluttua minusta tulee nuorirouva Avery.”
Erica syleili ystävätärtään ja puristi tämän liljanvalkeaa kättä. ”Onneksi olkoon, ma chérie. Nyt sinun unelmasi sitten toteutuu. Etkös sinä ole aina ollut ihastunut - kenties suorastaan rakastanut - Averyyn vaikka kuinka kauan?”
”Varmaan neljännestä luokasta lähtien. Silloin lähinnä tutustuttiin, kun olin voittanut pahimman ujouteni. En ole koskaan ollut sellainen miestennielijä kuin sinä.”
”Enkä minä sen enempää sitoutuvaa lajia. Sinulla oli muistikuvieni mukaan jotain lyhytaikaista Higgsin ja Christopherin kanssa?”
”Higgsin kanssa viidennellä ja Christopherin kanssa kuudennella.” Beatrice sytytti savukkeen. ”Ei minulla ollut kummankaan kanssa mitään vakavaa. Lähdetäänkö jonnekin syömään?”
”Miten olisi Sininen tarina?” Erica ehdotti. ”Se on se uusi viiden tähden ravintola.”
***
Walden asui melko lähellä Beatricea tilavassa ullakkohuoneistossa alueella, jossa oli monien varakkaiden noitien ja velhojen asuntoja mutta vain vähän jästejä. Asunto oli niukasti antiikkihuonekaluilla kalustettu kolmen makuuhuoneen ja olohuoneen käsittävä niin sanottu ”poikamiesboksi”. Erica oli yksin käymässä Waldenilla, sillä Beatrice oli Averyilla.
”Mikä sinun kädessäsi on?” Erica kysyi.
Walden piti käsivarttaan matalareunaisessa vadissa, jossa oli haileaa vettä. Mies oli kietaissut sideharsoa vahvan käsivartensa ympärille. Hän kääri visvan ja veren täplittämän sideharson pois hienoisesti irvistäen. ”Tämä näin”, hän vastasi kohottaen käsivarttaan.
Siinä Erican nähtävänä oli pimeyden piirto, salaperäisen uhkaavan lordi Voldemortin merkki. Pääkallo ja sen suusta tuleva paksu käärme piirtyivät ärtynyttä, paikoin pahasti vereslihalla olevaa terveenväristä ihoa vasten.
”Sinä olet liittynyt kuolonsyöjiin”, Erica sanoi yllättymättä. ”Kuinka kauan olet kuulunut heihin - ja ketä muita kuolonsyöjiin kuuluu?”
”Viikon. Rabastan ehdotti minulle liittymistä, vaikka siitä ei ole kovin kauan kun hän liittyi. Yaxley, Crabbe, Goyle, Lucius, Nott, Jugson ja Dolohov ovat liittyneet viimeaikoina.”
Erica oli tiennyt jo pidemmän aikaa, että Rabastan tulisi liittymään kuolonsyöjiin. Tämä oli sitten toteuttanut aikeensa. Sanoista tekoihin. Muut edellä mainitut eivät tulleet yllätyksenä lukuun ottamatta Lucius Malfoyta.
”Luulisin että Luciuksen isä käski häntä liittymään”, Erica oletti.
Walden kohautti leveitä hartioitaan. ”Bordeaux’n kohdalla on vähän sama juttu - hänen isänsä kun on pimeyden lordin ensimmäisiä kuolonsyöjiä, joten vanhemmasta Averystä oli itsestään selvyys, että Bordeaux liittyy. Hänestä ei varmaan koskaan tule parasta mahdollista kuolonsyöjää, sillä hän on hermostuvaa tyyppiä.”
Mustahiuksinen mies laski vaimeasti kiroten kirvelevän kätensä takaisin vatiin.
”Eikö sinun käteesi auta mikään?”
”Valitettavasti ei, sillä tämä on pimeää taikuutta. Käsi paranee vain ajan myötä.” Mies irvisti happamana ja vaihtoi tarkoituksella puheenaihetta. ”Rowle ja Carrow’n kaksoset aikovat liittyä lähiaikoina meihin.”
”Rowle voi olla mukiinmenevä vaihtoehto, mutta että Carrowit! Alectoa en tunne lainkaan, mutta hän vaikutti ainakin Tylypahkassa typerältä ja paksulta ämmältä. Amycus taas on ikuisesti epätoivoinen raiskaaja.”
Macnair naurahti. ”Carrow ei ole vieläkään unohtanut meiltä saamaansa selkäsaunaa. Se pelkää vieläkin minua ja Luciusta. Pimeyden lordi kelpuuttaa kuitenkin kuolonsyöjikseen kaikki halukkaat. Ei hän muuten saa kaapattua velhomaailman herruutta itselleen.”
Erica sytytti savukkeen holkkiinsa, imi nautiskellen savua keuhkoihinsa.
”Oletko suorittanut paljon tehtäviä pimeyden lordille?” Nainen päästi savuvanan kattoa kohti.
”En vielä mitään, mutta olen siinä käsityksessä, että ennen pitkää jokaisella kuolonsyöjällä tulee olemaan paljon tekemistä. Olen lupautunut tappamaan kaikki mahdolliset verenpetturit, kuraveriset ja jästit, jos pimeyden lordi vain käskee.” Walden väläytti häijyn, pahaa enteilevän hymyn.
”Se on oikein.”
Yhtäkkiä Erica muisti unensa, jonka hän oli nähnyt neljännestä luokasta lähtien. Hän oli ollut unessa kimeä- ja kylmä-äänisen miehen kanssa, jota hän ei ollut nähnyt.
”Onko pimeyden lordilla kylmä ja korkea ääni, sellainen pelottava?”
”Onpa hyvinkin. Mistä sinä tuon tiedät?” Walden hämmästeli.
”Olen nähnyt hänestä unta neljätoistavuotiaasta lähtien. Aina saman unen, jossa olen pimeässä huoneessa. Ääni - sen täytyy olla pimeyden lordin - sanoo: ’Tulevaisuutesi, sinun kohtalosi. Sinulla on minun tarkoituksiini soveltuvia kykyjä. Minä tarvitsen palvelijaa, joka kykenee tulkitsemaan ihmismieltä oikein. Sinä et ole liian ilmeinen palvelija, Erica Lavenham.’
Se oli enneuni, Walden. Uskon että unellani on tarkoituksensa niin kuin monella muulla asialla on tarkoituksensa. Olen varma, että minut on tarkoitettu pimeyden lordin palvelijaksi, muttei varsinaiseksi kuolonsyöjäksi”, Erica sanoi vajonneena mietteisiinsä.
Waldenin kulmakarvojen välissä oli ryppy. Hän nojasi toista kättään poskeensa.
”Sinun unesi kuulostaa kieltämättä mielenkiintoiselta. Jostain syystä minäkään en usko, että se oli pelkkää sattumaa.” Walden katsoi Ericaa intensiivisesti suoraan silmiin. ”Minä voin kertoa sinusta pimeyden lordille. Jos hän osoittaa kiinnostusta, voin viedä sinut tapaamaan häntä.”
”Tee niin.”
***
Bordeaux’n ja Beatricen kihlajaisten kunniaksi oli järjestetty juhlat Macnairien kotona. Erica ja hänen vanhempansa olivat saaneet kutsun monien perheystävien ja kihlaparin sukulaisten ohella. Beatrice säteili enemmän kuin koskaan Bordeaux’nsa vierellä. Hän oli melko kaunis vaaleanpunaisessa rokokootyylisessä leningissään kihlajaislahjaksi saamansa korut yllään. Averykin näytti olevan onnensa kukkuloilla.
Erica syleili Beatricea ja kätteli lämpimästi Bordeaux’ta. ”Onneksi olkoon molemmille.”
”Voi kiitos.”
He eivät ehtineet vaihtaa montaakaan sanaa, sillä Lavenhamin pariskunta ja monia kihlaparin sukulaisia oli tulossa onnittelemaan. Erica päätti mennä suosiolla sohvalle istumaan. Hän ja Beatrice tulisivat näkemään yllin kyllin, koska Erica oli lupautunut auttamaan hääjärjestelyjen kanssa. Hän otti kulauksen shampanjaa ja huomasi tumman ja komean miehen istuvan samaisella sohvalla. Miehestä saattaisi vaikka saada seuraa.
”Hei, minä olen Erica Lavenham”, hän sanoi ja ojensi kätensä miehelle.
Mies vain tuijotti häntä ällistyneenä. ”Pardon? Je ne comprendes pas?”
Erica vaihtoi nopeasti ranskaan. Hän puhui ranskaa kuin toista äidinkieltään.
Ranskalaismiehen ilme kirkastui oitis. ”Etienne Le Ombre, herra Averyn pikkuserkun poika.”
”Hauska tutustua, monsieur Le Ombre.”
”Ilo on kokonaan minun puolellani - ja jos saan sanoa, olette todella kaunis.”
Nainen tarkasteli Le Ombrea pitkien ripsiensä alta huulet raollaan.
”Te ette voi väittää loistavanne omaperäisyydellänne”, Erica sanoi pehmeästi kaivaessaan savukerasiaa laukustaan. ”Yrittäkää enemmän.”
Hän laski kätensä miehen reidelle, hipaisi Le Ombren sisäreittä sormen päillään. Erica herätti ranskalaisen lihan himojen todellisuuteen.
Pari päivää kihlajaisten jälkeen Walden oli polvillaan lordi Voldemortin edessä. Pimeyden lordi oli myöntänyt hänelle kahdenkeskisen tapaamisen.
”Herrani”, Walden aloitti nöyrästi katse maahan luotuna, ”te etsitte jatkuvasti uusia palvelijoita ja minulla saattaisi olla yksi hyvä ehdokas tiedossa.”
Ilmekään ei värähtänyt pimeyden lordin käärmemäisillä piirteillä. ”Niin? Tarkenna hieman, Macnair?”
”Minun sisarellani on ystävä, mestari”, Walden vastasi. ”Erica Lavenham, ollut Luihuisessa. Hänen isänsä on töissä taikaministeriössä ja äiti Me Noidissa. Erica on taitava lukilitiksessä ja okklumeuksessa. Hän on nähnyt useita vuosia unia teistä: te sanotte unessa, että Ericasta - hänen taidoistaan - voisi olla teille hyötyä.”
Walden nosti tumman katseensa herraansa. ”Minusta sekä Ericasta hänen unensa vaikutti enneunelta.”
Pimeyden lordi liikutti hämähäkkimäisiä käsiään nojatuolin käsinojilla.
”Mikä tämän naisen verisääty on?”
”Hän on puoliverinen, herrani.”
”Minusta tuntuu että Erica Lavenhamista voisi todellakin olla hyötyä minulle. Lukilitis ja okklumeus kuuluvat vähemmän tunnettuun taikuudenhaaraan, tiedä se, Macnair. Onko Erica Lavenham missään töissä?”
”Ministeriössä - sihteerinä porttiavainvirastossa.”
”Lupaavaa. Tuo Erica Lavenham luokseni ensi viikon lauantaina, niin nähdään onko hänestä johonkin…”
Walden kumarsi sulavasti pimeyden lordille. ”Kuten haluatte, lordini.”
***
Kuluvan viikon aikana Ericalle ehti tapahtua muutakin hänen odottaessaan pelätyn pimeyden lordin tapaamista. Nimittäin hänen tullessaan ministeriön kahviosta höyryävän kuuman kahvikupin kanssa hän huomasi tutun vaalean miehen. Miehistyneen Lucius Malfoyn, joka oli saanut lisää uudenlaista vaikuttavuutta aristokraattiseen olemukseensa. Silti Erica tunnisti entisen tupakaverinsa.
Tylypahkan jälkeen hän ei ollut ollut missään tekemisissä Lucius Malfoyn kanssa, vaikka Erican neljännen vuoden loppuosa oli mennyt Luciuksen kanssa makaamiseksi harva se päivä. Hän ei tiennyt Luciuksesta muuta kuin sen mitä Walden oli kertonut ja sen, että mies oli työskennellyt parisen vuotta ministeriössä. Jokin aika sitten Erica oli nähnyt Päivän Profeetassa Luciuksen ja Narcissa Mustan kihlajaisilmoituksen. Luciuskin tunnisti hänet, vaikka Ericakin oli muuttunut. Muodokkaasta tytöstä oli tullut nuori nainen. Erica oli kammannut vyötäröpituiset hiuksensa suurelle banaaninutturalle.
”Kas Erica, näytät paremmalta kuin koskaan”, Lucius venytti.
”Samaa voi sanoa sinustakin. Mitä sinulle kuuluu pitkästä aikaa?”
”Verrattain hyvää.” Lucius hymyili ylimielisesti. ”Sinun kuulumisiasi minun ei tarvitse kysyä, koska ne näkee päällepäinkin.”
”Olet aina yhtä kohtelias. Täytyy myöntää että naisen elämästä puuttuu jotain, jos hän ei kuule aikoihin tuollaisia kommentteja.”
Erican vihjaileva sarkasmi sai Luciuksen naurahtamaan. ”Ehkä meidän kannattanee tehdä jotain tilanteen korjaamiseksi.”
”Määrittele tarkemmin.”
”Mitä jos veisin sinut huomenna syömään ja sen jälkeen voisimme vaikka verestää vanhoja ’koulumuistoja’…”
”Hmmm, mikä tahansa paikka ei käy”, Erica sanoi silmiään pyöritellen. ”Siinä pitää olla tiettyä hohtoa, parasta mitä rahalla saa.”
”Kävisikö Sininen tarina?”
”Se on lempiravintolani, joten miksei.”
”Monelta me näemme ja missä?”
”Käykö puoli kuudelta kotitaloni rappukäytävässä. Osoite on Viistokuja kuusitoista.”
”Vallan mainiosti. Me näemme sitten. Ja Erica”, Lucius huikkasi olkansa yli.
”Niin?”
“Laita kaikkein avokaulaisin leninkisi. Haluan vähän silmänruokaa.”
”Voi toki, mutta huomista odotellessa… minun pitää palata työpöytäni ääreen, joten suonet anteeksi.”
Nainen keinutti lantiotaan tavallista enemmän, sillä hän tiesi Luciuksen katselevan liitelevää askellustaan - mahdollisesti riisuvan häntä kolealla katseellaan.
Erica ja Lucius istuivat Sinisen tarinan kabinetissa seuraavana iltana. Lucius oli varannut kabinetin etukäteen, jotta he saisivat olla rauhassa. Erica oli pukeutunut verenpunaiseen silkkileninkiin, avokaulaisimpaan jonka omisti. Mies sieppasi hänen kätensä omaansa ja suuteli vuorotellen jokaista sormenpäätä ja valkoista kämmenselkää. Erica hankasi pöytäliinan suojissa omaa säärtään Luciuksen säärtä vasten.
He flirttailivat koko aterian ajan, vielä silloinkin kun Lucius maksoi herrasmiehenä molempien laskut. Mies vei hänet yhteen ravintolan yläpuolella sijaitsevista sviiteistä. Erica tiesi sviitin maksaneen mansikoita, sillä Sinisen tarinan sviittejä ei vuokrattu kelle tahansa. Vuokraajalla tuli olla nimeä ja statusta. Hopeisessa jäähdyttimessä oli pullo shampanjaa heitä varten. Lucius kaatoi heille shampanjaa, ja he kilistivät lasejaan.
”Laitoit juuri oikean puvun”, Lucius sanoi sujauttaessaan kätensä naisen kaula-aukkoon. ”Rintasi ovat sopivasti esillä. Kuvittelin koko ajan ravintolassa koskettavani niitä, hyväileväni niitä.”
”Silmistäsi saattoi suorastaan lukea sen.” Erica potkaisi kengät jalastaan. Hän nosti helmojaan niin ylös, että yläreidet näkyivät. Hän tarttui Luciuksen toiseen käteen ja ohjasi sen jalkojensa väliin, joita hän levitti vähän. Luciuksen ohjattu käsi livahti hänen alushousuihinsa leikittelemään samalla tavoin kuin miehen toinen käsi leikitteli rinnoilla.
”Alat kostua, lutkani.”
”…ja sinä alat päästä huorittelun makuun. Ajattelin hetken aikaa, että olit kadottanut puheenlahjasi. Tiedä häntä onko sinusta enää saamaan erektiota.”
Lucius antoi Ericalle raikuvan korvapuustin. Nainen hymyili vahingoniloisesti ja irstaasti.
”Taisi osua arkaan paikkaan.”
”Pidä soma suusi soukemmalla - tai saat katua”, Lucius mutisi miellyttävällä äänellä.
Mies kaappasi Erican käsivarsilleen ja nosti korkean lipaston päälle. Hän riisti Erican alushousut naisen yltä. Pari sormea tunnusteli naisen herkimpien alueiden kosteutta, kielenkärki vain hipaisi nupun seutua.
”Ei enempää tuollaiselle naikkoselle.”
Lipastolla makaava Erica oli rimpuilevinaan kauhistuneena Luciuksen avatessa housujaan. Vaalea mies veti häntä lähemmäs lipaston reunaan. Kohta miehen lantio painui Erican lantiota vasten ja tämä liukui hänen kosteina sykkiviin syvyyksiinsä. Nainen myötäili taitavasti hänen liikkeitään kädet selän takana.
”Mmm, onhan sinulla ’jotain’, jolla seivästää - mutta vaikutat siltä, ettet ole saanut aikoihin.”
”Muita naisia ja huoria kyllä.” Luciuksen kapeat huulet hymyilivät. Hän oli niin kaunis, että hän olisi käynyt täydellisestä marmoriveistoksesta. Hänellä oli entistäkin paremman tuoksuista partavettä.
Raaka ja koruton akti oli riisuttu kaikesta muusta paitsi himon lihallisuudesta. Kahdessa solakassa saumattomasti liikkuvassa vartalossa sekä hiljaisuutta rikkovissa rivoissa sanoissa ja raottuneilta huulilta karkaavissa huokauksissa oli vulgaaria kauneutta. He kohtasivat yhdessä huipun, josta toipuminen vei vähän aikaa.
Hieman myöhemmin Erica riisui kristallikruunun kirkkaassa loisteessa leninkinsä ja kaikki muut vaatekappaleet paitsi sukkansa ja korsettinsa, jota hän käytti melkeinpä vuorokauden ympäri. Lucius kierteli hänen ympärillään hienostuneen saalistajan sulokkuudella.
”Mistä moinen?” Erican äänessä oli yhä tyydytyksen tuomaa raukeutta.
”Riippuu siitä ajatteletko samoin kuin minä”, Lucius virkkoi.
Erica heristi toruvasti etusormeaan. ”Minä osaan lukilitista, Lucius hyvä”, hän lausahti asiallisesti.
Tummaverikkö kaatoi shampanjaa korsetin yläreunan yli pursuavalle povelleen ja ojensi pullon Luciukselle. Mies paiskasi hänet ylelliselle vuoteelle ja valutti kuplivaa juomaa hänen alavatsalleen ja reisiensä väliin aloittaen verkkaisemman leikin. Suuren maailman loistolla silatun leikin harmaissa silmissään eläimellinen katse.
Kahden tunnin kuluttua Erica ja Lucius seisoivat parvekkeella polttamassa. Seksin jälkeen - ainakin heidän - teki mieli polttaa savuke tai pari.
”Sinusta tulee kuulemma lähiaikoina pimeyden lordin palvelija - yksi meistä. Kuulin Waldenilta.”
”Lauantaina jos hän kelpuuttaa minut.”
”Tiedän että kelpuuttaa. Tervetuloa etukäteen, minun puolestani.”
Erica kätteli miestä.
”Tule, mennään. Minulla on lahja sinulle.”
Lahja. Erica rakasti lahjoja ja yllätyksiä. Mies otti viittansa taskusta litteän nahkarasian. Sen kätköistä paljastui kaulakoru, jonka sisäiset topaasit loistivat sisäistä valoa. Lucius Malfoy kiinnitti tuon upeuden Erican kaulaan. Yhdessä he seisoivat kookkaan peilin edessä.
”Se on aivan ihana. Kiitos, Lucius”, Erica ihasteli meripihkasilmät säihkyen kuin korun topaasit.
“Parasta mitä rahalla saa. Sinusta tulee minun rakastajattareni, oikea hienoston lutka, joka tulee saamaan suurenmoisia lahjoja.”
Lucius suuteli häntä pitkään ja viipyilevästi kuin hetkeksi kesyyntynyt peto.
***
Viimein koitti lauantai. Walden ja Erica ilmiintyivät kolkon ja linnamaisen kartanon pihamaalle. Erican hermot olivat jännittyneet äärimmilleen. Siksi hän oli kiitollinen Waldenin seurasta. Kartanon suurilla pariovilla oli kaksi mustakaapuista miestä.
”Pimeyden lordi odottaa teitä”, toinen miehistä sanoi. ”Minä vien teidät hänen luokseen.”
Heidän oppaansa kuljetti heitä pimeitä ja sokkeloisia käytäviä kartanon ensimmäisessä kerroksessa taikasauva valonaan. Erican sauvakäsi tärisi hieman miehen pysähtyessä koputtamaan eebenpuista ovea.
”Tuo heidät sisään”, kylmä ja kimeä ääni käski raskaan oven lävitse.
Täsmälleen samanlainen ääni kuin Erican unessa.
Mies avasi oven heille. ”Macnair ja neiti Lavenham, herrani.”
Takan edessä, sivuttain ovelle, istui hyvin kelmeä ja luurangonlaiha mies. ”Voit poistua”, kelmeä mies sanoi ja viitasi Ericaa ja Waldenia tulemaan lähemmäs.
Noudattaen Waldenin esimerkkiä Erica polvistui miehen jalkojen juureen. Hänen kaapunsa helmat levisivät kauniisti marmorilattialle.
Walden suuteli miehen mustan kaavun helmaa. ”Tässä on perheystävämme Erica Lavenham.”
”Huomaan.” Pimeyden lordi nojautui eteenpäin tuolissaan ja tarttui Ericaa leuasta luurankomaisilla sormillaan.
Pimeyden lordilla oli käärmemäiset ja naamiomaiset kasvot. Punaiset silmät porautuivat Erican silmiin ja terävät kynnet hipaisivat hänen kasvojaan.
”Macnair on kertonut sinusta minulle: unestasi ja siitä, että olet erinomainen lukilitiksen taitaja.”
”Pitää paikkansa, herra”, Erica kiirehti sanomaan.
”Saat osoittaa lordi Voldemortille kykysi. Macnair, hae tänne se eilen tuotu kuraverinen.”
”Kyllä, mestarini.”
Kohta Walden tuli takaisen resuisen naisen kanssa, jonka vaaleanruskeat hiukset harottivat takkuisina. Hän potkaisi ivallisesti hymyillen naista ja tämä lysähti ryysyisenä myttynä Erican ja pimeän lordin eteen.
”Me käytämme yhtä aikaa lukilitista tuohon kuraveriseen, neiti Lavenham, jotta näen oletko niin taitava kuin olet antanut ymmärtää.”
Nyyhkivä kuraverinen valpastui kuullessaan sanan ”lukitilis”, muttei yrittänyt suojata mieltään. Erica heilautti taikasauvaansa lausuen loitsun hiljaa mielessään. Nainen oli yksi helpommista uhreista, joihin hän oli törmännyt. Tämän suojaus, okklumeus, oli käsittämättömän heiveröistä. Tiettyjen muistojen ja tunteitten löytäminen ei tuottanut hankaluuksia. Hän kertoi havainnoistaan pimeän lordille, siitä miten iloinen kuraverinen oli ollut päästessään Tylypahkaan ja kaikesta muustakin.
”Täsmälleen oikein”, lordi Voldemort totesi hyväksyvänä. ”Olet taitava. Miten on perheesi laita? Kenen puolelle he ovat valmiita asettumaan?”
”He ovat hyvin myötämielisiä aatteellenne. Vaikka meidän sukumme ei kuulu vanhimpiin ja hienoimpiin velhosukuihin, emme hyväksy kuraverisiä saati niitä paapovia verenpettureita.”
Pimeyden lordi huitaisi kädellään. Erica oletti eleen välinpitämättömäksi hyväksynnäksi.
”Onko sinulla vielä jotain kykyjä?”
”Minulla on nopeat refleksit enkä ole huonoimpia taikojia. Puhun ranskaa kuin toista äidinkieltäni. Mutta onko se teidän kannaltanne merkittävä taito?”
”Olen tehnyt havaintoni keskustelumme ja näkemäni pohjalta”, pimeän lordi virkkoi. ”Sovellut hyvin vakoojaksi ja hoitamaan pienimuotoisia tehtäviä. Pidä korvasi auki ministeriössä ja informoi meitä tarvittaessa. Toistaiseksi saat tehtävänantosi kuolonsyöjiltäni ja asioit lähinnä heidän kanssaan ellen minä määrää toisin. Sinä ja Macnair voitte poistua.”
Erica ja Walden suutelivat lordi Voldemortin kaavunhelmoja; niiasivat ja kumarsivat ennen kuin poistuivat oven kautta käytävään. Nyt he molemmat lukeutuivat pimeyden lordin palvelijoiden joukkoon.
***Oh, but he's back
He's the man behind the mask
And he's out of control
He's back
The man behind the mask
And he crawled out of his hole
Alice Cooper - He's back
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti