Rating: S
Lyhyet ja paksut sormet liikuttelivat plektraa samisenin kielillä, koska Kayoko ei keksinyt muutakaan tekemistä. Hän ei välittänyt päiväunista eikä pitkistä peilailutuokioista matalan pukeutumispöytänsä ääressä. Nuori geisha vietti runsaasti aikaa peilin edessä vain laittautuessaan asiakkaita varten, mutta muuten hän olisi vain tarkastanut muutaman kerran päivässä näyttävänsä siistiltä. Samisenin soittaminen oli hyödyllistäkin, sillä Kayoko viihdytti asiakkaitaan sitä tai huilua soittaen sekä leikkimällä seuraleikkejä heidän kanssaan.
”Häiritsen varmaan soittoharjoitustasi, Kayoko-san”, Miyoko pahoitteli.
Geisha lopetti soittamisen Miyokon saapumisen vangittua hänen kiinnostuksensa. Tällä oli kori kantamuksensaan, tekemässä ontuvasta kävelystä entistäkin ontuvampaa. Koripunoksen sisältä kuuluva vikinä sai japanittaren hymähtämään.
”Et pahemmin”, Kayoko sanoi.
”Tämä kori sisältöineen toimitettiin äsken okiyaan. Osoitettu Nitta Kayokolle”, vanhempi nainen sanoi polvistuessaan istumaan. ”Piika olisi voinut tuoda tämän sinulle, ellen olisi niin utelias että haluan tietää, kuka on lähettänyt lahjan sinulle.”
”Voi Miyoko-san, uteliaisuutesi koituu vielä tuhoksesi”, vitsaili Kayoko.
Kun kymmenenvuotias Hayao Aoki oli ostettu Nittan okiyaan, Miyoko oli edustanut okiyan tyttärenä herrasväkeä. Ensimmäisen ottotyttären toisen lonkan jäätyä törröttämään rankan pieksemisen jälkeen toista ylempänä hän putosi arvoasteikolla jonkinlaiseksi taloudenhoitajaksi. Välillä Kayoko hymyili tyytyväisesti päästyään epävirallisesti entistä vanhempaa sisartaan parempaan asemaan. Välttäen hymyilyä Miyokon nähden.
Korista löytyi kirje ja vallattomasti häntäänsä heiluttava japanin pystykorvan pentu. Kayoko kaappasi oitis pennun syliinsä.
”Mahdottoman suloinen pentu”, Miyoko ihasteli hymyillen pikkukoiran hellyydenkipeydelle.
”Se on tuomari N:ltä”, geisha Kayoko kertoi luettuaan lyhyen kirjeen. ”Satuin näkemään taannoin jonkun pikkytytön taluttavan samanrotuista koiraa, kun olin tuomari N:n seurassa kaupungilla. ’ottaisin koiran, ottaisin joko tuollaisen tai kiinan palatsikoiran’, sanoin hänelle. Näköjään tuomari halusi toteuttaa toiveeni.”
Kayoko oli pitänyt pikkutytöstä lähtien koirista, muttei ollut päässyt tähän asti yhdenkään emännäksi. Hayaoilla oli ollut hänen syntymänsä aikoihin vanha sekarotuinen koira, joka oli kuollut ennen Aokin ensimmäistä syntymäpäivää. Kerran Kayoko oli kysynyt rouva Nittalta lupaa koiran hankkimiseen. Rouva Nitta ei ollut suostunut käyttämään ottotyttärensä tienestejä mokomaan hömpötykseen, sillä yhden koiran hankintasumma olisi ollut muka pois okiyalta. Äiti ei silti inhonnut lemmikkieläimiä, vaan ne olivat hänen mielestään liian kalliita elinikäänsä nähden. Lumihiutaleeksi ristitty narttupentu saikin jäädä geikoemäntänsä ja Miyokon hemmoteltavaksi, koska se ei ollut maksanut mitään Nittan okiyalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti